Taitotärppi: Hajulukon putsaukselle ei kannata nyrpistää nenää
Hajulukon puhdistus, eli useimmiten hiuspitoisen mönjän poisto lavuaarin viemäristä, ei kuulu monen suosikkiaskareisiin. Siksi se jää usein tekemättä lisäten merkittävästi putkitukoksen riskiä. Asettamalla kumihanskat ja pesuvati kätösiin riittävän usein voi säästää laskussa, jonka putkimies jättää käynnistään. Kuinka hajulukko siis kaikkein vaivattomimmin puhdistetaan?
Ensin haetaan vati ja kumihanskat. Sitten iskostetaan ajatteluun, että toimenpide on kuin putkiston hammaspesu - siis mukavaa ja tarpeellista. Vanhalla hammasharjalla saakin parhaat viimeistelyt lavuaarin pintaputsauksessa tehtyä. Muita tarvikkeita ei kuitenkaan hajulukon putsaukseen tarvitse kuin vadin, sillä kumihanskatkin ovat vain mukavuutta varten.
Kun vati on sijoitettu lavuaarin alle, ruuvataan viemäriputken kiristysrengas auki. Jollei se lähde helposti, voi varovasti käyttää putkipihtejä. Jos putket ovat metallia ja liitos pahasti jumissa, voi kerrostalossa pyytää myös huoltomiestä apuun. Muoviset putket on kuitenkin helppo rassata itse, ja se kuuluu myös vuokralaisen perustehtäviin asunnon huollossa.
Kun hajulukon osat on saatu auki, pudotetaan liat vatiin. Mikäli putkessa on tukosta, irrottaminen vaatii sormikopeloa. Käytä putsaamiseen vain käsiä. Hanan voi päästää hetkeksi auki, jotta loputkin liat irtoavat. Kiinteät liat kuuluvat seka- tai biojätteeseen. Tämän jälkeen voi putkiston osat pestä vadissa ennen niiden kokoamista paikoilleen. Hajulukko kootaan päinvastaisessa järjestyksessä kuin purkaessa.
Jos on yhä epävarma, kuinka putsaus tehdään, löytyy YouTubesta esimerkiksi Lassila & Tikanojan selkeä video toimenpiteeseen. Hajulukot keittiössä ja kylpyhuoneessa on hyvä putsata vuosittain, tai aina kun tarve vaatii. Lavuaareissa kannattaa aina käyttää sihtiä tai hiustenkerääjää, jotka harventavat huomattavasti hajulukon putsauksen tarvetta.
Eveliina Portnoj
















