Komissiolta Suomelle muistutuksia puutteista EU:n lainsäädännön noudattamisessa

Euroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan heinäkuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.

Euroopan komissio on päättänyt aloittaa rikkomusmenettelyn lähettämällä virallisen ilmoituksen kaikille jäsenvaltioille, koska ne eivät ole saavuttaneet jätteiden keräys- ja kierrätystavoitteita. Jäsenvaltioiden toimittamien viimeisimpien saatavilla olevien tietojen perusteella yksikään jäsenvaltio ei ole saavuttanut kaikkia EU:n nykyisessä jätelainsäädännössä asetettuja jätteen keräys- ja kierrätystavoitteita.

Jätepuitedirektiivissä Suomi ja 17 muuta jäsenvaltiota eivät saavuttaneet vuoden 2020 tavoitetta, jonka mukaan 50 prosenttia yhdyskuntajätteestä (esimerkiksi paperi, metalli, muovi ja lasi) tuli valmistella uudelleenkäyttöä varten tai kierrättää.

Sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta annetussa direktiivissä edellytetään sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräämistä erikseen ja sen asianmukaista käsittelyä. Siinä asetetaan tavoitteet romun keräämiselle, talteenotolle ja kierrätykselle. Vuosittain saavutettava vähimmäiskeräysaste on 65 prosenttia kolmen edellisen vuoden aikana asianomaisessa jäsenvaltiossa markkinoille saatettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keskimääräisestä painosta tai vaihtoehtoisesti 85 prosenttia kyseisen jäsenvaltion alueella syntyvästä sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta. Kaikista 27 jäsenvaltiosta 25 jäsenvaltiota, Suomi mukaan lukien, eivät keränneet erikseen riittävästi sähkö- ja elektroniikkalaiteromua, minkä vuoksi ne eivät saavuttaneet EU:n keräystavoitetta.

Jäsenvaltioiden olisi tehostettava täytäntöönpanotoimiaan edellä mainittujen velvoitteiden täyttämiseksi. Tältä osin jäsenvaltiot voisivat tukeutua jätteitä koskevan vuoden 2023 varhaisvaroituskertomuksen yksilöityihin maakohtaisiin suosituksiin. Tämä auttaa jäsenvaltioita myös saavuttamaan EU:n jätelainsäädännön äskettäisissä muutoksissa asetetut tavoitteet vuosiksi 2025, 2030 ja 2035.

Sen vuoksi komissio lähettää viralliset ilmoitukset kaikille näille 27 jäsenvaltiolle, joilla on nyt kaksi kuukautta aikaa vastata ja korjata komission esiin tuomat puutteet. Jos komissio ei saa tyydyttäviä vastauksia, se voi päättää antaa perustellut lausunnot.

Komissio kehottaa kolmeatoista jäsenvaltiota saattamaan luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskevan direktiivin kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä

Euroopan komissio on tänään päättänyt lähettää perustellut lausunnot Suomelle sekä 12 muulle jäsenvaltiolle, koska ne eivät ole saattaneet luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskevaa direktiiviä kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Direktiivin 2021/2167 päätavoitteena on antaa luotonhallinnoijille ja luotonostajille mahdollisuus toimia koko unionin alueella. Samalla kuitenkin turvataan luotonottajien oikeudet täysimääräisesti. Direktiivissä edellytetään muun muassa, että luotonostajat ja luotonhallinnoijat toimivat luotonottajien kanssa vilpittömässä mielessä, oikeudenmukaisesti ja ammattimaisesti sekä ovat luotonottajiin yhteydessä tavalla, joka ei ole häirintää, pakottamista tai sopimatonta vaikuttamista.

Sen vuoksi komissio on päättänyt antaa näille maille perustellut lausunnot. Suomella ja muilla asianomaisilla jäsenvaltioilla on nyt kaksi kuukautta aikaa vastata ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet. Muussa tapauksessa komissio voi päättää viedä asiat EU:n tuomioistuimeen.

