Ysäri- ja nollariteemaan keskittynyt tapahtuma löysi yleisönsä
Slot Festival kokosi ysäri- ja nollarinostalgiannälkäiset juhlijat Turun Linnanpuistoon 19.–20. heinäkuuta. Viikonlopun aikana päästiin nauttimaan kotimaisista ja ulkomaisista artisteista, joista muun muassa Sugababesin ensimmäinen Suomen keikka täytti monen kävijän pitkäaikaisen unelman. Motorolan DJ lounge tarjoili dj-settejä päälavan keikkojen tauoilla.
90- ja 00-luvun nostalgiabuumi on jyllännyt viime ajat globaalina megatrendinä ja Slot Festival vastasi viikonloppuna kysyntään. Slot Festival tarjosi kahden päivän aikana 12 000 kävijälle aikamatkan.
Slot Festivalin yksi suurimpia kohokohtia oli ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyneen Sugababesin hurmoksellinen esiintyminen, joka täytti festivaaliyleisön yli 20 vuoden odotuksen. Soul-tähti Paloma Faith järjesti intensiiviset tanssibileet Linnanpuiston perjantai-iltaan.
Hansonin odotettu ensimmäinen festivaalikeikka Suomessa keräsi päälavan edustan täyteen jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua. Hanson järjesti myös faneilleen meet & greet -tapaamisen, jossa veljestrio kohtasi turkulaisyleisön. Lauantaina festivaalikansaa hellittiin muun muassa ikonisten kotimaisten comeback-artistien keikoilla Kwanin ja Don Huonojen hittisikermän myötä. Festivaalin päätösillan suurimmat yleisöt keräsivät livebändin kanssa esiintynyt Aqua sekä illan kruunannut The Cardigans.
– Slot Festival vei kävijänsä onnistuneesti ajassa taaksepäin. Linnanpuisto oli täynnä iloisia ihmisiä, jotka eläytyivät keikkoihin vahvasti mukana laulaen sekä ajan hengen mukaisesti näyttävästi pukeutuen. Oli upeaa saada toteuttaa niin monille henkilökohtaisesti tärkeiden artistien keikat Turussa upeassa linnan miljöössä”, hehkuttaa promoottori Pietu Sepponen tiedotteessa.
Slot Festival on festivaalibrändi, jossa tällä kertaa pureuduttiin ysäri- ja nollarihuumaan. Ensi kerralla teema voi olla taas jotain aivan muuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















