Riippumaton Jussi myös ensi juhannuksena Harjattulassa
Minifestivaali Riippumaton Jussi järjestetään Harjattulan rannassa myös ensi juhannuksena 19.–21. kesäkuuta. Tapahtuma kasvaa kaksipäiväisestä kolmipäiväiseksi.
– Artistien ja yleisön palaute viime juhannuksesta on ollut todella positiivista ja lämminhengistä. Se innostaa tekemään tapahtuman toistamiseen ensi vuonna, myhäilee tapahtuman pääjärjestäjä Simo Heino tiedotteessa.
Riippumaton Jussi järjestetään ensi juhannuksena torstaista lauantaihin. Kolmipäiväisyyden myötä tapahtuma kasvaa myös toisella esiintymislavalla ja jatkoklubiin tullaan panostamaan viime kertaa enemmän. Lisäksi paljon kehuja saanut ruokatarjonta monipuolistuu ja laajenee.
– Eikös perinteiset juhannusjuhlat ala aina torstaina ja pääty lauantaina, joten sillä lähdetään ensi vuoteen. Huikeat esiintyjät jaetaan kahdelle lavalle ja jatkoklubista saadaan ihan oma elämyksensä yöttömään yöhön. Ruoan kohdalla mennään laatu ja maku edellä, kuten meillä Harjattulassa aina muutenkin, kertoo Heino.
– Alue laajenee viime kerrasta, mutta mitään isoa ruuhkaa ja ahtautta emme halua synnyttää. Palveluiden tulee toimia. Tunnelma ja paikan ainutlaatuisuus edellä mennään.
Ruoka- ja anniskelupisteitä sekä vesipisteiden ja vessojen määrää alueella kasvatetaan. Suunnitelmissa on panostaa joukkoliikenteeseen aiempaa enemmän. Suunnittelua helpottavat viime juhannuksen kokemukset.
– Nyt kun on kerran tehty, niin eri toimijat tietävät mitä tulossa on. Haaveenani on useampi bussi nykyisille vuoroille ja myöhäisemmät lähtöajat keskustaan kuin viime juhannuksena, Heino sanoo.
Riippumaton Jussi on kiinnittänyt jo useampia indie-artisteja ensi kesän juhannusjuhlaan. Torstaina lavalle nousevat Arppa ja Lyyti, perjantaina Samuli Putro sekä lauantaina Viitasen Piia. Loput artistit julkaistaan talven ja kevään aikana. Esiintyjiä on tulossa vähintään 17.
– Musiikki painottuu jatkossakin indie-teemaan laajalla skaalalla. Ei haeta pelkästään soittolistoilla menestyviä nykyhetken artisteja, vaan suunnataan katse myös menneisiin aikoihin ja haetaan sieltä todellisia indie-mestareita. Toivottavasti muutamat suunnitelmat ja ideat menevät maaliin, toivoo Heino.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