Komissio kehottaa 17 jäsenvaltiota noudattamaan asianmukaisesti lennonvarmistuspalvelujen suorituskyvyn kehittämisjärjestelmää ja maksujärjestelmää

Euroopan komissio on päättänyt aloittaa rikkomusmenettelyn lähettämällä virallisen ilmoituksen Suomelle sekä kuudelletoista muulle jäsenvaltiolle, koska ne eivät sovella asianmukaisesti tiettyjä yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan suorituskyvyn kehittämis- ja maksujärjestelmää koskevia säännöksiä.

Yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevissa asetuksissa edellytetään, että jäsenvaltiot jakavat yhteiset reitinaikaisten ja lähi- ja lähestymisalueen lennonvarmistuspalvelujen kustannukset avoimella menetelmällä suhteutetusti. Jäsenvaltioiden on myös sisällytettävä suorituskykysuunnitelmiinsa sellaisia kannustinjärjestelmiä, joilla tuetaan suorituskykytavoitteiden saavuttamista. Havaitut ongelmat koskevat lentoyhtiöiltä perittävien kustannusten epäasianmukaista tasoa tai jakautumista sekä palveluntarjoajien riittämättömiä taloudellisia kannustimia. EU:n säännösten virheellinen soveltaminen vaikuttaa sekä lennonvarmistuspalvelujen tarjoajien tuloihin että näiden palveluntarjoajien asiakkaina olevien lentoyhtiöiden maksujen määriin.

Sen vuoksi komissio lähettää viralliset ilmoitukset näille 17 jäsenvaltiolle, joilla on nyt kaksi kuukautta aikaa vastata ja korjata komission esiin tuomat puutteet. Jos komissio ei saa tyydyttävää vastausta, se voi päättää antaa perustellun lausunnon.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tuorlan Majatalo tuo joulupuodin Kaarinan keskustaan

Tuorlan Majatalo avaa joulupuodin Kaarinan keskustaan joulunajaksi.

Joulun lähestyessä Tuorlan Majatalo tuo jälleen joulupuodin Kaarinan keskustaan. Torin laidan kiinteistössä avautuva puoti on täynnä lahjatavaraa, lähituottajien elintarvikkeita sekä Tuorlan Majatalon omia tuotteita. Puodin yhteydessä kävijöitä palvelee myös pieni kahvila.

Taksinkuljettajan kokeet muuttuvat ryhmäkokeiksi – kokeet keskitetään 12 paikkakunnalle

Traficom uudistaa taksinkuljettajan kokeiden järjestämistä. 17. marraskuuta alkaen kokeet pidetään ryhmäkokeina 12 paikkakunnalla. Uudistuksella parannetaan kokeiden luotettavuutta, turvallisuutta ja sujuvuutta.

Luonnonvarakeskus: Kotimaisen kasvistuotannon lisääminen vahvistaisi huoltovarmuutta

Kasvisten tuotanto on taloudellisesti merkittävä tuotantosuunta Suomessa. Kuva on Oksasen Puutarhasta Paattisilta.

Kotimaisessa kasvistuotannossa on kasvumahdollisuuksia, mutta tuotannon lisääminen vaatii muutoksia koko ketjussa. Tuotannon paikallinen vahvistaminen edistäisi ruokajärjestelmän kestävyyttä ja resilienssiä sekä tukisi huoltovarmuutta.

Sähköpotkulautayritykset toimivat ensi vuodesta alkaen mikroliikenneluvan ehdoilla, ajokielto viikonloppuöille

Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Väitös: Yhteiskunnan monimutkaisten ruoka-, energia-, liikkumis- ja yhdyskuntajärjestelmien tulevaa kehitystä voi ennakoida muttei ennustaa

Tuomas Kuhmonen.

KTT, MMM, dosentti, agronomi Tuomas Kuhmonen tutki tulevaisuudentutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan mutkikkaiden sopeutuvien järjestelmien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ennakointia.

Kaavoilla lainvoima – Paraisten keskustaan liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista

Valtuuston syyskuussa hyväksymät kaavamuutokset saivat lainvoiman 11. marraskuuta. Paraisten keskustaan tulee liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista sekä uutta pelastusasemaa varten.

