Luontoa herkemmin korvin
Anniina Vainionpään näyttely Kuiskaavat puut on esillä Galleria Joellassa 31.7.–25.8. Kriittisen nykytaiteen lävistävää ekologista teemaa käsitellään vaihteeksi runollisen symboliikan keinoin.
Näyttelyssä on esillä grafiikkaa, maalauksia ja kudottuja raanuja. Vainionpää on erikoistunut puupiirtämiseen ja tehnyt grafiikkaa vuodesta 2004. Grafiikassa taiteilijaa viehättää se, kuinka kuva-aiheen monistamiseen kehitetyllä tekniikalla voi luoda vedoksia, joita ei pystykään toistamaan. Vedokset saattavat erota toisistaan esimerkiksi tummuuden suhteen ja sattumanvaraisuus kuuluu grafiikan tekemiseen.
Aikaansa seuraava ihminen ei tunnu pääsevän missään karkuun luontokadosta kertovia dystopioita. Galleria Joellan näyttelyssä ei kohdata maailmanlopun kuvia. Näyttelyn nimi viittaa siihen, että luontoa olisi kuunneltava herkemmin korvin. Puu on Vainionpäälle paitsi osa taiteen tekemisen tekniikkaa, myös symboli, joka viittaa voimaan, kasvuun, elämään ja kuihtumiseen sekä suojaan.
– Näyttelyn teosten puut ovat kotipihan, Pieksämäen lapsuudenkodin tai muun lähiympäristön puita, jotka ovat pyhiä ja yksilöllisiä, Vainionpää kertoo tiedotteessa.
Kotipihan puut antavat suojaa pikkulinnuille. Puut ovat myös kaupungeissa ilmastonmuutoksen edetessä yhä tärkeämpiä viileän varjon tarjoajia. Vainionpään teoksissa ekologisia teemoja käsitellään enemmän vertauskuvin kuin otetaan suoraan kantaa. Samalla näyttely perustuu vahvasti yhden ihmisen kokemukseen ja havaintoihin luonnosta.
– Ei liene sattumaa, että puun oksisto ja juuristo muistuttavat hermoratoja ja verisuonten verkostoa, elämäämme ylläpitävää voimaa, Vainionpää toteaa.
Vainionpää (s.1979) on kuvataiteilija ja taidegraafikko. Hän asuu ja työskentelee Riihimäellä. Vainionpää valmistui kuvataiteilijaksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta 2003 ja kuvataiteen maisteriksi vuonna 2018 Kuvataideakatemiasta. Hänen teoksiaan on ollut useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan löytyy esimerkiksi Suomen valtion ja HUS:n taidekokoelmista sekä Hyvinkään, Hämeenlinnan ja Jyväskylän taidemuseoiden kokoelmista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















