Otteluanalyysi: Interiltä nappisuoritus suunnitelman mukaan

Tommi Jyry oli Interin tehomiehiä: kolme maalisyöttöä. Tommi Jyry oli Interin tehomiehiä: kolme maalisyöttöä. Kuva: Ruutu/kuvakaappaus

Inter lähti kauden toiseen kotiotteluun Hakaa vastaan jalkapalloilun Veikkausliigan jumbosijalta paineet niskassaan. Tuloksia oli tultava. Valmentaja Jarkko Wiss teki taktisia muutoksia, samoin vaihdoksia avauskokoonpanoon ja kaikki meni lähes täysin suunnitelmien mukaan.

Hyökkäysvoittoinen suunnitelma toi voiton maalein 3–0, mikä tarkoitti että joukkue pystyi ensimmäisen kerran tällä kaudella pitämään nollan, oman maalin puhtaana. Nappisuoritus valmentajalta ja joukkueelta. Tästä on hyvä jatkaa. Jumbona ei ole kiva olla vaikka olisi pelejä vähemmän kuin muut.

Inter–Haka 3–0 (1–0).

Maalit: 21. Darren Smith (Tommi Jyry) 1-0, 53. Smith (Jyry) 2-0, 63. Mikael Almén (Jyry) 3-0.

Yleisöä: 4 490.

Kentän kunkut: Darren Smith ja Tommi Jyry, Inter. Smith iski kaksi maalia, Jyry syötti niistä molemmat ja vielä kolmannenkin. Smithillä on kasassa jo viisi maalia ja hän on maalipörssissä jaetulla toisella tilalla. Kova ilta kaksikolta.

Illan erikoisuus: Kaksi kotipeliä, yleisömäärä kahdesti yli 4 000:n. Interin huomio on lapsissa ja nuorissa, kuten InterAction-ohjelmakin edellyttää, joten ilmaislippujakin on varmaan ollut jaossa, mutta vaikea on väkeä houkutella urheilukatsomoon, ellei katsottavaa ole ja yhteyttä omaan joukkueeseen. Sellaista halutaan nyt luoda. Alku on ainakin hyvä.

Matsin surkeinta: Hakan boksipuolustaminen. Inter hyökkäsi hyvin ja teki maalit Hakan rankkarialueelta, jota valkeakoskiset puolustivat pehmeästi. Tilaa oli eikä laukauksia blokattu. Puolustaminen ei ollut liigatasoa.

Tuhlaajapoika: Hakalla oli paikkansa mutta ei oikein meininkiäkään käyttää paikkoja. Juan Lescano ampui alussa läheltä yli ja Janne-Pekka Laine vaparin melkein yli uuden päätykatsomon. Se kuvasti perjantaista Hakaa.

Kuka pääsi helpoimmalla?: Erotuomari Mohammad Al-Emara johti peliä eleettömästi ja johdonmukaisesti. Tuttuun tyyliinsä. Hän teki pelistä helpon itselleen. Tuomaristo on pelissä palokuntana sammuttamassa paloja, ei pyromaanina sytyttämässä niitä. Al-Emara on ymmärtänyt tämän ja toimii sen mukaisesti. Hän ei provosoi vaan rauhoittaa ja ennakoi.

Mitä sanottiin?

Jarkko Wiss, Inter: Olen todella tyytyväinen siihen, miten pelaajat suorittivat heille asetetut tehtävät. Ylpeä pelaajista ja siitä että on jaksettu. Ei ole ollut helppo jakso. Ensin on oltu vieraissa ja kontattu monta peliä. Tämä oli varmaan meidän ehjin ysikymppinen. Edelleen siinä on parannettavaa. Haluttiin viedä terä Hakan laitureilta sillä, että liikutetaan palloa kärsivällisesti. Mielestäni se toimi tosi hyvin. Mitä voi toivoa: kolme maalia, ei yhtään omiin. Aivan fantastinen päivä.

Teemu Tainio, Haka: Saatiin kunnolla selkään. Inter vei meitä fyysisesti tänään sata nolla. Oltiin ihan lapasia kaikki ne kolme maalia. Tästä tulee jätkille todella pitkä ilta. Sitten kun päästään Tehtikselle, jäädään kattomaan peli. Meidän maalille on nyt liian helppo mennä. Me ei panna itteämme tarpeeksi likoon. Tämä ei jatku enää. Pannaan asiat kuntoon.