Kaupunkioravien ongelmanratkaisukyky häiriintyy ihmisten läheisyydessä

Tutkimuksessa oravien piti avata erilaisia pulmapurkin vipuja saadakseen pähkinät. Samaan aikaan puistossa liikkui ihmisiä. Tutkimukseen osallistuneet 64 oravaa tunnistettiin videoilta.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ihmisten toiminta vaikuttaa oravien ongelmanratkaisukykyyn. Oulussa 15 puistoon vietiin oraville pähkinöillä täytettyjä pulmapurkkeja. Oravien täytyi ratkoa vaativia tehtäviä saadakseen pähkinät.

Väitös: Papit tasapainottivat vuoden 1809 käänteentekeviä tapahtumia

FM Joonas Tammela tarkastelee väitöstutkimuksessaan tavanomaisessa seurakuntatyössä toimineiden pappien tapoja puhua esivallasta ja alamaisuudesta nykyisen Ruotsin ja Suomen alueilla 1780-luvun lopusta ja 1820-luvun alkuun. Väitöskirja osoittaa, että saarnojensa avulla papit vahvistivat itsevaltaisen kustavilaisen yhteiskuntajärjestyksen ihanteita varsin pitkään, mutta samalla muotoilivat julistuksensa eri puolilla valtakuntaa sijanneille paikallisyhteisöilleen sopivin sanankääntein.

Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta

Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Funikulaari poissa käytöstä toistaiseksi – huolto jatkuu

Funikulaarin moottorin korjaustyöt jatkuvat edelleen. Funikulaari pysyy suljettuna toistaiseksi korjaustöiden ajan.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkastuksia vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon, päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistuksia tehdään vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon. Tämä näkyy Kelassa käsittelyaikojen pidentymisenä ja asiakaspalvelun vilkastumisena. Määräaikaistarkistus tehdään, kun tuen myöntämisestä tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Kela lähettää asiakkaalle kirjeen ja ohjeet ennen määräaikaa.

Ajoratoihin maalataan nopeusrajoituksia

Turun katukuvaan ilmestyneet ajoratamaalaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Turun kaupunki on tilannut Kuntec Oy:ltä nopeusrajoitussymbolien ajoratamaalauksia 35​ 000 eurolla. Kaupungin alueella on ajoradoilla huonokuntoisia nopeusrajoitussymboleita, jotka ovat uusimistarpeessa. Samalla maalataan puuttuvia nopeusrajoitussymboleita.

Tutkijat selvittivät, miten Itämeren lämpöä voisi hyödyntää energiantuotannossa

SeaHeat-tutkimushankkeessa tehtiin ensimmäinen koko Itämerta koskeva arvio meriveden lämmön hyödyntämisestä energiantuotannossa. Hankkeessa kehitetyn työkalun avulla voi arvioida eri merialueiden käyttömahdollisuuksia lämmönlähteenä vuosisadan loppuun asti.

Linnateatteri etsii uusia komediakäsikirjoituksia

Linnateatteri on profiloitunut komeadiaan. Juha Antikainen ja Emmi Kangas.

Linnateatteri Turussa etsii uusia, suomenkielisiä komediakäsikirjoituksia kevään Lukukomedia-iltoihin. Tavoitteena on löytää hauskoja tekstejä, jotka saattavat myöhemmin päätyä teatterin ohjelmistoon.

Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Musiikki veteraaniperinteen vaalijana

Osmo Suominen.

Turun Veteraaniperinneorkesteri esittää sotien 1939–45 veteraanien suosimaa ja aikakauteen liittyvää musiikkia. Konsertti on Heikkilän sotilaskodissa 15.–16. marraskuuta kello 15.

Kuluttaja-asiamies päivitti puhelinmyyntiohjeistustaan – myyjien kerrottava tarjouksesta selkeästi ja painostamatta

Kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus puhelinmyynnistä selkeyttää yritysten velvoitteita ja tarkentaa erityisesti myyjien toimintatapoja tilanteissa, joissa kuluttajalle tehdään tarjous puhelimitse. Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa puhelinmyyntiyrityksiä toimimaan vuonna 2023 uudistuneen lain ja kuluttaja-asiamiehen uusien ratkaisujen mukaisesti.

Urheilu

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.