Yhteisö kukoistaa pullaparatiisissa

Iveta Maslakova hymyilee Livonsaaren osuuskaupassa päivittäin asiakkaita palvellen. Hän asuu puolisonsa Veikko Lintujärven kanssa kaupan yläkerrassa, kuten vanhan ajan tapaan kuuluu. - Tämä oli joskus Tarmo, ja meillä on täällä edelleen Tarmo-tarrat, kun ne ovat niin kätevät, he iloitsevat. Iveta Maslakova hymyilee Livonsaaren osuuskaupassa päivittäin asiakkaita palvellen. Hän asuu puolisonsa Veikko Lintujärven kanssa kaupan yläkerrassa, kuten vanhan ajan tapaan kuuluu. - Tämä oli joskus Tarmo, ja meillä on täällä edelleen Tarmo-tarrat, kun ne ovat niin kätevät, he iloitsevat. Kuva: Eveliina Portnoj

Livonsaaren osuuskauppa on talenttien ja visionäärien olohuone

Kesäsesonkina ei Naantalin Livonsaaren osuuskaupassa murehdita kyläkauppojen ahdinkoa, jos lainkaan – niin inspiroivasta asiakasmagneetista on kyse. Kauppa ravintoloineen ja Livonbaareineen työllistää kesäisin jopa kymmenen ihmistä ollen saaren suurimpia työnantajia.

Yhteisöllisen meiningin maine oli kiirinyt myös kesäkuun alussa kauppaan kokiksi saapuneen Pieti Peltolan korviin.

– Tulin suoraan Tampereen rockakatemiasta, ja muutin tuohon viereen pieneen mökkiin. Tämä kuulosti minulle räätälöidyltä hommalta, ja olen viihtynyt hyvin. Tämä on nyt neljäs saari, missä olen kesän töissä, vastikään Pullapoika-biisin säveltänyt yhteisökonkari Peltola kehuu.

Musisointiin on inspiroinut ravintolan hittituote korvapuusti, joita Peltola on paakaroinut urakalla.

– Suolaiselta puolelta taas olen tehnyt paljon punajuuri- ja härkäpapupihvejä. Meillä on lähiruoka-ajattelu. Yritän miettiä tarjottavat aina saatavan raaka-aineen mukaan, aiemmin kasvisruokaravintolassa työskennellyt Peltola kertoo.

Livonsaaren ravintolassa on tänä kesänä erikoistuttu kasvisruokaan, mutta paninia saa myös kinkulla, ja juhannuksena tarjoiltiin makkaraperunoita. Silloin kaupassa pidetään kesän peruspalettina bileet musisoinnilla. Mökkiläisiä piisaa ostoksille ilman tapahtumahoukuttimiakin, jotka syksyn pimeinä kuukausina otetaan jälleen käyttöön.

Ympäri vuoden auki olevan Livonsaaren osuuskaupan pyörittäjä Iveta Maslakova kertoo, että kesä alkaa siitä, kun tietyt vakiomökkiläiset saapuvat ostoksille, kun taas talvella kaupassa asioivat paikalliset.

– Aloittaessamme kauppaa meillä oli lupaus pitää se auki ympäri vuoden, jo hyvää suomea puhuva Maslakova kertoo.

Slovakiasta Suomeen vapaaehtoistyön perässä muuttanut Maslakova on ylläpitänyt kauppaa osuuskunnan kanssa viisi vuotta. Perinteiseen tapaan hän asuu puolisonsa Veikko Lintujärven kanssa kaupan yläkerrassa.

Haastattelun lomassa Maslakova käy kassalla myymässä elintarvikkeita ja Livonbaarissa juotavaa – tämänkin nimen on Maslakova itse keksinyt.

– Minä olen täällä vain soittamassa levyjä ja kysymässä pubivisassa kysymyksiä, nauraa Lintujärvi.

Pubivisailut ovatkin talviaikaan suosittuja livonsaarelaisten kokoonpanijoita. Yhteisöllisen hengen huomaa yhtä lailla kesällä, kun kauppaan tulijat tervehtivät tuttavallisesti toisiaan. Tarjolla on elintarvikkeiden ja ravintolaherkkujen lisäksi monipuolista oheistarviketta, kuten vuohipaimen Nina Beata-Granqvistin runokirja ja Maslakovan tekemät slogan-printtipaidat ja -kassit ”Live, love, Livonsaari”.

– Iveta on suurin visionääri tässä hommassa. Se tekee tästä ekstrapaikan. Mutta tämä on koko kylän projekti, kaikilla on jokin suhde tähän kauppaan, Lintujärvi kehuu.

