Ryöstöistä ja seksuaalirikoksista tuomittujen määrä kasvussa

Vankeusvangeista vajaa 40 prosenttia suoritti rangaistusta enintään kolme kuukautta. Vankeusvangeista vajaa 40 prosenttia suoritti rangaistusta enintään kolme kuukautta. Kuva: Riitta Salmi

Rikosseuraamuslaitoksen tilastollinen vuosikirja on julkaistu. Päivittäinen vankimäärä kasvoi jo toista vuotta peräkkäin, ryöstöistä ja seksuaalirikoksista tuomittujen määrät ovat kasvussa.

Keskimääräinen päivittäinen vankimäärä vuonna 2023 oli 3 143, joka oli noin 90 enemmän kuin vuosi aikaisemmin. Viime vuonna vankiloihin tuli yhteensä vajaat 6 500 vankia, lähes 500 enemmän kuin vuonna 2022. Eniten kasvoi tulleiden sakkovankien määrä (2 347), joka oli noin 23 prosenttia korkeampi kuin aiempana vuonna.

Vankeusrangaistukset olivat keskimäärin lyhyitä. Vapautuneista vankeusvangeista vajaa 40 prosenttia suoritti rangaistusta enintään kolme kuukautta. Rangaistusten keskipituus oli 11 kuukautta, mikä on hieman edellisvuotta vähemmän.

Ensikertaisten vankien osuus on noussut kymmenen viime vuoden aikana 37 prosentista 43 prosenttiin. Myös nuorten ja ulkomaalaisten osuus vangeista on kasvussa. Ulkomaalaisten osuus oli keskimäärin 18 prosenttia ja alle 21-vuotiaiden osuus 3,5 prosenttia kaikista vangeista.

Päärikoksen perusteella suurimman vankiryhmän, 34 prosenttia vankeusvangeista, muodostivat väkivaltarikoksista tuomitut, joista 21 prosenttia oli tuomittu henkirikoksista ja 13 prosenttia pahoinpitelyrikoksista. Väkivaltarikoksista tuomittujen osuus on laskenut seitsemän prosenttiyksikköä kymmenen vuoden aikana. Huumausainerikoksista päärikoksena oli tuomittu noin viidennes vangeista, ryöstöistä 12 prosenttia ja seksuaalirikoksista kahdeksan prosenttia. Ulkomaalaisista vankeusvangeista noin neljällä kymmenestä päärikoksena oli huumausainerikos.

Yhdyskuntaseuraamusta suorittavia oli päivittäin keskimäärin 3 502, joista 1 682 suoritti yhdyskuntapalvelua. Yhdyskuntaseuraamukseen tuomittujen keskimäärä nousi kahdeksan prosenttia vuosien 2022 ja 2023 välillä. Erityisesti nousi täytäntöönpanon valmistelevassa vaiheessa olevien henkilöiden määrä, minkä arvioidaan johtuvan asiakasprosessien ruuhkautumisesta.

Ehdollisen vankeuden valvontaan tuomittujen keskimäärä nousi kahdeksalla prosentilla vuodesta 2022. Nuorille tuomituille tämä on selkeästi yleisin seuraamus: alle 21-vuotiaista yhdyskuntaseuraamukseen tuomituista 79 prosenttia suoritti ehdolliseen vankeuteen tuomitun valvontaa. Nuorisorangaistusta suorittavien vähäinen määrä on pysynyt ennallaan noin seitsemässä prosentissa. Kaikkiaan alle 21-vuotiaiden osuus yhdyskuntaseuraamukseen tuomituista on kuitenkin laskenut neljällä prosenttiyksiköllä vuodesta 2022. Suurin ikäryhmä oli 30–39-vuotiaat, johon kuului 23 prosenttia yhdyskuntaseuraamukseen tuomituista.

Yhdyskuntapalvelua suorittavien yleisin päärikos oli liikennejuopumus. Vuoden 2023 kartoituksessa liikennejuopumuksesta tuomittujen osuus oli 41 prosenttia. Ehdonalaiseen vapauteen päästettyjen valvonnassa yleisin päärikos oli henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset (38 %) ja ehdolliseen vankeuden tehosteeksi valvontaan tuomituilla yleisin oli omaisuusrikos (32 %).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sähköpotkulautayritykset toimivat ensi vuodesta alkaen mikroliikenneluvan ehdoilla, ajokielto viikonloppuöille

Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Väitös: Yhteiskunnan monimutkaisten ruoka-, energia-, liikkumis- ja yhdyskuntajärjestelmien tulevaa kehitystä voi ennakoida muttei ennustaa

Tuomas Kuhmonen.

KTT, MMM, dosentti, agronomi Tuomas Kuhmonen tutki tulevaisuudentutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan mutkikkaiden sopeutuvien järjestelmien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ennakointia.

Kaavoilla lainvoima – Paraisten keskustaan liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista

Valtuuston syyskuussa hyväksymät kaavamuutokset saivat lainvoiman 11. marraskuuta. Paraisten keskustaan tulee liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista sekä uutta pelastusasemaa varten.

