Töitä vailla liian tarkkaa suunnitelmaa
Tuuli Oikkosen näyttely Suojassa on esillä Galleria Askissa 7.–18. elokuuta. Oikkonen pohtii elämän pintakerrosta, niin henkisestä, sosiaalisesta kuin fyysisestäkin näkökulmasta. Kokonaisuus sai alkunsa jäiden lähtöä ihmetellessä. Kuinka ohut ja rakoileva jää vielä suojelee sen alla olevaa elämää. Myös pidättelee. Ennen kuin meri taas vapautuu täysin. Missä menee hiuksenhieno raja, jolloin on vielä vapaa ja turvassa omassa suojassa muttei eristynyt ja kuplassa?
Näyttely koostuu suurehkoista abstrakteista maalauksista sekä keramiikkaveistoksista. Oikkonen työstää maalauksia lattialla maalaten juoksevalla maalilla päällekkäisiä ohuita kerroksia. Savella työstäminen on tärkeää vastapainoa, hidasta ja maadoittavaa, joskin prosessi on yhtä lailla vapaa ja vailla liian tarkkaa suunnitelmaa.
Tuuli Oikkonen (1989) on kuvataiteilija ja kuvataideopettaja. Hän on lähtöisin Pohjois-Pohjanmaalta. Hänen teoksiaan on ollut esillä vuodesta 2018 lähtien niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Oikkonen valmistui taiteen maisteriksi 2019 Lapin yliopistosta Rovaniemeltä. Tällä hetkellä hän asuu Ruissalossa ja työskentelee ateljeessaan Taiteen talolla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















