Kaksi kolmasosaa työelämän aloittaneista löytänyt itseään kiinnostavan työn

LähiTapiolan toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan jopa 67 prosenttia jo työelämänsä aloittaneista kokee löytäneensä työn, joka kiinnostaa. Samaan aikaan Nuorten tulevaisuusraportin tuloksista käy ilmi, että yhä harvempi nuori odottaa työelämää hyvillä mielin. Elokuun alku on tyypillinen aika aloittaa työura ja siksi LähiTapiola haluaakin hälventää nuorten pelkoja tuoreiden tutkimustulosten avulla.

Nuorten työelämäpelot ovat puhuttaneet laajalti viime vuosina. LähiTapiolan tänä vuonna toteuttama kyselytutkimus selvitti jo työelämässä olevilta nuorilta aikuisilta, ovatko huolet toteutuneet työelämässä. Tutkimuksen vastaajista 63 prosenttia kokee jaksavansa työssään ja 67 prosenttia kertoo löytäneensä työn, joka kiinnostaa.

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin aiemmin tänä vuonna julkaisema tulevaisuusraportti paljastaa, että vuonna 2024 enää 53 prosenttia vastaajista odottaa työelämää, kun vuonna 2018 vastaava luku oli 82 prosenttia. Yksi huolestuttavimmista kehityskuluista on myös nuorten huoli työelämän kuormittavuudesta, sillä tällä hetkellä jopa 37 prosenttia nuorista pelkää työelämän olevan liian kuormittavaa.

– Tuloksemme osoittavat, että moni nuorten työelämään liittyvä huoli ei toteudu, vaan pikemminkin töissä elämä helpottaa. Työelämää on mahdollista muovata mieleiseksi, palkitsevaksi ja suurilta osin paremmaksi kuin nuoret ehkä ajattelevat. Jos nuorten työelämäpelkoja ei saada hälvennettyä, on riskinä, että yhä useampi nuori jää työelämän ulkopuolelle. Siksi onkin koko yhteiskuntamme etu, että pelkoihin tartutaan, kertoo LähiTapiolan ihmisistä ja kulttuurista vastaava johtaja Susa Nikula tiedotteessa.

Kuormittavuuden lisäksi nuoria huolestutti Nuorten tulevaisuusraportissa myös riittävä palkkaus ja se, että työelämä vie liikaa aikaa vapaa-ajalta. LähiTapiolan kyselyyn vastanneista nuorista aikuisista 43 prosenttia ei koe ansaitsevansa tarpeeksi rahaa ja 54 prosenttia kokee, että työ vie liikaa aikaa vapaa-ajalta. Tutkimustulokset jäävät kuitenkin pääosin positiivisen puolelle, ja yli puolet vastaajista kokeekin työn antavan enemmän vaikutusmahdollisuuksia kouluun verrattuna.

– Palkkakokemusta selittää varmasti osin se, että palkat ovat suhteellisesti pienempiä työuran alussa, mutta toki tässä on hyvä pohtia myös nykyisen taloustilanteen vaikutusta. Nämäkin kokemukset ovat työnantajille ensiarvoisen tärkeää ja työnantajien onkin hyvä pysähtyä pohtimaan miten palkkaan ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita voidaan taklata työpaikoilla. Onko tarvetta esimerkiksi avoimemmalle palkkakehityskeskustelulle, miten henkilöstöedut voidaan tuoda tukemaan taloudellisen turvallisuuden tunnetta tai voidaanko työn ja vapaa-ajan suhdetta tasapainottaa jotenkin, pohtii Nikula.

