Satoja turkulaiskoululaisia ja päiväkotilapsia aloittaa syksyn täysin uusissa tiloissa
Turun kaupunki on tehnyt viime vuosina suuria investointeja kouluihin ja päiväkoteihin. Tänä syksynä sadat lapset pääsevät aloittamaan täysin uusissa tai peruskorjatuissa koulujen ja varhaiskasvatuksen tiloissa. Käyttöön saadaan useita rakentamisen aikana tarvittavia väliaikaistiloja ympäri kaupunkia.
Kevään ja kesän aikana Turussa on otettu käyttöön kaksi uudisrakennusta: Suikkila-talo ja Runosmäessä sijaitseva monitoimitalo Riimi. Suikkila-taloon sijoittuvat Teräsrautelan koulun ja Suikkilan yksikön 1.–3. luokkien oppilaat ja Runosmäessä touhuavat jo lapset uudessa päiväkoti Riimissä.
Myös Hirvensalon Wäinö Aaltosen koulun Ylikylä-rakennuksen korvaava uusi talo on valmis ja sinne pääsevät oppilaiden lisäksi eskarilaiset ja aamu- ja iltapäivätoiminta sekä avoimen varhaiskasvatuksen asiakkaat.
– On aina hieno hetki, kun pääsemme luovuttamaan uudet tilat koulujen ja päiväkotien käyttöön. Hankkeet ovat myös valmistuneet sovitussa aikataulussa ja pysyneet budjetissa, vaikka maailmantilanteesta johtuen hinnoissa tapahtuneet vaihtelut ovatkin tuoneet omat haasteensa, toimitilapäällikkö Pauliina Karjalainen Turun kaupungilta sanoo tiedotteessa.
Loppusuoralla ovat myös useat peruskorjaukset kuten Raunistulan koulun uuden osan remontti, joka valmistunee vielä tämän vuoden puolella. Nummenpakan koulurakennuksen peruskorjaus tulee valmiiksi ensi vuonna.
Turussa valmistellaan parhaillaan usean uuden monitoimitalon rakentamista. Linnakaupungin monitoimitalon allianssikumppanin kilpailutus käynnistyy syksyllä ja rakentaminen ensi vuonna. Huhkolaan tulevan Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa keväällä. Tavoitteena on alueen asemakaavamuutoksen hyväksyminen kuluvan vuoden aikana. Myös Pansioon sijoittuvan monitoimitalon hankesuunnittelu on käynnissä.
Monitoimitaloja halutaan rakentaa, koska niiden toivotaan olevan myös alueiden asukkaiden monipuolisessa käytössä. Lisäämällä tilojen käyttöä koulun ulkopuolisessa harrastustoiminnassa luodaan asuinalueille yhteisöllisiä keskuksia.
Turun investointivauhti säilyy ainakin seuraavan kymmenen vuoden ajan, sillä tänä ja ensi vuonna kymmenien koulu- tai päiväkotitilojen rakentamista valmistellaan eri vaiheissa. Huolimatta kaupungissa käynnissä olevista suurhankkeista, Turun rakentamisen toimitilainvestoinneista pääosa käytetään edelleen koulujen ja päiväkotien korjaamiseen tai uudisrakentamiseen.
Uusia isoja hankkeita ovat muun muassa Jäkärlän koulu ja päiväkoti, jonka rakentaminen alkaa ensi vuonna sekä Luolavuoren koulurakennus ja Runosmäessä sijaitsevan Lyseon koulun uudisrakennus. Näissä kohteissa on rakentamisen tieltä purettu vanhat koulut. Luolavuoren ja Lyseon hankesuunnittelu on työn alla ja hankkeet ovat päätöksenteossa loppuvuoden aikana. Luostarinkadulla olevan S:t Olofsskolanin yläkoulun toteutuksen kilpailutus alkaa alkusyksystä. Oxvägens daghemin rakentaminen Elinanpuistoon on alkamassa pian. Myös Rahjekadun päiväkodin hankesuunnitelma on työn alla.
Vuonna 2025 remontti alkaa myös Kaskenkadun päiväkodissa sekä Teräsrautelan koulussa. Mestarinkadulla entisissä Steinerkoulun kiinteistöstä tehdään hankesuunnitelmaa. Tiedossa on jo nyt, että remontti on tulossa myös Arkeologinkadun päiväkotiin, Kaerlantien päiväkotiin, Seikonkadun päiväkotiin ja Topeliuksen kouluun.
Turku tarvitsee myös uudet tilat sairaalakoululle, jonka valmistelua tehdään Varhan psykiatrian P2-osan hankesuunnitelmassa. Tavoitteena on, että sairaalakoulusta saataisiin päätös vielä tämän syksyn aikana. Kansainvälisen koulun rakentaminen Kupittaalla alkaa loppuvuodesta ja opiskelemaan sinne päästään vuonna 2026.
Uusissa väistötiloissa aloitetaan tänä syksynä Härkämäessä ja Varissuon koulussa. Myöhemmin syksyllä tulevat väistötilat myös Maistraatinpolun päiväkodille ja Susiniitynkadun päiväkodille.
Varissuolla, Koukkarinkadulla päästään tänä syksynä uusiin tiloihin, kun kaupunki saa päiväkodin pitkäaikaisvuokrauksena. Ensi vuonna aloittaa myös Herttuankulmassa uusi päiväkoti, jonka tilat kaupunki vuokraa.
Useissa kouluissa ja päiväkodeissa on lisäksi tehty keittiöremontteja, jotka valmistuvat tämän vuoden aikana. Näitä on ollut käynnissä Puropellon koulussa, Luostarivuoren koulussa ja Hyrköistentien sekä Honkaistentien päiväkodeissa.
Osana päiväkotien uudistushanketta Turku asetti keväällä tavoitteeksi rakentaa 12 uudisrakennuksina toteutettavaa päiväkotia. Päiväkodeista neljä toteutetaan uusille tonteille. Kahdeksan päiväkotia rakennetaan vanhojen, purettavien päiväkotien tilalle.
Koko hankkeen arvioitu valmistumisajankohta on 2029. Päiväkodit toteutetaan kahdella eri toteutusmuodolla: elinkaarihankkeina ja vuokrahankkeina. Kaupunginhallitus hyväksyi hankesuunnitelman huhtikuussa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















