Turussa järjestetään koliseva padat ja pannut -marssi Palestiinan puolesta
Turku with Palestine järjestää sunnuntaina padat ja pannut -mielenosoituksen, jossa paukutellaan kattiloita ja kiinnitetään huomiota Israelin aiheuttamaan nälänhätään Gazan kaistalla.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin ja YK:n mukaan Israel käyttää nälkää sodankäynnin välineenä. Unicefin mukaan yhdeksän kymmenestä Gazan kaistan lapsesta saa ruokaa niin vähän, että se uhkaa heidän selviytymistään, kasvuaan ja kehitystään. Lähes puolet Gazan 2,3 miljoonasta asukkaasta on alle 18-vuotiaita.
Israelin pommitusten runtelema Gazan terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut, ja alueella on polioepidemia. Espanja evakuoi hiljattain EU:n tuella 16 sairaanhoitoa tarvitsevaa palestiinalaislasta. Suomi jätti vastaamatta WHO:n Gazaa koskevaan evakuointipyyntöön.
Mielenosoitukseen kokoonnutaan sunnuntaina 4. elokuuta kello 14 taidemuseolla, josta marssitaan Vähätorille. Vähätorilla kuullaan puheenvuoroja ja ohjelmaa. Mielenosoituksessa esiintyy palestiinalais-jordanialainen muusikko, säveltäjä ja laulaja Nemat Battah, joka esiintyy myös Turku Sea Jazz -festivaaleilla osana Wishamalii-ensemblea.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