Kaupunkioravien ongelmanratkaisukyky häiriintyy ihmisten läheisyydessä

Tutkimuksessa oravien piti avata erilaisia pulmapurkin vipuja saadakseen pähkinät. Samaan aikaan puistossa liikkui ihmisiä. Tutkimukseen osallistuneet 64 oravaa tunnistettiin videoilta.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ihmisten toiminta vaikuttaa oravien ongelmanratkaisukykyyn. Oulussa 15 puistoon vietiin oraville pähkinöillä täytettyjä pulmapurkkeja. Oravien täytyi ratkoa vaativia tehtäviä saadakseen pähkinät.

Väitös: Papit tasapainottivat vuoden 1809 käänteentekeviä tapahtumia

FM Joonas Tammela tarkastelee väitöstutkimuksessaan tavanomaisessa seurakuntatyössä toimineiden pappien tapoja puhua esivallasta ja alamaisuudesta nykyisen Ruotsin ja Suomen alueilla 1780-luvun lopusta ja 1820-luvun alkuun. Väitöskirja osoittaa, että saarnojensa avulla papit vahvistivat itsevaltaisen kustavilaisen yhteiskuntajärjestyksen ihanteita varsin pitkään, mutta samalla muotoilivat julistuksensa eri puolilla valtakuntaa sijanneille paikallisyhteisöilleen sopivin sanankääntein.

Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta

Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Funikulaari poissa käytöstä toistaiseksi – huolto jatkuu

Funikulaarin moottorin korjaustyöt jatkuvat edelleen. Funikulaari pysyy suljettuna toistaiseksi korjaustöiden ajan.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkastuksia vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon, päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistuksia tehdään vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon. Tämä näkyy Kelassa käsittelyaikojen pidentymisenä ja asiakaspalvelun vilkastumisena. Määräaikaistarkistus tehdään, kun tuen myöntämisestä tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Kela lähettää asiakkaalle kirjeen ja ohjeet ennen määräaikaa.

Ajoratoihin maalataan nopeusrajoituksia

Turun katukuvaan ilmestyneet ajoratamaalaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Turun kaupunki on tilannut Kuntec Oy:ltä nopeusrajoitussymbolien ajoratamaalauksia 35​ 000 eurolla. Kaupungin alueella on ajoradoilla huonokuntoisia nopeusrajoitussymboleita, jotka ovat uusimistarpeessa. Samalla maalataan puuttuvia nopeusrajoitussymboleita.

Tutkijat selvittivät, miten Itämeren lämpöä voisi hyödyntää energiantuotannossa

SeaHeat-tutkimushankkeessa tehtiin ensimmäinen koko Itämerta koskeva arvio meriveden lämmön hyödyntämisestä energiantuotannossa. Hankkeessa kehitetyn työkalun avulla voi arvioida eri merialueiden käyttömahdollisuuksia lämmönlähteenä vuosisadan loppuun asti.

Linnateatteri etsii uusia komediakäsikirjoituksia

Linnateatteri on profiloitunut komeadiaan. Juha Antikainen ja Emmi Kangas.

Linnateatteri Turussa etsii uusia, suomenkielisiä komediakäsikirjoituksia kevään Lukukomedia-iltoihin. Tavoitteena on löytää hauskoja tekstejä, jotka saattavat myöhemmin päätyä teatterin ohjelmistoon.

Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Musiikki veteraaniperinteen vaalijana

Osmo Suominen.

Turun Veteraaniperinneorkesteri esittää sotien 1939–45 veteraanien suosimaa ja aikakauteen liittyvää musiikkia. Konsertti on Heikkilän sotilaskodissa 15.–16. marraskuuta kello 15.

Kuluttaja-asiamies päivitti puhelinmyyntiohjeistustaan – myyjien kerrottava tarjouksesta selkeästi ja painostamatta

Kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus puhelinmyynnistä selkeyttää yritysten velvoitteita ja tarkentaa erityisesti myyjien toimintatapoja tilanteissa, joissa kuluttajalle tehdään tarjous puhelimitse. Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa puhelinmyyntiyrityksiä toimimaan vuonna 2023 uudistuneen lain ja kuluttaja-asiamiehen uusien ratkaisujen mukaisesti.

Naantalin hulevesisuodattimet poistavat vuodessa 960 sinileväkilon verran ravinteita merestä

Hulevesisuodatin ehkäisee ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutumista vesistöihin.

Naantali päätti vuosi sitten ottaa käyttöön hulevesisuodattimia, sillä niistä oli saatu hyviä tuloksia ravinnekuormituksen laskemisessa muissa kaupungeissa. Suodatin asennetaan hulevesikaivon suulle, jolloin se nappaa katualueilta valuvaa roskaa, sakkaa ja haitta-aineita.

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteyksessä

Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 12.–14. marraskuuta. Yksi ajokaista onpois käytöstä.

Urheilu

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.