Julkisen työelämäkeskustelun on muututtava

Viime vuoden tulevaisuusraportissa ilmeni, että nuorten työelämää koskeviin huoliin vaikuttaa muun muassa julkinen keskustelu. Julkaisemalla tuoreet tutkimustulokset LähiTapiola haluaakin muuttaa julkisen keskustelun suuntaa ja auttaa muovaamaan nuorten työelämämielikuvia positiivisempaan suuntaan. LähiTapiolan toteuttamasta kyselytutkimuksesta kävi ilmi myös, että elokuu on tyypillisin aika aloittaa työelämässä ja siksi tuloksista viestitään juuri nyt.

– Moni meistä on saattanut törmätä negatiiviseen työelämäpuheeseen esimerkiksi somessa. Ei siis ole ihme, että tällaiselle julkiselle keskustelulle altistuvat nuoret ovat huolissaan työelämästä. Positiivisille työelämäkokemuksille olisi siis ehdottomasti tilaa niin somessa kuin julkisessakin keskustelussa – tähän me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa. Koemme, että työelämäkeskustelun on muututtava ja haluamme näyttää suuntaa omalla esimerkillämme, jatkaa Nikula.

– Nämä tutkimustulokset ovat merkityksellisiä niin nuorille, mutta myös koko yhteiskunnalle. Emme missään nimessä halua väheksyä heitä, joiden työ on liian kuormittavaa tai heitä, jotka eivät ole löytäneet omaa paikkaansa työelämästä. Näitä yksilöitä täytyy tukea ja auttaa löytämään omalta tuntuva suunta, Nikula lopettaa.

LähiTapiolan tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena, jonka otoskoko oli 602. Vastaukset kerättiin huhti–toukokuussa. Vastaajat ovat 25–32-vuotiaita suomalaisia, jotka ovat olleet työelämässä yhdestä yli kuuteen vuoteen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Musiikki veteraaniperinteen vaalijana

Osmo Suominen.

Turun Veteraaniperinneorkesteri esittää sotien 1939–45 veteraanien suosimaa ja aikakauteen liittyvää musiikkia. Konsertti on Heikkilän sotilaskodissa 15.–16. marraskuuta kello 15.

Kuluttaja-asiamies päivitti puhelinmyyntiohjeistustaan – myyjien kerrottava tarjouksesta selkeästi ja painostamatta

Kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus puhelinmyynnistä selkeyttää yritysten velvoitteita ja tarkentaa erityisesti myyjien toimintatapoja tilanteissa, joissa kuluttajalle tehdään tarjous puhelimitse. Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa puhelinmyyntiyrityksiä toimimaan vuonna 2023 uudistuneen lain ja kuluttaja-asiamiehen uusien ratkaisujen mukaisesti.

Naantalin hulevesisuodattimet poistavat vuodessa 960 sinileväkilon verran ravinteita merestä

Hulevesisuodatin ehkäisee ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutumista vesistöihin.

Naantali päätti vuosi sitten ottaa käyttöön hulevesisuodattimia, sillä niistä oli saatu hyviä tuloksia ravinnekuormituksen laskemisessa muissa kaupungeissa. Suodatin asennetaan hulevesikaivon suulle, jolloin se nappaa katualueilta valuvaa roskaa, sakkaa ja haitta-aineita.

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteyksessä

Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 12.–14. marraskuuta. Yksi ajokaista onpois käytöstä.

Diabetesbarometri: Luottamus hoidon saatavuuteen ja tukeen heikentynyt

Monen diabetesta sairastavan arki on muuttunut aiempaa kuormittavammaksi. Osa ei pääse hoitoon silloin, kun olisi tarve. Kontrollikäynnit venyvät ja hoitokontakti harvenee.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ihalantiellä Raisiossa

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Ihalantie 28:n kohdalla Raisiossa 12.–26. marraskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 18 miljoonaa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa noin 18 miljoonan päävoitto.

EVA: Veropäivä nähdään turhana mediakarnevaalina

Vaikka enemmistöä suomalaisista omien verotietojen julkisuus ei haittaa, pidetään verotietojen julkistamista turhana mediakarnevaalina, joka palvelee lähinnä kansalaisten tirkistelynhalua, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Turku velkaantuu vauhdilla

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja pormestari Piia Elo (sd.) kertoivat ensi vuoden talousarvioesityksen linjauksista.

