Galleria Askissa tarjolla avoimia työpajoja
Yleisöllä on mahdollisuus osallistua Galleria Askissa Taiteen talolla Tiina Vainion Perhosille-teoksen valmistumiseen kirjaamalla oma uhanalainen perhosensa Vainion teoskokonaisuuteen. Avoimet työpajat järjestetään lauantaina ja sunnuntaina 27.–28. heinäkuuta kello 12–18.
Teoksessa Vainio on tutkinut harvinaisia perhoslajeja. Suomessa on 384 uhanalaiseksi luokiteltavaa perhoslajia. Näistä äärimmäisen uhanalaisia on 39, erittäin uhanalaisia 193 ja vaarantuneita 154 lajia. Perhosille-teos täydentyy näyttelyn kuluessa, kun Vainio työstää työpajoihin osallistuvien kanssa lisää perhosia galleriassa lauantaisin ja sunnuntaisin.
Teosten pääasiallinen materiaali on ruoko, josta Vainio on itse valmistanut paperia. Ruoko on yksi kasveista, jotka elävät ja leviävät huolestuttavasti rehevöityneissä vesistöissä. Ruokokasvin hyötykäyttö Suomessa on alhaista ja sille etsitään jatkuvasti uusia käyttömahdollisuuksia.
Vainio käsittelee näyttelyssä laajemminkin kauneutta ja sen hintaa. Hän tuo muissa teoksissa esiin kosmetiikkateollisuudessa käytettävien aineiden haitallisuuden ihmiselle ja muulle luonnolle. Teoksessaan Beautiful Cosmetics Vainion ruokopaperista valmistamat kosmetiikan purkit, pullot ja purnukat ovat esillä kauniissa kehyksissä. Kauneuden kääntöpuoli kätkeytyy kosmetiikan tuoteteksteihin. Vainion teokseen liittyykin infopaketti eräistä kosmetiikkateollisuudessa käytetyistä kemikaaleista ja niiden vaikutuksista ihmiselle ja luonnolle. Käytännössä suuri osa kosmetiikkateollisuuden käyttämistä kemikaaleista päätyy lopulta vesistöihin. Mitä nämä käyttämämme voiteet ja emulsiot sisältävät, mitä ne lopulta pahimmassa tapauksessa aiheuttavat eliöstölle ja ihmiselle?
Vainio on turkulainen kuvataiteilija, jonka taiteessa pitkäaikaisesti kantavia teemoja ovat olleet luonto ja ihmisen vaikutus siihen.
Näyttely Cosmetics and Chemicals on esillä 4. elokuuta asti.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















