Yhdistä kalaan vihreä vitamiinipommi

Pinaattilohirulla. Pinaattilohirulla. Kuva: Pro Kala ry

Pinaatti ja kala ovat klassinen makuyhdistelmä, joka sopii monenlaisin ruokiin. Pinaatin maanläheinen, hieman makea maku toimii loistavasti yhteen miedolta maistuvan kalan kanssa. Pinaatin kaveriksi sopivat erityisen hyvin esimerkiksi ahven ja lohi.

Kala ja pinaatti muodostavat paitsi maukkaan, myös ravinteikkaan ja terveellisen yhdistelmän. Kalassa on paljon proteiinia ja omega-3-rasvahappoja, pinaatti taas sisältää erityisen paljon A-, C- ja K-vitamiinia sekä runsaasti rautaa ja kalsiumia. Ne siis täydentävät toisiaan loistavasti.

Molemmat raaka-aineet ovat myös nopeasti kypsyviä. Helppo pinaatti-kalaruoka syntyy esimerkiksi paistamalla kalaa pannussa ja lisäämään loppuvaiheessa pannulle mukaan pinaattia. Koko ateria valmistuu muutamassa minuutissa, ja lopputulos on maukas.

Eggs Florentine on klassinen aamiaisherkku, joka loistaa vaikkapa kesäisen brunssin tähtenä. Jos pihalla kasvaa pinaattia, jääkaapissa on munia ja edelliseltä aterialta jäi yli pala savukalaa, käsillä on jo ainekset kaikkien aikojen aamupalaan. Viitseliäs valmistaa hollandaise-kastikkeen itse, mutta sitä voi myös ostaa valmiina isompien kauppojen kylmähyllystä.

Pinaattipenkin satoa – tai kaupasta ostettua pinaattia – voi hyödyntää myös näyttävään kylmäsavulohirullaan. Se toimii niin pikkusuolaisena kahvin kanssa kuin täyttävänä iltapalanakin. Se on myös mainiota tarjottavaa vieraille. Rulla sopii monelle, koska se valmistetaan gluteenittomista raaka-aineista ja sen voi tehdä myös laktoosittomana. Täytteeseen voi käyttää muitakin kaloja, esimerkiksi lämminsavulohta tai vaikkapa savustettua haukea.

Lohen ja pinaatin yhdistelmää kannattaa kokeilla myös pastoihin, keittoihin, paistoksiin ja salaatteihin. Esimerkiksi pinaatti–lohilasagne ja pinaattinen kalakeitto maistuvat koko perheelle.

Pinaattinen kylmäsavulohirulla

Pinaatin käsittelyyn:

noin 1 litra tuoretta pinaattia (100 g ryöpättynä)

vettä, suolaa

Munakasrulla:

75 g voita

1 dl vehnäjauhoja

3 dl maitoa

esikäsiteltyä pinaattia

4 munaa

noin 1 tl suolaa

½ tl leivinjauhetta

Täyte:

1 rasia maustamatonta tuorejuustoa, esim. Philadelphiaa (noin 200 g)

1 dl creme fraichea

noin 150 g kylmäsavulohta

1–2 kevätsipulia

1 dl hienonnettua tilliä

1 rkl sitruunamehua

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Koristeluun:

sitruunanlohkoja, tilliä

Aloita valmistus pinaatin ryöppäämisellä: kuumenna runsas määrä vettä kiehuvaksi. Mausta suolalla (noin 1 tl/litra vettä). Lisää kattilaan huuhdellut pinaatit. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kahden minuutin ajan. Valuta pinaatit ja viilennä ne juoksevassa vedessä. Valuta uudelleen. Purista nyrkissä kuivaksi. Jauha pinaatit hienoksi monitoimikoneessa.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Peitä leivinpelti leivinpaperilla.

Valmista munakasrulla: Sulata kattilassa voi, ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen. Keitä vielä parin minuutin koko ajan sekoittaen. Lisää pinaatti sekoittaen. Anna jäähtyä.

Lisää kattilaan munat, suola ja leivinjauhe. Vatkaa seos sähkövatkaimella tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpellille. Tasoita taikina. Paista uunin keskiosassa noin 20 minuutin ajan tai kunnes pohja on kypsä. Kumoa pohja leivinpaperille ja irrota päältä leivinpaperi.

Valmista täyte: Sekoita tuorejuusto ja creme fraiche. Leikkaa ruodoton kala pieniksi kuutioiksi, lisää se tuorejuustoseokseen. Lisää myös hienonnettu kevätsipuli ja tilli. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunanmehulla. Tarkista maku. Levitä seos jäähtyneelle munakaslevylle. Rullaa levy pitkältä sivulta kääretortun tapaan. Kiedo rullat leivinpaperiin ja alumiinifolioon.