Analyysi: Jarkko Wiss teki edellisestä ottelusta viisi vaihtoa avauskokoonpanoonsa ja muutti puolustuslinjansa kolmeen toppariin. Petteri Forsell sai mahdollisuutensa avauksessa. Wiss ilmoitti ennen peliä, että tarkoitus on hyökätä ja pitää nolla. Näin myös kävi. Peli meni koko lailla suunnitelman mukaan.

Kolmen topparin linja ei tarkoittanut puolustusvoittoisuutta. Etenkin pelin alussa Inter prässäsi korkealta ja aggressiivisesti. Tilanteita syntyi. Illan tehopari oli Darren Smith ja Tommi Jyry. Jyry irrotti Smithin kahdesti tekopaikkaan eikä eteläafrikkalainen erehtynyt. Hän on erittäin liikkuva ja sähäkkä, pystyy kääntymään pienessä tilassa ja laukaisemaan pakin jaloistakin ahtaassa paikassa terävästi. Tehoja on. Smith tekee myös Wissin vaatimaa prässityötä.

Jyry on Wissin luottomies, joka on alati liikkeessä. Interin pelitapa kulminoituu häneen.

Interin miehistö liikkui terävästi eikä jättänyt tilaa Hakalle. Se oli keskialueella vahvempi. Avaukseen nostettu ghanalainen keskikenttämies Bismark Ampofo on mielenkiintoinen tuttavuus. On liikkuvuutta ja nopeutta, avuja sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.

Forsell sai Wissiltä täyden ysikymppisen ja käytti sen hyväkseen. Wiss vaatii Forsellilta myös puolustustyötä eli prässäämistä ja nopeaa reagointia, kun pallo menetetään. Forsell teki niin kuin Wiss edellytti. Hänen vahvuutensa ovat kuitenkin hyökkäyspelissä. Hän näkee kentällä sellaista tilaa, jota muut eivät näe ja hyödyntää alueelliset ylivoimatilanteet, kun sellaisia kyetään luomaan. Selvää on, että tehoja vaaditaan lisää. Toistaiseksi saldona on vasta yksi maalisyöttö kuudessa ottelussa. Esitys oli joka tapauksessa hyvä.

Laitalinkki Dimitri Legbo tuki jälleen hyvin hyökkäyksiä. Nopeutta on. Legbo on kuitenkin turhan herkästi nurmen pinnassa. Kiviä taskuun, sanoisi joku. Tasapainoharjoituksia tai kovempaa kaksinkamppailuihin, sanoisi joku toinen.

Haka oli sekalainen seurakunta, josta kyllä näki että joukkueessa on aineksia. Hakalla oli hyvä hetki ensimmäisen puoliajan lopussa. Se painoi pelin Interin maalille. Tilanteista huolimatta tehoja ei löytynyt.

Joukkueen ykkösmies oli laitalinkki Ryan Mahuta, tuttu Interistä. Mahuta hankki kotijoukkueen pelaajille kaksi varoitusta, keskitti ja oli päättämässä hyökkäyksiä. Nyt ei ollut tehoja mutta alkukaudesta on muutoin ollut: maali ja kolme maalisyöttöä. Ja tälle miehelle Inter ei löytänyt käyttöä. Tarjolla oli vain jämäminuutteja laitapakkina. Joko kehitysloikka on ollut melkoinen talven aikana tai miehen kykyjä ei täysin havaittu.

Wiss vilautti pressitilaisuudessa inhimillistä puoltaan kertomalla ajatelleensa pari päivää sitten Turkuun ajaessaan ”mitenköhän meidän käy”. Interin grand old man Stefan Håkans oli juuri silloin soittanut ja kertonut pitävänsä siitä, mitä joukkue tekee. Håkans oli kehottanut jatkamaan työtä. Tässä kohtaa Wiss nieleskeli liikuttuneena ja oli selvästi otettu kannustuksesta ja tuesta. Taakka putosi nyt harteilta ainakin hetkeksi.

