Länsirata ei saanut EU-rahaa
Euroopan komissio myönsi 39,11 miljoonaa euroa Verkkojen Eurooppa -välineen rahoitusta 11 hankkeelle Suomessa. Viisi valtion hanketta saivat yhteensä noin 20,16 miljoonaa euroa ja kuusi yksityisten toimijoiden hanketta yhteensä noin 18,96 miljoonaa euroa rahoitusta.
Verkkojen Eurooppa -välineen (Connecting Europe Facility, CEF) liikenneohjelman komitea puolsi hankkeiden rahoitusta 16. heinäkuuta. Yhteensä rahoitusta myönnettiin 7,01 miljardia euroa 134 hankkeelle. Hakuun tuli yhteensä yli 400 hakemusta, joissa haettiin yli 22 miljardin euron edestä rahoitusta. Euroopan komissio pyrkii rahoittamaan hankkeita, joiden suunnittelu- ja toteutusvalmius on korkea.
– Kilpailu EU-rahasta on kovaa ja on tärkeää, että Suomi panostaa EU:n rahoitushakuihin, kehittää hakuprosessejaan ja analysoi tuloksia joka hakukierroksen jälkeen. Tämän hakutuloksen perusteella vaikuttaa siltä, että Väyläviraston toimesta toteutettaviin infrahankkeisiin ja niiden rahoitukseen luotetaan myös EU:ssa. Lisäksi on huomattava, että EU:n painopistemuutokset turvallisuuteen näyttävät vaikuttaneen rahanjakoon, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo.
Suomesta rahoitusta haettiin 21 hankkeelle yhteensä 325,13 miljoonaa euroa. Ilman CEF-rahoitusta jäivät esimerkiksi Länsirata ja Lentorata. Länsirata Oy haki Länsiradan kehittämiseen 176,28 miljoonaa euroa ja Lentorata Oy Lentoradan suunnitteluun 4,7 miljoonaa euroa rahoitusta.
– Suomi on onnistunut erinomaisesti esimerkiksi sotilaallisen liikkuvuuden rahoitushaussa ja tähän panostamme myös jatkossa. Perinteisten hankkeiden osalta on kuitenkin pystyttävä parempaan. Itä-länsi- sekä pohjois-etelä-suuntaisten yhteyksien rakentaminen sekä hallittu siirtyminen eurooppalaiseen raideleveyteen ovat turvallisuutta ja talouttamme vahvistavia strategisia valintoja, joita meidän on ajettava vahvemmin myös EU-rahoitusta haettaessa, Ranne jatkaa.
CEF-liikenneohjelmasta tuetaan Euroopan laajuisen TEN-T-verkon liikennehankkeita. TEN-T yhdistää rautatiet, sisävesireitit, tiet sekä meri- ja lentoliikenteen solmupisteet, terminaalit sekä kaupunkisolmukohdat yhdeksi liikenneverkoksi. Rahoitusta myönnettiin Suomessa ydin- ja kattavan verkon hankkeille. Liikenneohjelmasta rahoitetaan TEN-T-verkon toteuttamista CEF- ja TEN-T-asetusten mukaisesti.
CEF-rahoitusta myönnettiin valtion hankkeille yhteensä noin 20,16 miljoonaa euroa. Rahoitusta myönnettiin Riihimäki–Tampere-radan suunnitteluun (1,75 miljoonaa euroa), Karjalan radan suunnittelu Imatran ja Joensuun välillä (3,00 miljoonaa euroa), Savonradan nopeuden ja kapasiteetin noston suunnitteluun (2,25 miljoonaa euroa), Digirata 1 -hankkeelle (12,83 miljoonaa euroa) ja C-Roads Extended -hankkeelle Suomeen (331 500 euroa).
Yksityisille toimijoille myönnettiin yhteensä noin 18,96 miljoonaa euroa CEF-rahoitusta maasähkön ja aurinkovoimalan rakentamiseen Porin satamaan (1,89 miljoonaa euroa), maasähkön rakentamiseen Kemin satamaan (1,34 miljoonaa euroa), Raahen sataman infran parantamiseen merituulivoiman tarpeisiin (7,99 miljoonaa euroa), Helsingin ja Tallinnan satamien kehittämishankkeille (5,2 miljoonaa euroa), eurooppalaisen merenkulkualan palveluympäristöön (424 900 euroa) ja sähköisen kuljetustiedon laajennukseen rahti- ja kuljetustiedon nopeuttamiseksi (2,12 miljoonaa euroa).
Hyvistä arvioinneista huolimatta muutamat Suomen hankkeet jäivät ilman rahoitusta. Komissio sai runsaasti hakemuksia budjettiin nähden. Rahoitushakuun jätettiin yhteensä 408 hakemusta.
Valtion rahoittamista hankkeista ilman tukea jäivät Tampereen henkilöratapihan rakentamisen toinen vaihe, Espoon kaupunkiradan rakentaminen, pääradan parantaminen Hyvinkään ja Riihimäen välillä, Tampere-Jyväskylä radan 2. vaiheen suunnittelu, usean maan yhteinen eurooppalainen älyliikenteen palvelut -hanke, merenkulun älyväyläpalvelut, Länsirata Oy:n Länsiradan kehittäminen Helsingin ja Turun välillä ja Lentorata Oy:n Lentoradan suunnittelu.
Euroopan komissio tekee tukien maksatusta koskevat sopimukset kunkin hakijan kanssa marraskuuhun mennessä. Komissio avaa vuoden CEF-rahoitushaun syyskuun lopussa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