Anna vetäytyä jääkaapissa 1–3 tuntia tai yön yli. Koristele rulla sitruunanlohkoilla ja tillillä ja laita tarjolle.

Eggs Florentine lämminsavulohella

2 paahtoleipäviipaletta paahdettuina

voita voitelemiseen

2 munaa uppomunaksi kypsennettynä

2–3 rkl väkiviinaetikkaa keitinveden joukkoon

200 g babypinaattia paistettuna

voita paistamiseen

pala lämminsavustettua (kirjo)lohta

1–2 dl Hollandaise-kastiketta

tilliä

mustapippuria ja merisuolaa myllystä

Valmista ensin Hollandaise-kastike erillisen reseptin mukaan, ellet käytä valmiskastiketta.

Paahda leipäviipaleet ja voitele ne voilla. Halutessasi voit leikata leivistä muotilla (esimerkiksi juomalasilla) pyörylät.

Valmista uppomunat: kiehauta kattilassa muutama litra vettä ja mausta se väkiviinaetikalla. Pyöräytä vesi liikkeelle esim. keittokauhalla. Riko kananmuna suoraan vesipyörteen keskukseen. Pyöräytä uudelleen ja tee samoin toiselle kananmunalle. Laske levyn lämpöä ja anna kananmunien kypsyä muutaman minuutin ajan. Nosta munat reikäkauhalla valumaan talouspaperilla peitetylle lautaselle.

Huuhtaise babypinaatti ja valuta. Kuumenna paistinpannu, sulata siinä reilu viipale voita ja lisää pinaatit. Paista käännellen, kunnes pinaatit pehmenevät. Mausta merisuolalla ja mustapippurilla.

Nosta leipäpalat tarjoilulautasille. Levitä pinaatti leiville, nosta sen jälkeen leiville reilut viipaleet lämminsavulohta ja uppomunat. Viimeistele Hollandaise-kastikkeella, tillillä sekä mustapippuri- ja merisuolarouheella.

Hollandaise-kastike

200 g kirkastettua voita eli 250 g voita

3 rkl vettä (tai valkoviiniä)

1 rkl valkoviinietikkaa

10 kpl valkopippuria rouhittuina

3 munankeltuaista

sitruunanmehua (noin puolikkaasta sitruunasta)

(sokeria)

(suolaa)

muutama tippa Tabascoa

Kirkasta voi eli sulata se kattilassa miedolla lämmöllä ja anna kiehahtaa. Kuori vaahto pois pinnalta. Jätä hetkeksi odottamaan, jolloin rasvaosa nousee pintaan ja vesiosa painuu pohjaan

Valmista mausteliemi: Mittaa pieneen kattilaan vesi ja etikka, lisää murskatut valkopippurit. Kiehauta ja keitä, kunnes jäljellä on noin kolmasosa eli suunnilleen ruokalusikallinen lientä. Siivilöi pippurit pois ja anna liemitilkan jäähtyä hetki.

Tee vesihaude: mittaa vettä kattilaan ja aseta sen päälle metallinen vatkauskulho niin, ettei vesi kosketa kulhon pohjaa. Kiehauta vesi ja säädä liesi niin miedolle lämmölle, että vesi poreilee.

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Laita keltuaiset metallikulhoon ja lisää joukkoon jäähtynyt mausteliemi. Vatkaa voimakkaasti ja kuumenna samalla kastikkeen emulsiopohjaa, kunnes se sakeutuu. Aloita nyt voirasvan lisääminen emulsiopohjaan: ensin aivan tipoittain ja koko ajan vatkaten, sitten pikkuhiljaa norona juoksuttaen ja jatkuvasti voimakkaasti sekoittaen.

Kun koko voimäärä on ajettu kastikkeeseen, ota kulho pois vesihauteesta ja lisää tilkka sitruunanmehua. Maista kastiketta. Lisää tarvittaessa suolaa ja sokeria. Mausta halutessasi muutamalla tipalla Tabascoa. Tarjoa välittömästi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sähköpotkulautayritykset toimivat ensi vuodesta alkaen mikroliikenneluvan ehdoilla, ajokielto viikonloppuöille

Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Väitös: Yhteiskunnan monimutkaisten ruoka-, energia-, liikkumis- ja yhdyskuntajärjestelmien tulevaa kehitystä voi ennakoida muttei ennustaa

Tuomas Kuhmonen.

KTT, MMM, dosentti, agronomi Tuomas Kuhmonen tutki tulevaisuudentutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan mutkikkaiden sopeutuvien järjestelmien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ennakointia.

Kaavoilla lainvoima – Paraisten keskustaan liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista

Valtuuston syyskuussa hyväksymät kaavamuutokset saivat lainvoiman 11. marraskuuta. Paraisten keskustaan tulee liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista sekä uutta pelastusasemaa varten.

