Mielipide: Rohkeasti vain opiskelemaan
Opetushallituksen tilastopalvelu Vipunen ennakoi tuoreessa julkaisussaan, että ammatillisen perustutkinnon suorittaneita on Suomessa vuonna 2030 yhteensä yli 40 000. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita ennakoidaan olevan vajaat 19 000 ja yliopistotutkinnon suorittaneita reilut 13 000.
Luvut kertovat selkeästi, että ammatillisia osaajia todellakin tarvitaan. Tuosta 40 000 puuttuvat vielä ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaneet kokonaan. Yhteiskuntamme ei pyöri ilman osaavia ammattilaisia. Kuvittelepa elämää ilman sähkötöiden, rakennusalan tai hoitoalan ammattilaisia. No eihän siitä mitään tulisi!
Uusia ammatillisia osaajia tarvitaan jatkuvasti. Varsinkin sosiaali- ja terveysalalla on suorastaan huutava pula osaajista jo nyt, ja sen odotetaan vielä syvenevän tulevaisuudessa. Juuri käynnistyneen sosiaali- ja terveysministeriön Hyvän työn -ohjelman tilaisuudessa lyötiin madonlukuja pöytään. Lähihoitajapula on täyttä totta: vuonna 2030, eli jo kuuden vuoden kuluttua, ennakoidaan meillä olevan yli 45 000 lähihoitajan vaje. Nyt jos koskaan kannattaa siis aloittaa opinnot sotealalla.
Aikuisena opiskelemaan ryhtyvän ei kannata jännittää alkavia opintoja. Tämän päivän ammatillinen koulutus ja opiskelu perustuvat henkilökohtaistamiseen ja aiemman osaamisen tunnustamiseen. Osaava henkilöstömme kartoittaa yhdessä jokaisen opiskelijan kanssa hänen lähtökohtiinsa sopivat opinto- ja urapolut sekä keinot niiden saavuttamiseksi. Ja onhan se niinkin, että opiskelemaan oppiminenkin on oppimista, osaaminen kasvaa tässäkin ajan kanssa. Aloittaminen on usein se vaikein rasti.
Ammatillista etumatkaa kannatta hankkia – on tilanne mikä tahansa. Työssä oleva, lomautettu tai työtön, kannustan sinua rohkeasti vaan etsimään ja löytämään uusia mahdollisuuksia. Pystyt ja osaat varmasti.
Osku Laukkanen, pedagoginen rehtori, Turun AKK



















