Päällystystöitä ensi viikolla Turussa ja Raisiossa
Päällystystöitä ja rakenteen parantamistöitä tehdään Turussa ja Raisiossa ensi viikolla. Päällystyskohteet ovat yhdystie 1821 Brinkhallintie–Vapparintie Kakskerrassa ja tie 12155 Vapparintie Kakskerrassa.
Lisäksi mt 2021 välillä Kuninkoja–Rusko aloitetaan jyrsinnät. Päällystystyöt kohteessa alkavat viikolla 31.
Kuivatustyökohteet ovat kt 40 Vanto–Kaanaa Raisiossa ja mt 222 Oriketo Turussa.
Rakenteen parantamistöitä tehdään Auran yhdystiellä Auran taajaman läpi ysitien risteykseen sekä yhdystiellä 12447 välillä Aura–Riihikoski.
Työt ajoittuvat päivä- ja ilta-aikaan. Tietyömaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitus. Työmaan kohdalla on tärkeää noudattaa alennettua nopeusrajoitusta ja erityistä varovaisuutta, sillä kyse on tielläliikkujien lisäksi myös työmaalla työskentelevien turvallisuudesta.
Matkantekoon ja mahdollisiin viivästyksiin on hyvä varata riittävästi aikaa. Sää ja esimerkiksi konerikot voivat vaikuttaa aikatauluihin.
Urakoitsijoina ovat Peab Industri Oy ja Asfalttikallio Oy.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