Inter (3–5–2): Eetu Huuhtanen; Luka Kuittinen, Juuso Hämäläinen, Mikael Almén; Dimitri Legbo (82. Jussi Niska), Tommi Jyry (75. Iiro Järvinen), Bismark Ampofo (59. Noah Nurmi), Matias Ojala, Rodrigo Arciero (59. Matias Tamminen); Petteri Forsell, Darren Smith (75. Daniel Rökman).

Haka (3–5–2): Aatu Hakala; Eero-Matti Auvinen (57. Henri Malundama), Niklas Friberg, Fallou Ndiaye; Ryan Mahuta (82. Oliver Whyte), Janne-Pekka Laine, Tino Purme, Tuure Siira (71. Oiva Laaksonen), Haymenn Bah-Traoré; Juan Lescano (57. Tiemoko Fofana), Logan Rogersson (71. Atte Sihvonen).

Erotuomari: Mohammad Al-Emara.

Varoitukset: Kuittinen, Arciero, Jyry ja Tamminen, Inter. Laine, Haka.

Lasse Virtanen

Uusi hanke yhdistää yksinäiset aidoksi kaveriporukaksi

Turussa kesällä toteutettava PARAS. KESÄ. IKINÄ. (PKI) -hanke tuo yhteen yksinäiset ihmiset, jotka kaipaavat uusia kaveri- ja ystävyyssuhteita. Hankkeen tavoitteena on tarjota pilottiin osallistuville kesäksi mukavaa ja maksutonta yhteistoimintaa – juuri sellaista tekemistä, mitä tavalliset kaveriporukat normaalistikin kesällä tekevät.

Hirvensalon rinnevalaistuksen hinta tuplaantui

Hirvensalon rinteen valaistuksen hinta tuplaantui alkuperäisarviosta.

Turun kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi on päätöspöytäkirjallaan hyväksynyt Hirvensalon hiihtokeskuksen rinnevalaistuksen kustannusarvion muutoksen. Uusi kustannusarvio on 627 000 euroa.

Poliisi määräsi sanktioita suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävillä ajamisesta

Poliisi määräsi lukuisia liikennevirhemaksuja ja sakkoja suojaamattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymisen valvontaviikolla, joka järjestettiin 22.–26. toukokuuta. Valvontaviikon tavoitteena oli valvoa suojatiesääntöjen noudattamista ja suojaamattomien tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä ja turvallisuutta. Valvonnassa puututtiin lähinnä sellaiseen liikennekäyttäytymiseen, joka vaaransi jalankulkijoiden, polkupyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien turvallisuutta.

Sähköpotkulautayhtiö Voin turvallisuustapahtuma kannustaa erityisesti keski-ikäisiä ja sitä vanhempia testaamaan sähköpotkulautoja

Varvintorilla voi kokeilla turvallisessa ympäristössä ja henkilöstön avustuksella, miltä tuntuu ajaa sähköpotkulautaa.

Sähköpotkulautayhtiö Voi järjestää keskiviikkona 31. toukokuuta kello 11–14 Varvintorilla yhdessä Liikenneturvan kanssa turvallisuustapahtuman, jossa voi kokeilla turvallisessa ympäristössä ja henkilöstön avustuksella, miltä tuntuu ajaa sähköpotkulautaa. Paikalle rakennetaan lisäksi jurrirata, jossa selviää, miksi humaltuneena ei kannata hypätä skuutin selkään.

Verohallinto: Kesätyöntekijä, muista toimittaa verokortti työnantajallesi

Moni nuori aloittaa kesätyöt touko–kesäkuussa. Verohallinto muistuttaa, että kesätyöntekijöiden pitää toimittaa työnantajalleen verokortti, jotta palkasta ei pidätetä 60 prosenttia veroa. Yli 15-vuotiaiden verokortit löytyvät OmaVerosta, jonne huoltaja voi tarvittaessa kirjautua alaikäisen puolesta.