Turun kaupunki laatii talousarviota ensi kertaa pormestari Piia Elon (sd.) johdolla. Kesällä saatiin aikaiseksi pormestarisopimus, jossa ovat mukana valtuuston kaikki poliittiset ryhmät. Jääminen pois sopimuksesta tarkoittaisi vaikutusmahdollisuuksien menettämistä. Sopimus vaikuttaa luottamushenkilöpaikkojen jakoon. Jos haluaa vaikuttaa, tarvitaan paikkoja kaupunginhallituksessa, lautakunnissa ja johtokunnissa.

Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista

EU-tuomioistuin antoi 11. marraskuuta ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain.

Stina Siikonen ja Mikko Rantanen ehdolla Varsinais-Suomen Yrittäjien johtoon

Mikko Rantanen.

Stina Siikonen Salosta ja Mikko Rantanen Turusta ovat ilmoittautuneet ehdolle Varsinais-Suomen Yrittäjien hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Suomen Yrittäjien aluejärjestö valitsee puheenjohtajan vuosikokouksessa 3. joulukuuta.

Finnlines-yhtiön liiketulos kohentui selvästi

Finnlines-konsernin liikevaihto oli tammi–syyskuussa oli 547,1 (547,2 vuonna 2024) miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja ja veroja (EBIT) oli 74,5 (72,3) miljoonaa euroa. Viime vuoden tulos sisältää liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut kolmen aluksen myyntivoitot. Operatiivinen liiketulos parani edellisvuodesta 17,6 miljoonaa euroa. Raportointikauden tulos oli 68,4 (52,1) miljoonaa euroa.

Kysely: Kausivalot voivat syttyä, kun illat pimenevät

Kausivalot voivat syttyä pihoilla ja parvekkeilla heti iltojen pimetessä tai viimeistään marraskuussa. Sopiva aika jouluvalojen sammuttamiseen on loppiainen tai helmikuun alku, mutta kausivaloja voi pitää päällä vaikka läpi vuoden.

Painava sähköauto vaatii tarkkuutta renkaiden valinnassa

Talvi voi tuoda sähköautoilijalle erityisiä vaaranpaikkoja, jotka liittyvät renkaiden valintaan ja ajotapaan. Oikeilla rengasvalinnoilla voi ehkäistä vahinkoja ja parantaa liikenneturvallisuutta merkittävästi.

Eurobarometri: Huoli elintarvikkeiden mikromuoveista lisääntynyt Suomessa

EU-kansalaisten mielipiteitä luotaavan kyselyn mukaan kansalaisten huoli elintarvikkeiden mikromuoveista on lisääntynyt Suomessa. Eurobarometrin mukaan suomalaisvastaajista 51 prosenttia kokee ruoasta löytyvät mikromuovit suurimmaksi elintarviketurvallisuuden huolenaiheeksi ja 90 prosenttia kertoo ainakin kuulleensa aiheesta. Mikromuovihuolen osalta kasvua edellisestä, kolmen vuoden takaisesta kyselystä on 11 prosenttiyksikköä.

Kysely: Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, mutta vain harva valmis maksamaan siitä enemmän

Suomalaisista yli puolet suhtautuu myönteisesti yhteiskunnan sähköistymiseen, selviää tuoreesta Sähköistyvä Suomi -kyselytutkimuksesta. Samalla suomalaisia huolestuttaa vaikutukset sähkön hintaan ja kotitalouksien eriarvoistumiseen, kulutuksesta ollaan kuitenkin valmiita joustamaan. Sähköistämisellä tarkoitetaan siirtymistä fossiilisista energialähteistä fossiilivapaaseen sähköön yhteiskunnan eri sektoreilla.

Urheilu

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.