Kekomuurahaiset tärkeitä metsien monimuotoisuuden ylläpitäjiä

Kekomuurahaiset kuuluvat pohjoisen havumetsävyöhykkeen avainlajeihin. Ne muokkaavat maata ja vaikuttavat monen eliön levinneisyyteen. Kekomuurahaiset kuuluvat pohjoisen havumetsävyöhykkeen avainlajeihin. Ne muokkaavat maata ja vaikuttavat monen eliön levinneisyyteen. Kuva: Simo Ahtee

Kekomuurahaisilla on olennainen osa metsien toiminnassa. Niiden keot tarjoavat elinympäristön sadoille muille eliölajeille ja auttavat torjumaan tuholaisia. Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimassa PPP-hankkeessa tutkitaan, millaisilla metsänhoitomenetelmillä kekomuurahaispesien selviytymistä uudistushakkuukohteissa voidaan parantaa.

Boreaalisissa metsissä kekomuurahaiset edistävät metsien monimuotoisuutta. Kekomuurahaisten keot tarjoavat elinympäristön lukuisille hyönteisille, hämähäkkieläimille ja muille selkärangattomille, joista moni elää ainoastaan kekomuurahaisten pesissä.

Kekoihin on muodostunut kokonaisia ravintoketjuja. Tietyt kovakuoriaiset syövät toukkavaiheessa ainoastaan kekomuurahaisten munia ja toukkia. Muurahaiskekojen läheisyydessä kasvavat puut ovat nopeakasvuisempia ja tukevampia kuin kauempana olevat puut. Tämä johtuu siitä, että kekojen orgaaninen aines, kuten neulaset ja oksat, muuttuu mikrobitoiminnan kautta puiden ja kasvien käyttöön soveltuviksi ravinteiksi.

Kekomuurahaiset myös torjuvat metsätuholaisten, kuten tukkimiehentäiden ja mahdollisesti myös kirjanpainajien, aiheuttamia tuhoja, jotka uhkaavat metsien monimuotoisuutta ja kykyä sitoa hiiltä.

Metsien kekopesät kuitenkin autioituvat usein uudistushakkuiden seurauksena, koska kekomuurahaisten ravinnonlähteet, kuten kirvat, vähenevät ja kekojen mikroilmasto muuttuu. Hakkuiden jälkeen pesät voivat kuivua tuulen vaikutuksesta tai muuttua liian märiksi, jolloin kekojen lämmönsäätely pettää.

Luken Public Private Partnership -rahoitteisessa (PPP) KekoMetsä-hankkeessa tutkitaan eri metsänhoitomenetelmien vaikutusta kekomuurahaispesien selviytymiseen ja niissä esiintyviin vieraslajeihin. Hankkeessa etsitään keinoja parantaa kekomuurahaispesien selviytymistä uudistushakkuissa ja siten edistää esimerkiksi talousmetsien lajistollista monimuotoisuutta.

Säästöpuuryhmät ovat metsässä uudistushakkuissa hakkaamatta jätettyjä puuryhmiä, jotka edistävät metsien monimuotoisuutta. Puuryhmät tarjoavat elinympäristön erilaisille lajeille, jotka hyötyvät säästöpuuryhmien tarjoamasta suojasta ja resursseista.

Tutkimushankkeessa selvitetään, kuinka säästöpuuryhmien koko ja sijoittelu vaikuttavat kekomuurahaisiin ja niiden pesien säilymiseen. Tutkimusalueet sijaitsevat eteläisessä Suomessa, Oulujärven ja Salpausselkien välisellä alueella.

– Haluamme selvittää, minkä kokoisia säästöpuuryhmiä kannattaa jättää kekomuurahaispesien ympärille, jotta ne elpyisivät hakkuiden jälkeen. Aikaisemmissa tutkimuksissani on havaittu, että kekomuurahaisten selviytymistä voi edesauttaa, jos pesät sijaitsevat lähempänä metsän reunaa, hanketta koordinoiva Luken tutkija Jouni Sorvari kertoo tiedotteessa.

Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Tiina Laineen mukaan tutkimus tukee heidän tavoitettaan olla ekologisen kestävyyden edelläkävijä.

