Tuotteiden elinkaaren aikainen ympäristökuormitus pyritään minimoimaan

EU:n ekosuunnittelua koskeva asetus hyväksyttiin ministerineuvostossa toukokuussa. Se tuli voimaan kaikissa jäsenmaissa 18. heinäkuuta. Asetuksen tavoitteena on varmistaa kestävien tuotteiden vapaa liikkuvuus EU:ssa. Samalla parannetaan tuotteiden ympäristökestävyyttä niin, että EU:ssa myytävien tuotteiden koko elinkaaren ympäristövaikutukset olisivat mahdollisimman pienet.

Asetuksen soveltamisen alkaminen kytkeytyy pitkälti komission delegoituihin säädöksiin. Uusi asetus korvaa vaiheittain vuonna 2009 annetun ekosuunnitteludirektiivin. Siihen perustuva lainsäädäntö pysyy osin voimassa vielä jonkin aikaa asetuksen rinnalla. Isot muutokset tapahtuvat pitkällä aikavälillä. Suomessa asetuksen täytäntöönpano etenee työ- ja elinkeinoministeriön johdolla.

Ekologisella suunnittelulla tarkoitetaan sitä, että ympäristönäkökulma otetaan huomioon jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa. Tähän asti ekosuunnittelu on koskenut EU:n alueella energiaan liittyviä tuotteita, kuten lämmityslaitteita, jääkaappeja, imureita ja tietokoneita. Uudistuksen myötä sääntelypuite laajennetaan koskemaan lähes kaikkia EU:n markkinoilla myytäviä tuotteita. Asetus koskee myös verkkomyyntiä.

Sääntelyn piiristä on kuitenkin rajattu pois elintarvikkeet, rehu, ihmisten ja eläinten lääkkeet, elävät kasvit, eläimet ja mikro-organismit, ihmisestä peräisin olevat tuotteet, kasveista ja eläimistä peräisin olevat, niiden tulevaan lisääntymiseen liittyvät tuotteet sekä ajoneuvojen tuotevaatimukset. Näitä koskevista tuotevaatimuksista säädetään muualla EU:n lainsäädännössä.

Ekosuunnitteluasetus toimii vastaavalla tavalla puitesääntelynä kuin voimassa oleva direktiivi, ja sen nojalla annetaan erilaisia tuoteryhmiä tai tuotejoukkoja koskevia delegoituja säädöksiä tarkemmista vaatimuksista. Lähivuosina valmistellaan paljon uusia ekosuunnitteluvaatimuksia. Valmistelua tehdään komission johdolla. Komissiota tukee jatkossakin ekosuunnittelufoorumi, jossa sidosryhmät voivat osallistua valmisteluun.

Ekosuunnittelu on erityisen tärkeää sellaisissa tuoteryhmissä, joilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi rautaa, terästä tai alumiinia sisältävät tuotteet, tekstiilit, huonekalut, renkaat sekä pesuaineet, maalit ja muut kemikaalit.

Tuotteiden markkinoille saattamiselle ja käyttöönotolle asetetaan vaatimuksia koskien esimerkiksi niiden kestävyyttä, korjattavuutta, energiatehokkuutta ja kierrätystä. Sääntelyn avulla puututaan myös tuotteiden vanhenemiseen. Tällä pyritään siihen, etteivät tuotteet jäisi käyttökelvottomiksi suunniteltujen ominaisuuksien tai varaosien tai ohjelmistopäivitysten puuttumisen vuoksi.

Asetuksen suurimmat muutokset vanhaan direktiiviin verrattuna ovat huomattavasti laajempi soveltamisala, komission nykyistä merkittävämpi rooli antaa delegoituja säädöksiä (komission asetus), aiempaa perusteellisempi kiertotalousasioiden huomiointi, tuotteille annettava digitaalinen tuotepassi, vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten ilmoittaminen ja ilmoitettujen laitosten vaatimukset sekä myymättömiä kuluttajatuotteita koskeva hävityskielto ja tietojenantovaatimukset.

Tuoteryhmäkohtaisten vaatimusten valmistelua ohjaa komission työsuunnitelma. Ensimmäinen delegoitu säädös voi tulla voimaan aikaisintaan heinäkuussa 2025, eli vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta. Delegoidun säädöksen soveltaminen saa alkaa aikaisintaan 18 kuukautta sen voimaantulosta tietyin poikkeuksin. Mikro-, pien- ja keskisuurten yritysten asema on pyritty ottamaan huomioon esimerkiksi asetuksen soveltamisen siirtymäaikojen ja soveltamispoikkeusten muodossa.

