Yhteisöjen etäkokouksiin liittyvää sääntelyä pidetään yleisesti toimivana
Oikeusministeriö on selvittänyt yhteisöjen etäkokoussääntelyn toimivuutta. Jälkiarviointi toteutettiin kyselytutkimuksilla yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Tulosten mukaan lakimuutoksen tuomia mahdollisuuksia pidettiin yleisesti positiivisina ja hyödyllisinä.
Yhteisölakien etäosallistumista ja etäkokouksia koskeva sääntely muuttui heinäkuussa 2022. Osakeyhtiöille, osuuskunnille, asunto-osakeyhtiöille ja yhdistyksille annettiin silloin pysyvä mahdollisuus etäkokousten järjestämiseen. Uudistuksen tavoitteena oli parantaa osakkaiden ja jäsenten mahdollisuuksia osallistua kokouksiin.
Valmistuneessa jälkiarvioinnissa selvitettiin lain toimivuutta ja sitä täydentävän ohjeistuksen ja neuvonnan tarvetta. Etäkokouksiin liittyvän sääntelyn käyttöönotosta kerättiin tietoja kyselyillä viime vuoden ja kuluneen kevään aikana.
Yleisesti uuden sääntelyn tuomat mahdollisuudet koettiin positiivisiksi ja hyödyllisiksi. Suurin osa vastaajista ei ollut kyselyyn vastaamisen aikaan vielä hyödyntänyt uuden sääntelyn tuomia mahdollisuuksia.
Perinteinen kokous oli yleisin tapa järjestää kokous. Hybridikokous oli toiseksi suosituin tapa kokousten järjestämiseen.
Haastavaksi uuden etäkokoussääntelyn osalta koettiin kokouksen tietoteknisiin käytänteisiin liittyvät ongelmat sekä yhteisöjen jäsenten digiosaamisen vaihtelevuus. Osassa vastauksia todettiin etäkokousmenettelyn heikentävän vuorovaikutusta kokouksessa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