Kaarinaan uusi poistotekstiilin keräyspiste

Lounais-Suomen Jätehuolto on lisännyt uusia poistotekstiilin keräyspisteitä alueelleen.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on lisännyt uusia poistotekstiilin keräyspisteitä alueelleen. Uudet pisteet löytyvät yhteyskumppanien toimitiloista Salosta, Kaarinasta ja Taalintehtaalta.

Huoltaja voi nyt asioida OmaKelassa lapsensa puolesta

Huoltaja voi nyt hakea OmaKelassa alaikäisen lapsensa puolesta joitakin etuuksia ja lähettää liitteitä. Huoltajan asiointia OmaKelassa kehitetään koko ajan.

Toimeentulotuen saajien määrä väheni edelleen viime vuonna

Toimeentulotuen kotitaloudet, henkilöt ja kustannukset (1000 €, 2022 hinnoin) vuosina 1995–2022.

Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä väheni viisi prosenttia ja toimeentulotukea saaneiden henkilöiden kuusi prosenttia verrattuna vuoteen 2021.

Aikuisväestöstä 10–40 prosenttia herkistyy tuoksuille

Tuoksuille herkistyneet elävät nyt jännittäviä aikoja, pahimmillaan miettivät uskaltaako vastata saapuviin kutsuihin kyllä vai ei. Monella on kokemusta siitä, miten joutuu poistumaan julkisilta paikoilta tai liikennevälineistä kanssaihmisten käyttämien voimakkaiden ja suuren tuoksukuorman aiheuttaman oireilun takia.

Väitös: Broilerintuotannosta tullut osa suomalaista kirjallista kulttuuria

Helena Ääri.

Broilerikanoja kuvataan suomalaisessa kaunokirjallisuudessa usein ja jatkuvasti moninaistuvin tavoin. Broilereita esiintyy niin rikoskirjallisuudessa, romanttisessa viihteessä, sarjakuvissa kuin niin sanotussa taideproosassakin. FM Helinä Äären väitöstutkimuksessa selvisi, millaiset kanoja koskevat käsitykset ovat kulttuurissamme laajasti jaettuja.

Naantalin, Raision ja Ruskon lapsiperheiden hyvinvointikyselyn pohjalta tehdään kehitystyötä

Naantali, Raisio ja Rusko toteuttivat huhtikuussa yhteisen hyvinvointikyselyn alueensa lapsiperheille. Kyselyn avulla kunnat keräsivät lapsiperheiden kokemustietoa perheen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Kyselyyn vastasi yhteensä 865 henkilöä, joista 327 asui Naantalin, 328 Raision ja 210 Ruskon alueella.

Sakari Alhopuron säätiö lahjoitti liki 900 000 euroa tutkimukseen

Sakari Alhopuron säätiö jakoi tänä vuonna apurahoja yhteensä 18:lle lääketieteen ja luonnontieteen tutkijalle. Heistä 7 eli yli kolmannes saa jatkorahoitusta säätiön tuella aiemmin käynnistyneen tutkimushankkeensa jatkamiseen. Säätiö korostaa pitkäjänteisen tutkimustyön tärkeyttä.

Työeläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun päättyessä 241 miljardia euroa. Varojen kasvu tuli lähes täysin osakesijoituksista.

Yhä harvemmat saavat kotihoidon palveluja, vaikka palvelujen tarve on jyrkässä kasvussa

Kotihoitoa säännöllisesti saavien määrä on vähentynyt, vaikka palvelujen tarve on jyrkässä kasvussa. Viime vuonna 114 000 asiakasta sai kotihoidon palveluja säännöllisesti, mikä on noin kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021. Yli puolet (59 %) säännöllisen kotihoidon asiakkaista sai kotihoidon palveluja päivittäin.

Itäinen Rantakatu poikki liikenteeltä heinäkuussa

Infran rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää on päätöspöytäkirjallaan päättänyt, että Itäisen Rantakatun Myllyahteen ja Kaskenkadun välillä voidaan sulkea työnaikaisesti aikavälillä 3.7.–4.8. ja tarvittaessa 1.7.–4.8.2024. Päätös voidaan panna täytäntöön ennen sen lainvoimaiseksi tuloa mahdollisista valituksista huolimatta.