Asetuksen myötä kuluttajien on aiempaa helpompaa saada tietoa erilaisten tuotteiden elinkaaren aikaisesta ympäristökuormituksesta. Kuluttajien päätöksenteon tukena toimii tuotteisiin liitettävä digitaalinen tuotepassi. Verkkoalustalla toimivan tuotepassin avulla voi vertailla tuotteiden tietoja. Tuotepassi helpottaa myös viranomaisvalvontaa.

Ekosuunnitteluasetus auttaa ehkäisemään myymättä jääneiden kuluttajatuotteiden hävittämistä. Alkuvaiheessa nämä vaatimukset koskevat asetuksen liitteen VII mukaisesti vaatteiden, vaatetustarvikkeiden ja jalkineiden tuoteryhmiä. Myymättä jääneiden vaatteiden, vaatetustarvikkeiden ja kenkien tuhoaminen kielletään 19.7.2026 alkaen, eli kaksi vuotta asetuksen voimaantulon jälkeen.

Yritysten on vastedes vuosittain raportoitava myynnistä poistettujen, myymättä jääneiden kuluttajatuotteiden tiedoista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi poistojen määrän ja perusteiden sekä hävittämisen ehkäisyyn pyrkivien toimenpiteiden ilmoittamista.

Hävityskielto ja vaatimus tietojen ilmoittamisesta koskevat alkuvaiheessa suuria yrityksiä. Säännösten soveltamista laajennetaan koskemaan keskisuuria yrityksiä 19.7.2030 alkaen. Mikroyritykset ja pienet yritykset jäävät lähtökohtaisesti soveltamisen ulkopuolelle. Komissio voi tarvittaessa säätää säännösten soveltumisesta myös mikroyrityksiin ja pieniin yrityksiin.

Hävityskiellon avulla vähennetään luonnonvarojen kulutusta ja puututaan arvokkaiden resurssien tuhlaamiseen, joka on merkittävä ympäristöongelma. Tuoteryhmälistaan voidaan lisätä myöhemmin myös muita tuoteryhmiä tai tuotteita.

EU:n markkinavalvonta-asetusta sovelletaan jatkossa myös ekosuunnitteluasetuksen noudattamisen valvontaan. Markkinavalvonta-asetuksen tavoitteena on vähentää vaatimustenvastaisten tuotteiden määrää sisämarkkinoilla, tehostaa markkinavalvontaa ja parantaa sisämarkkinoiden toimintaa. Tavoitteena on myös tasapuolisten kilpailuolosuhteiden luominen kaikille talouden toimijoille. Markkinavalvontaviranomaisella ja tulliviranomaisella on tärkeä rooli ekosuunnitteluasetuksen toimeenpanossa ja ekosuunnitteluvaatimusten noudattamisen varmistamisessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Harvinaissairauksille osaamiskeskus Varhaan

Väestöstä 6–8 prosenttia sairastaa jotain harvinaista sairautta, jonka vuoksi terveyspalvelut on ihan arkipäivän osa elämää. Arki ei ole mahdollista, jos ei saa apua akuutteihin tilanteisiin. Usein avun tarve on niin spesifiä, että siihen pystytään vastaamaan vain yliopistollisissa keskussairaaloissa. Suomessa nämä palvelut on usein keskitetty.

Lounais-Suomessa valvottu hirvieläinten metsästystä – saldona kaksi sakkoa

Lounais-Suomen poliisi on valvonut hirvieläinten metsästystä lokakuun ja marraskuun viikonloppuina yhteistyössä Länsi-Suomen merivartioston, Metsähallituksen, Suomen riistakeskuksen sekä paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa. Erävalvontaviranomaiset ovat kuluvan syksyn aikana tavanneet valvontaiskuilla yli 400 metsästäjää. Metsästyksenvalvonta jatkuu kauden edetessä.

Tuorlan Majatalo tuo joulupuodin Kaarinan keskustaan

Tuorlan Majatalo avaa joulupuodin Kaarinan keskustaan joulunajaksi.

Joulun lähestyessä Tuorlan Majatalo tuo jälleen joulupuodin Kaarinan keskustaan. Torin laidan kiinteistössä avautuva puoti on täynnä lahjatavaraa, lähituottajien elintarvikkeita sekä Tuorlan Majatalon omia tuotteita. Puodin yhteydessä kävijöitä palvelee myös pieni kahvila.

Taksinkuljettajan kokeet muuttuvat ryhmäkokeiksi – kokeet keskitetään 12 paikkakunnalle

Traficom uudistaa taksinkuljettajan kokeiden järjestämistä. 17. marraskuuta alkaen kokeet pidetään ryhmäkokeina 12 paikkakunnalla. Uudistuksella parannetaan kokeiden luotettavuutta, turvallisuutta ja sujuvuutta.