Hän osoittaa valotaiteilijan tekemiä valaisimia yllään ja lupaa, että kaikki lähiseudun tuoteosaaminen pääsee tarjolle.

– Täältä löytyy kyllä kaikenlaista talenttia, joten jos joku haluaa myydä täällä tuotteitaan, niin otetaan kyllä valikoimaan.

Eniten kaupassa ostetaan mansikoita, perunoita ja herneitä. Lintujärven mukaan mikä tahansa, missä lukee Livonsaari, myy itse itsensä. Se kertoo maineen kiirimisestä ja lähituotteiden arvostuksesta.

Luovan yhteisöllisellä toiminnalla Livonsaaren osuuskauppa on yhtä elinvoimainen kuin Askaisten keskustan Holvi. Silti Maslakova kiittää kyläkauppatukea, jonka avulla kauppa pysyy hengissä myös talvikuukausina. Ympäri vuoden kaupasta saa kaiken tarvittavan, eikä asioimaan tarvitse lähteä Naantaliin. Pullan perässä kaupan väki suositteleekin matkustamaan ennemmin Livonsaareen.

– Tulkaa korvapuustia maistamaan. Joudun kohta rappioon niiden takia, nauraa Lintujärvi.

Eveliina Portnoj

Luonnonvarakeskus: Kotimaisen kasvistuotannon lisääminen vahvistaisi huoltovarmuutta

Kasvisten tuotanto on taloudellisesti merkittävä tuotantosuunta Suomessa. Kuva on Oksasen Puutarhasta Paattisilta.

Kotimaisessa kasvistuotannossa on kasvumahdollisuuksia, mutta tuotannon lisääminen vaatii muutoksia koko ketjussa. Tuotannon paikallinen vahvistaminen edistäisi ruokajärjestelmän kestävyyttä ja resilienssiä sekä tukisi huoltovarmuutta.

Sähköpotkulautayritykset toimivat ensi vuodesta alkaen mikroliikenneluvan ehdoilla, ajokielto viikonloppuöille

Liikennepalvelulakiin 1. elokuuta voimaan tulleiden muutosten myötä kuntien on myönnettävä mikroliikennepalveluiden tarjoajille mikroliikennelupa. Turun kaupunki ottaa mikroliikenneluvan käyttöön 1. tammikuuta alkaen.

Väitös: Yhteiskunnan monimutkaisten ruoka-, energia-, liikkumis- ja yhdyskuntajärjestelmien tulevaa kehitystä voi ennakoida muttei ennustaa

Tuomas Kuhmonen.

KTT, MMM, dosentti, agronomi Tuomas Kuhmonen tutki tulevaisuudentutkimuksen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan mutkikkaiden sopeutuvien järjestelmien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ennakointia.

Kaavoilla lainvoima – Paraisten keskustaan liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista

Valtuuston syyskuussa hyväksymät kaavamuutokset saivat lainvoiman 11. marraskuuta. Paraisten keskustaan tulee liki 20 000 kerrosneliötä asuin- liike- ja toimistorakentamista sekä uutta pelastusasemaa varten.

Kaupunkioravien ongelmanratkaisukyky häiriintyy ihmisten läheisyydessä

Tutkimuksessa oravien piti avata erilaisia pulmapurkin vipuja saadakseen pähkinät. Samaan aikaan puistossa liikkui ihmisiä. Tutkimukseen osallistuneet 64 oravaa tunnistettiin videoilta.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten ihmisten toiminta vaikuttaa oravien ongelmanratkaisukykyyn. Oulussa 15 puistoon vietiin oraville pähkinöillä täytettyjä pulmapurkkeja. Oravien täytyi ratkoa vaativia tehtäviä saadakseen pähkinät.

Väitös: Papit tasapainottivat vuoden 1809 käänteentekeviä tapahtumia

FM Joonas Tammela tarkastelee väitöstutkimuksessaan tavanomaisessa seurakuntatyössä toimineiden pappien tapoja puhua esivallasta ja alamaisuudesta nykyisen Ruotsin ja Suomen alueilla 1780-luvun lopusta ja 1820-luvun alkuun. Väitöskirja osoittaa, että saarnojensa avulla papit vahvistivat itsevaltaisen kustavilaisen yhteiskuntajärjestyksen ihanteita varsin pitkään, mutta samalla muotoilivat julistuksensa eri puolilla valtakuntaa sijanneille paikallisyhteisöilleen sopivin sanankääntein.

Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta

Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Funikulaari poissa käytöstä toistaiseksi – huolto jatkuu

Funikulaarin moottorin korjaustyöt jatkuvat edelleen. Funikulaari pysyy suljettuna toistaiseksi korjaustöiden ajan.

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkastuksia vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon, päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin

Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistuksia tehdään vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon. Tämä näkyy Kelassa käsittelyaikojen pidentymisenä ja asiakaspalvelun vilkastumisena. Määräaikaistarkistus tehdään, kun tuen myöntämisestä tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Kela lähettää asiakkaalle kirjeen ja ohjeet ennen määräaikaa.

Ajoratoihin maalataan nopeusrajoituksia

Turun katukuvaan ilmestyneet ajoratamaalaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Turun kaupunki on tilannut Kuntec Oy:ltä nopeusrajoitussymbolien ajoratamaalauksia 35​ 000 eurolla. Kaupungin alueella on ajoradoilla huonokuntoisia nopeusrajoitussymboleita, jotka ovat uusimistarpeessa. Samalla maalataan puuttuvia nopeusrajoitussymboleita.

Tutkijat selvittivät, miten Itämeren lämpöä voisi hyödyntää energiantuotannossa

SeaHeat-tutkimushankkeessa tehtiin ensimmäinen koko Itämerta koskeva arvio meriveden lämmön hyödyntämisestä energiantuotannossa. Hankkeessa kehitetyn työkalun avulla voi arvioida eri merialueiden käyttömahdollisuuksia lämmönlähteenä vuosisadan loppuun asti.

Linnateatteri etsii uusia komediakäsikirjoituksia

Linnateatteri on profiloitunut komeadiaan. Juha Antikainen ja Emmi Kangas.

Linnateatteri Turussa etsii uusia, suomenkielisiä komediakäsikirjoituksia kevään Lukukomedia-iltoihin. Tavoitteena on löytää hauskoja tekstejä, jotka saattavat myöhemmin päätyä teatterin ohjelmistoon.

Kysely: Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä

Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin kyselyn mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.

Musiikki veteraaniperinteen vaalijana

Osmo Suominen.

Turun Veteraaniperinneorkesteri esittää sotien 1939–45 veteraanien suosimaa ja aikakauteen liittyvää musiikkia. Konsertti on Heikkilän sotilaskodissa 15.–16. marraskuuta kello 15.

Kuluttaja-asiamies päivitti puhelinmyyntiohjeistustaan – myyjien kerrottava tarjouksesta selkeästi ja painostamatta

Kuluttaja-asiamiehen päivitetty ohjeistus puhelinmyynnistä selkeyttää yritysten velvoitteita ja tarkentaa erityisesti myyjien toimintatapoja tilanteissa, joissa kuluttajalle tehdään tarjous puhelimitse. Ohjeistuksen tavoitteena on auttaa puhelinmyyntiyrityksiä toimimaan vuonna 2023 uudistuneen lain ja kuluttaja-asiamiehen uusien ratkaisujen mukaisesti.

Naantalin hulevesisuodattimet poistavat vuodessa 960 sinileväkilon verran ravinteita merestä

Hulevesisuodatin ehkäisee ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutumista vesistöihin.

Naantali päätti vuosi sitten ottaa käyttöön hulevesisuodattimia, sillä niistä oli saatu hyviä tuloksia ravinnekuormituksen laskemisessa muissa kaupungeissa. Suodatin asennetaan hulevesikaivon suulle, jolloin se nappaa katualueilta valuvaa roskaa, sakkaa ja haitta-aineita.

Tekoälyä käyttäneiden osuus lähes tuplaantui vuodessa

Generatiivista tekoälyä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneiden osuus 16–89-vuotiaista oli jo 41 prosenttia tänä vuonna, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Nousua nähtiin kaikissa ikäryhmissä.

Urheilu

Tuomas Pippola täydentää Pikkuhuuhkajien ryhmää

Tuomas Pippola.

Pikkuhuuhkajien ryhmään edessä oleviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Kosovoa vastaan on jouduttu tekemään kaksi muutosta. Alun perin nimetystä ryhmästä jäävät sivuun BK Häckenin Adrian Svanbäck sekä sunnuntaina Veikkausliigan päätöskierroksella loukkaantunut KuPS:n Samuel Pasanen .

Inter nousi kakkoseksi Veikkausliigan maratontaulukossa

Inter on kerännyt toiseksi eniten pisteitä Veikkausliigan historiassa.

Inter nousi päättyneellä kaudella kakkoseksi jalkapalloilun Veikkausliigan maratontaulukossa. Interillä on kasassa 1 200 pistettä. TPS on kahdeksantena 919 pisteellä

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.