Yrttiaho: Hallituksen varauduttava turvaamaan Turun telakan työpaikat
Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) on huolissaan Suomen meriteollisuudelle tärkeän Turun telakan tulevaisuudesta. Yrttiahon mielestä Orpon hallitus ei ole riittävästi varautunut telakkateollisuuden kustannuskriisin riskeihin meriteollisuuden suurimman tuotantolaitoksen osalta. Meyerin Turun telakka alihankkijoineen työllistää jopa 10 000 ihmistä.
– Hallitus on käynnistänyt teollisuuspoliittisen strategian laadinnan, mutta onko meriteollisuus huomioitu siinä riittävällä painolla, Yrttiaho kysyy tiedotteessa.
Yrttiaho on jättänyt Turun telakan työpaikkojen turvaamisesta kirjallisen kysymyksen Petteri Orpon hallituksen vastattavaksi.
Telakkateollisuuden kustannuskriisi on kohdellut poikkeuksellisen kovakätisesti saksalaisen Meyerin omistajasuvun telakoita. Yrttiahon mukaan Saksan talous on kärsinyt kenties läntisen Euroopan maista eniten ensin pandemian ja sitten pakotteiden myötä nousseista energia- ja materiaalikustannuksista. Nyt Meyer irtisanoo Saksassa 340 henkeä.
Osana saneeraussopimusta, vähennysten vastapainona, se sitoutuu kuitenkin myös työllistämään 3 100 henkeä Saksassa Papenburgin telakalla vuoteen 2030 saakka. Yrttiaho arvelee, että käytännössä sopimus heikentänee Turun telakan asemaa kilpailtaessa laivatilauksista Meyerin omistamien telakoiden välillä. Meyerin uudet risteilijätilaukset ovat jo kuluneen kevään ja kesän aikana menneet Saksaan.
Meyerin Turun telakan työkuorman arvioidaan olevan huipussaan alkuvuodesta 2025. Jos uusia tilauksia ei saada, työt loppuvat vuonna 2026, kun tilauskirjan viimeinen alus valmistuu. Suomen meriteollisuudelle aivan keskeinen teollinen työpaikka ja sen ympärille vuosikymmenten mittaan rakentunut osaaminen ja ammattitaito – tuhannet työpaikat – voidaan menettää.
Turun telakan eurooppalaista kilpailijoista parhaiten näyttävät pärjäävän valtion kokonaan tai osin omistamat italialaiset ja ranskalaiset telakat. Myös Meyerin Saksan tuotanto nojaa nyt julkisen vallan mittavaan tukeen.
– Suomessa Orpon hallituksen tulisi esimerkiksi osana teollisuuspoliittisen strategian laatimista ryhtyä toimiin meriteollisuuden työpaikkojen ja osaamisen turvaamiseksi, Yrttiaho vaatii.
– Turun telakan työllisyys on juuri nyt hyvä, mutta on otettava vakavasti se, että Suomen vientiteollisuuden tilanne kokonaisuutena on vaikeutunut viime vuosina. Keskeinen syy on Euroopassa kiristynyt pakotepolitiikka. Turun telakan korkeatasoisen osaamisen turvaaminen ja sen kehittäminen edelleen ovat entistäkin tärkeämpiä meriteollisuuden ja koko vientiteollisuutemme tulevaisuuden kannalta.
Yrttiahon mielestä olisi arvioitava huolellisesti nykyisen blokkiutuvan kansainvälisen talouden ja meriteollisuuden Saksa-kytkennän riskejä. Se, mikä kymmenen vuotta sitten näytti avaavan uusia näkymiä ja kasvua, saattaa uudessa tilanteessa kääntyä rasitteeksi.
– Selvää on myös, että telakkateollisuuden kustannuskriisiin ei voida vastata työntekijöiden oikeuksia ja työehtoja polkemalla tai esimerkiksi ulkomaisen halpatyövoiman hyväksikäyttöä jatkamalla. Halpatyön hyväksikäyttö ja työntekijöiden oikeuksien polkeminen on lopetettava, sillä se syö pohjaa osaamiselta ja koko alan tulevaisuudelta.
– Tarvitaan panostuksia niin koulutukseen ja tutkimukseen kuin työntekijöiden työsuhdeturvaan, työelämän oikeuksiin ja parempiin työehtoihin. Myös vakaa – tarvittaessa valtiollinen – omistajuus on tärkeä tekijä siinä, että laivanrakennuksen nykyiset ja tulevat ammattilaiset voivat luottaa työpaikkojensa pysyvyyteen ja alan kehitykseen Suomessa, Yrttiaho sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