Kela muistuttaa lääkäreitä edullisempien biologisten lääkkeiden määräämisestä

Kela lähettää tänä keväänä lääkemääräyspalautetta lääkäreille, jotka ovat määränneet kalliita biologisia lääkkeitä, vaikka niille olisi ollut saatavilla vastaavia edullisempia vaihtoehtoja. Tavoitteena on kannustaa lääkäreitä kiinnittämään huomiota lääkkeiden hintoihin.

Paavo Nurmen kotitalo avoinna yleisölle tiistaina 13. kesäkuuta

Paavo Nurmen lapsuudenkoti on Turussa vanhassa puutalossa lähellä rautatieasemaa, osoitteessa Jarrumiehenkatu 4.

Paavo Nurmen kotitalo (Jarrumiehenkatu 4 as 17, Turku) on avoinna yleisölle tiistaina 13.6.2023 kello 12–18. Paikalla on opastamassa Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon museolehtori Jonna Kokkola . Kotitaloon on päivän ajan vapaa pääsy.

Suurimmalta osalta TBE-rokotteen perussarja jää kesken

Pfizerin teettämän kyselytutkimuksen mukaan 27 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista ja heidän perheenjäsenistään on ottanut TBE-rokotuksen, mutta vain 36 prosenttia tästä joukosta on ottanut koko TBE-rokotuksen perussarjan. Kyselyyn vastanneista 64 prosenttia kertoi olevansa tietoisia TBE-rokotuksen olemassaolosta.

Urheilu

Tuto Volley etsii viimeistä palaa ilman kiirettä

Tuto Volley haluaa olla myös Jani Niskakankaan alaisuudessa vahva torjuntajoukkue.

Lentopallon Mestaruusliigan Tuto Volley on tehnyt kevään aikana kovasti töitä ensi kauden joukkueen kasaamisessa. Niinpä joukkue onkin ollut lähes valmiina jo toukokuun alusta lähtien.

Eetu Huuhtanen ja Jussi Niska Interistä Pikkuhuuhkajiin

Eetu Huuhtanen.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2002 ja myöhemmin syntyneet) pelaa kesäkuussa kaksi maaottelua. Syksyllä alkaviin EM-karsintoihin valmistautuva Pikkuhuuhkajat kohtaa Puolan (15.6.) ja Slovenian (20.6.) vieraissa.

Karppinen D-finaalin viides EM-soudussa

Olli-Pekka Karppisen urakka olympiasoudun EM-kilpailuissa Bledissä päättyi miesten yksikön D-finaalin viidenteen sijaan. Kilpailuiden ainoa suomalaissoutaja oli positiivisin mielin.

Åboraakkeli: F-liigan drafti – kuriositeetti vai muuta?

Kuka on kaikkien aikojen ensimmäinen F-liigaan varattu pelaaja ja mikä seura hänet varasi?

Otteluanalyysi: TPS ratkaisi rangaistuspotkusta, jota ei olisi pitänyt tuomita

Ratkaisun hetki. Erotuomari Lassi Siukkola näyttää SalPan Michael Johnille punaista ja pallo viedään pilkulle.

Dramaattinen ottelu. Kehnosti jalkapalloilun Ykkösen aloittanut TPS oli jälleen suurissa vaikeuksissa ”paikallispelissä” Salon Palloilijoita vastaan, mutta pystyi kuin pystyikin kääntämään pelin tappioasemasta voitoksi. Kotijoukkue sai merkittävää apua erotuomari Lassi Siukkolalta , joka kotipelissä Gnistania vastaan ajoi kentältä kevyin perustein TPS-pelaajan. Nyt punaista korttia katseli SalPan toppari Michael John , joka heittäytyi peittämään Joonas Lakkamäen laukausta.

Karppinen D-finaaliin EM-soudussa

Olli-Pekka Karppinen ei onnistunut toivomallaan tavalla olympiasoudun EM-kilpailujen keräilyerissä Slovenian Bledissä. Karppinen tavoitteli miesten yksikössä keräilyeristä paikkaa 12 parhaan joukkoon. Hän jäi kuitenkin eränsä viidenneksi, mikä vei A-/B-välierän sijaan C/D-välierään. Siellä hän oli neljäs, mikä toi paikan D-finaaliin.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.