Bussituristi: Sanataiteilijan sähkökaappi
Martti oli 2006 kuolleelle kirjailija Jarkko Laineelle rakas paikka. Stålarminkadun ja Mestarinkadun välissä sijaitsee Jarkko Laineen puistikko, jonka keskellä sijaitsee Laineesta muistuttava sähkökaappi.
Sähkökaappi sai nykyisen asunsa muutama vuosi Laineen kuoleman jälkeen 2012. Laineen sähkökaappi oli yksi Martin Kulttuurihuoneen Boxit-projektia, jonka tarkoitus oli koristella Martin alueen sähkökaappeja. Andy Warholista inspiroituneen Laine-sähkökaapin maalasivat Otto Sjöholm ja Milla Broman.
59-vuotiaana kuollut Laine oli turkulaisen runouden suuria hahmoja. 1960-luvulla runoudella uransa aloittanut Laine oli Turun undergroundin keskeisiä hahmoja. Vaikka Laine varsinkin uransa alussa tunnettiin ennen kaikkea runoilijana, hän julkaisi myös paljon proosaa. Laine myös tekstitti lauluja. Varsinkin Rauli Badding Somerjoki teki useista hänen teksteistään hittejä. Laineen tekstejä ovat muun muassa Bensaa suonissa, Fiilaten ja höyläten sekä Pilvet karkaa, niin minäkin.
Jarkko Laineen vaikutus turkulaisessa kulttuurielämässä näkyy edelleen monin tavoin. Hänen mukaansa nimetty seura hallinnoi Jarkko Laine -palkintoa, joka jaetaan haastavalle kaunokirjalliselle teokselle kolmen vuoden välein. Viimeksi palkinnon sai 2023 Matias Riikonen Matara-romaanillaan.
Lähin pysäkki: Urheilupuisto 139. Kohde on tien toisella puolella Jarkko Laineen puistikossa.
Ilkka Lappi