Kaupunkioravien ongelmanratkaisukyky häiriintyy ihmisten läheisyydessä

Tutkimuksessa oravien piti avata erilaisia pulmapurkin vipuja saadakseen pähkinät. Samaan aikaan puistossa liikkui ihmisiä. Tutkimukseen osallistuneet 64 oravaa tunnistettiin videoilta.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ihmisten toiminta vaikuttaa oravien ongelmanratkaisukykyyn. Oulussa 15 puistoon vietiin oraville pähkinöillä täytettyjä pulmapurkkeja. Oravien täytyi ratkoa vaativia tehtäviä saadakseen pähkinät.

Väitös: Papit tasapainottivat vuoden 1809 käänteentekeviä tapahtumia

FM Joonas Tammela tarkastelee väitöstutkimuksessaan tavanomaisessa seurakuntatyössä toimineiden pappien tapoja puhua esivallasta ja alamaisuudesta nykyisen Ruotsin ja Suomen alueilla 1780-luvun lopusta ja 1820-luvun alkuun. Väitöskirja osoittaa, että saarnojensa avulla papit vahvistivat itsevaltaisen kustavilaisen yhteiskuntajärjestyksen ihanteita varsin pitkään, mutta samalla muotoilivat julistuksensa eri puolilla valtakuntaa sijanneille paikallisyhteisöilleen sopivin sanankääntein.

Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta

Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Funikulaari poissa käytöstä toistaiseksi – huolto jatkuu

Funikulaarin moottorin korjaustyöt jatkuvat edelleen. Funikulaari pysyy suljettuna toistaiseksi korjaustöiden ajan.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkastuksia vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon, päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistuksia tehdään vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon. Tämä näkyy Kelassa käsittelyaikojen pidentymisenä ja asiakaspalvelun vilkastumisena. Määräaikaistarkistus tehdään, kun tuen myöntämisestä tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Kela lähettää asiakkaalle kirjeen ja ohjeet ennen määräaikaa.

Ajoratoihin maalataan nopeusrajoituksia

Turun katukuvaan ilmestyneet ajoratamaalaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Turun kaupunki on tilannut Kuntec Oy:ltä nopeusrajoitussymbolien ajoratamaalauksia 35​ 000 eurolla. Kaupungin alueella on ajoradoilla huonokuntoisia nopeusrajoitussymboleita, jotka ovat uusimistarpeessa. Samalla maalataan puuttuvia nopeusrajoitussymboleita.

Tutkijat selvittivät, miten Itämeren lämpöä voisi hyödyntää energiantuotannossa

SeaHeat-tutkimushankkeessa tehtiin ensimmäinen koko Itämerta koskeva arvio meriveden lämmön hyödyntämisestä energiantuotannossa. Hankkeessa kehitetyn työkalun avulla voi arvioida eri merialueiden käyttömahdollisuuksia lämmönlähteenä vuosisadan loppuun asti.

Linnateatteri etsii uusia komediakäsikirjoituksia

Linnateatteri on profiloitunut komeadiaan. Juha Antikainen ja Emmi Kangas.

Linnateatteri Turussa etsii uusia, suomenkielisiä komediakäsikirjoituksia kevään Lukukomedia-iltoihin. Tavoitteena on löytää hauskoja tekstejä, jotka saattavat myöhemmin päätyä teatterin ohjelmistoon.

Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Musiikki veteraaniperinteen vaalijana

Osmo Suominen.

Turun Veteraaniperinneorkesteri esittää sotien 1939–45 veteraanien suosimaa ja aikakauteen liittyvää musiikkia. Konsertti on Heikkilän sotilaskodissa 15.–16. marraskuuta kello 15.

Kuluttaja-asiamies päivitti puhelinmyyntiohjeistustaan – myyjien kerrottava tarjouksesta selkeästi ja painostamatta

Kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus puhelinmyynnistä selkeyttää yritysten velvoitteita ja tarkentaa erityisesti myyjien toimintatapoja tilanteissa, joissa kuluttajalle tehdään tarjous puhelimitse. Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa puhelinmyyntiyrityksiä toimimaan vuonna 2023 uudistuneen lain ja kuluttaja-asiamiehen uusien ratkaisujen mukaisesti.

Naantalin hulevesisuodattimet poistavat vuodessa 960 sinileväkilon verran ravinteita merestä

Hulevesisuodatin ehkäisee ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutumista vesistöihin.

Naantali päätti vuosi sitten ottaa käyttöön hulevesisuodattimia, sillä niistä oli saatu hyviä tuloksia ravinnekuormituksen laskemisessa muissa kaupungeissa. Suodatin asennetaan hulevesikaivon suulle, jolloin se nappaa katualueilta valuvaa roskaa, sakkaa ja haitta-aineita.

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteyksessä

Ispoisten puistotien ja Rykmentintien risteysalueella tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 12.–14. marraskuuta. Yksi ajokaista onpois käytöstä.

Urheilu

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.