Kirppareita ja Siivouspäivää ensi viikonloppuna
Tulevana viikonloppuna puetaan ostohousut jalkaan ja lähdetään hyvää tekevälle shoppailukierrokselle. Lauantaina 27. toukokuuta Vanhan Suurtorin valtaa Meidän markkinat, jossa myynnissä on erityistä tukea tarvitsevien käsitöiden ja kuvataiteen tekijöiden itse valmistamia tuotteita: koruja, kodin tekstiileitä, kuvataidetta, keramiikkaa ja vaikka mitä. Markkinat on auki klo 12–15.
Niin ikään lauantaina vietetään valtakunnallista Siivouspäivää. Myös ympäri Turun seutua löytyy useita kirpputoreja. Tarkempia tietoja löytyy nettisivuilta. Siivouspäivän kirppistapahtuman lisäksi Raision torilla on Lounais-Suomen Jätehuollon Pop up -lajitteluasema, ja Raision kirjastolla järjestetään vaatteidenvaihtokirppis.
Jos lauantain saalis jää vajaaksi, sunnuntaina kannattaa poiketa Portsaan, jossa vietetään perinteisiä katumarkkinoita klo 11–15. Luvassa on kirpputorimyyjien lisäksi muitakin myyntikojuja, Lounais-Suomen Jätehuollon infopiste sekä livemusiikkia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)