Luonnonvarakeskus: Kotimaisen kasvistuotannon lisääminen vahvistaisi huoltovarmuutta

Kasvisten tuotanto on taloudellisesti merkittävä tuotantosuunta Suomessa. Kuva on Oksasen Puutarhasta Paattisilta.

Kotimaisessa kasvistuotannossa on kasvumahdollisuuksia, mutta tuotannon lisääminen vaatii muutoksia koko ketjussa. Tuotannon paikallinen vahvistaminen edistäisi ruokajärjestelmän kestävyyttä ja resilienssiä sekä tukisi huoltovarmuutta.

Sähköpotkulautayritykset toimivat ensi vuodesta alkaen mikroliikenneluvan ehdoilla, ajokielto viikonloppuöille

Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Väitös: Yhteiskunnan monimutkaisten ruoka-, energia-, liikkumis- ja yhdyskuntajärjestelmien tulevaa kehitystä voi ennakoida muttei ennustaa

Tuomas Kuhmonen.

KTT, MMM, dosentti, agronomi Tuomas Kuhmonen tutki tulevaisuudentutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan mutkikkaiden sopeutuvien järjestelmien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ennakointia.

Kaavoilla lainvoima – Paraisten keskustaan liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista

Valtuuston syyskuussa hyväksymät kaavamuutokset saivat lainvoiman 11. marraskuuta. Paraisten keskustaan tulee liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista sekä uutta pelastusasemaa varten.

Kaupunkioravien ongelmanratkaisukyky häiriintyy ihmisten läheisyydessä

Tutkimuksessa oravien piti avata erilaisia pulmapurkin vipuja saadakseen pähkinät. Samaan aikaan puistossa liikkui ihmisiä. Tutkimukseen osallistuneet 64 oravaa tunnistettiin videoilta.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ihmisten toiminta vaikuttaa oravien ongelmanratkaisukykyyn. Oulussa 15 puistoon vietiin oraville pähkinöillä täytettyjä pulmapurkkeja. Oravien täytyi ratkoa vaativia tehtäviä saadakseen pähkinät.

Väitös: Papit tasapainottivat vuoden 1809 käänteentekeviä tapahtumia

FM Joonas Tammela tarkastelee väitöstutkimuksessaan tavanomaisessa seurakuntatyössä toimineiden pappien tapoja puhua esivallasta ja alamaisuudesta nykyisen Ruotsin ja Suomen alueilla 1780-luvun lopusta ja 1820-luvun alkuun. Väitöskirja osoittaa, että saarnojensa avulla papit vahvistivat itsevaltaisen kustavilaisen yhteiskuntajärjestyksen ihanteita varsin pitkään, mutta samalla muotoilivat julistuksensa eri puolilla valtakuntaa sijanneille paikallisyhteisöilleen sopivin sanankääntein.

Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta

Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Funikulaari poissa käytöstä toistaiseksi – huolto jatkuu

Funikulaarin moottorin korjaustyöt jatkuvat edelleen. Funikulaari pysyy suljettuna toistaiseksi korjaustöiden ajan.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkastuksia vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon, päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistuksia tehdään vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon. Tämä näkyy Kelassa käsittelyaikojen pidentymisenä ja asiakaspalvelun vilkastumisena. Määräaikaistarkistus tehdään, kun tuen myöntämisestä tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Kela lähettää asiakkaalle kirjeen ja ohjeet ennen määräaikaa.

Ajoratoihin maalataan nopeusrajoituksia

Turun katukuvaan ilmestyneet ajoratamaalaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Turun kaupunki on tilannut Kuntec Oy:ltä nopeusrajoitussymbolien ajoratamaalauksia 35​ 000 eurolla. Kaupungin alueella on ajoradoilla huonokuntoisia nopeusrajoitussymboleita, jotka ovat uusimistarpeessa. Samalla maalataan puuttuvia nopeusrajoitussymboleita.

Tutkijat selvittivät, miten Itämeren lämpöä voisi hyödyntää energiantuotannossa

SeaHeat-tutkimushankkeessa tehtiin ensimmäinen koko Itämerta koskeva arvio meriveden lämmön hyödyntämisestä energiantuotannossa. Hankkeessa kehitetyn työkalun avulla voi arvioida eri merialueiden käyttömahdollisuuksia lämmönlähteenä vuosisadan loppuun asti.

Linnateatteri etsii uusia komediakäsikirjoituksia

Linnateatteri on profiloitunut komeadiaan. Juha Antikainen ja Emmi Kangas.

Linnateatteri Turussa etsii uusia, suomenkielisiä komediakäsikirjoituksia kevään Lukukomedia-iltoihin. Tavoitteena on löytää hauskoja tekstejä, jotka saattavat myöhemmin päätyä teatterin ohjelmistoon.

Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Urheilu

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.