– Hanke lähestyy metsien monimuotoisuutta käytännönläheisesti tuottamalla metsänhoito-ohjeita, joiden avulla metsien monimuotoisuudelle tärkeät kekopesät pystytään ottamaan aiempaa paremmin huomioon hakkuiden yhteydessä, Laine sanoo.

Kekojen hiilivarastoja ei ole aiemmin tutkittu, mutta Sorvarin mukaan kekopesät voivat olla merkittäviä hiilivarastoja kokoonsa nähden. Kun kekopesät hylätään, ne kuitenkin maatuvat nopeasti ja vapauttavat varastoimansa hiilen takaisin ilmakehään. Kekopesissä voikin olla enemmän hiiltä kuin ulkokuori antaa ymmärtää.

Luken menetelmillä voidaan selvittää, kuinka paljon hiiltä varastoituu kekojen eri kerroksiin. Kekojen pinnalla on tiheä neulasista ja pienistä kasvin paloista koostuva pintakerros, jonka alla sijaitsee karkeammasta materiaalista tehty ydinosa. Alimmaisena suurten kekojen pohjalla on kondensoitunutta turpeen kaltaista massaa, joka on pitkään prosessoitunutta.

Hanke tuottaa metsäalan toimijoille työkaluja, joiden avulla voidaan ylläpitää talousmetsien monimuotoisuutta ja kestävyyttä. Hankkeessa laaditaan avoimesti saatavilla olevat metsänhoitosuositukset kekomuurahaispesien säilyttämiseksi uudistushakkuissa. Nämä ohjeet auttavat metsänomistajia ja metsätalouden toimijoita tukemaan luonnon monimuotoisuutta.

– Tavoitteenamme on luoda ennustava malli, joka auttaa laskemaan kekomuurahaispesien esiintymistodennäköisyyttä metsäalueilla. Malli auttaa metsänomistajia ja metsänhoitoyrityksiä ottamaan huomioon tärkeät kekomuurahaispesät, Sorvari sanoo.

Laineen mukaan on tärkeää tietää kekopesien sijainnit ja varmistaa, että säästöpuuryhmät suojelevat niitä.

– Säästöpuita jätetään aina metsähakkuissa. Sijaintitiedon avulla voimme sijoittaa säästöpuut niin, että ne tukevat parhaiten luonnon monimuotoisuutta, Laine sanoo.

KekoMetsä-hanke kestää 31.1.2027 asti. Yhteistyökumppanina on Ruotsin maataloustieteellinen yliopisto (SLU), rahoittajia Metsä Group Oy, Metsähallitus Metsätalous Oy, Stiftelsen Skogssällskapet ja Stora Enso Oyj.

Public Private Partnership -hankkeet (PPP) ovat esikilpailullisia tutkimushankkeita, jotka linkittyvät Luken strategiaan sekä elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tulevaisuuden tarpeisiin.

Hankkeen rahoitukseen osallistuvat Luke ja useat arvoketjun yritykset ja muut organisaatiot yhdessä. Hankkeen suunnitteluvaiheessa Luke ja yritykset valmistelevat tutkimuskysymykset yhdessä.

Luke omistaa hankkeessa syntyvät tulokset ja pyrkii suojaamaan elinkeinoelämän kannalta tärkeät tulokset ennen julkaisemista. Mukana olevilla yrityksillä on etuneuvotteluoikeus tuloksiin ja keksintöihin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaupunkioravien ongelmanratkaisukyky häiriintyy ihmisten läheisyydessä

Tutkimuksessa oravien piti avata erilaisia pulmapurkin vipuja saadakseen pähkinät. Samaan aikaan puistossa liikkui ihmisiä. Tutkimukseen osallistuneet 64 oravaa tunnistettiin videoilta.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ihmisten toiminta vaikuttaa oravien ongelmanratkaisukykyyn. Oulussa 15 puistoon vietiin oraville pähkinöillä täytettyjä pulmapurkkeja. Oravien täytyi ratkoa vaativia tehtäviä saadakseen pähkinät.

Väitös: Papit tasapainottivat vuoden 1809 käänteentekeviä tapahtumia

FM Joonas Tammela tarkastelee väitöstutkimuksessaan tavanomaisessa seurakuntatyössä toimineiden pappien tapoja puhua esivallasta ja alamaisuudesta nykyisen Ruotsin ja Suomen alueilla 1780-luvun lopusta ja 1820-luvun alkuun. Väitöskirja osoittaa, että saarnojensa avulla papit vahvistivat itsevaltaisen kustavilaisen yhteiskuntajärjestyksen ihanteita varsin pitkään, mutta samalla muotoilivat julistuksensa eri puolilla valtakuntaa sijanneille paikallisyhteisöilleen sopivin sanankääntein.

Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta

Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Funikulaari poissa käytöstä toistaiseksi – huolto jatkuu

Funikulaarin moottorin korjaustyöt jatkuvat edelleen. Funikulaari pysyy suljettuna toistaiseksi korjaustöiden ajan.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkastuksia vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon, päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistuksia tehdään vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon. Tämä näkyy Kelassa käsittelyaikojen pidentymisenä ja asiakaspalvelun vilkastumisena. Määräaikaistarkistus tehdään, kun tuen myöntämisestä tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Kela lähettää asiakkaalle kirjeen ja ohjeet ennen määräaikaa.

Ajoratoihin maalataan nopeusrajoituksia

Turun katukuvaan ilmestyneet ajoratamaalaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Turun kaupunki on tilannut Kuntec Oy:ltä nopeusrajoitussymbolien ajoratamaalauksia 35​ 000 eurolla. Kaupungin alueella on ajoradoilla huonokuntoisia nopeusrajoitussymboleita, jotka ovat uusimistarpeessa. Samalla maalataan puuttuvia nopeusrajoitussymboleita.

Tutkijat selvittivät, miten Itämeren lämpöä voisi hyödyntää energiantuotannossa

SeaHeat-tutkimushankkeessa tehtiin ensimmäinen koko Itämerta koskeva arvio meriveden lämmön hyödyntämisestä energiantuotannossa. Hankkeessa kehitetyn työkalun avulla voi arvioida eri merialueiden käyttömahdollisuuksia lämmönlähteenä vuosisadan loppuun asti.

Linnateatteri etsii uusia komediakäsikirjoituksia

Linnateatteri on profiloitunut komeadiaan. Juha Antikainen ja Emmi Kangas.

Linnateatteri Turussa etsii uusia, suomenkielisiä komediakäsikirjoituksia kevään Lukukomedia-iltoihin. Tavoitteena on löytää hauskoja tekstejä, jotka saattavat myöhemmin päätyä teatterin ohjelmistoon.

Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Musiikki veteraaniperinteen vaalijana

Osmo Suominen.

Turun Veteraaniperinneorkesteri esittää sotien 1939–45 veteraanien suosimaa ja aikakauteen liittyvää musiikkia. Konsertti on Heikkilän sotilaskodissa 15.–16. marraskuuta kello 15.

Kuluttaja-asiamies päivitti puhelinmyyntiohjeistustaan – myyjien kerrottava tarjouksesta selkeästi ja painostamatta

Kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus puhelinmyynnistä selkeyttää yritysten velvoitteita ja tarkentaa erityisesti myyjien toimintatapoja tilanteissa, joissa kuluttajalle tehdään tarjous puhelimitse. Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa puhelinmyyntiyrityksiä toimimaan vuonna 2023 uudistuneen lain ja kuluttaja-asiamiehen uusien ratkaisujen mukaisesti.

Naantalin hulevesisuodattimet poistavat vuodessa 960 sinileväkilon verran ravinteita merestä

Hulevesisuodatin ehkäisee ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutumista vesistöihin.

Naantali päätti vuosi sitten ottaa käyttöön hulevesisuodattimia, sillä niistä oli saatu hyviä tuloksia ravinnekuormituksen laskemisessa muissa kaupungeissa. Suodatin asennetaan hulevesikaivon suulle, jolloin se nappaa katualueilta valuvaa roskaa, sakkaa ja haitta-aineita.

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteyksessä

Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 12.–14. marraskuuta. Yksi ajokaista onpois käytöstä.

Diabetesbarometri: Luottamus hoidon saatavuuteen ja tukeen heikentynyt

Monen diabetesta sairastavan arki on muuttunut aiempaa kuormittavammaksi. Osa ei pääse hoitoon silloin, kun olisi tarve. Kontrollikäynnit venyvät ja hoitokontakti harvenee.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ihalantiellä Raisiossa

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Ihalantie 28:n kohdalla Raisiossa 12.–26. marraskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 18 miljoonaa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 18 miljoonan päävoitto.

Urheilu

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.