Portsan tulvien syy selville – puhdistamon yhdyskaivon sulkuluukku oli osittain kiinni
Port Arthurin alueella tulvi viime kesänä. Ilmatieteenlaitoksen mukaan Turussa satoi 26. heinäkuuta kello 16–17 enemmän kuin keskimäärin kerran 30 vuodessa toistuvalla rankkasateella. Erittäin runsaan sateen vuoksi hulevesiverkostoon päätyi äkillisesti valtava määrä sadevettä, joka näkyi Port Arthurin alueen pihojen ja katujen lainehtimisena.
Port Arthur sijaitsee Turun hulevesi- ja jätevesiverkoston purkupisteiden läheisyydessä, eli alueen viemäreissä kulkee normaalistikin paljon vesiä. Alue on hyvin alavaa, maaperä on savea ja hulevesien imeytyminen hyvin vähäistä.
Turun viemäriverkostossa on kiinteistöjä, jotka purkavat hulevetensä jätevesiverkostoon. Tästä syystä jätevesiviemäriin virtaa sinne kuulumatonta vettä. Turun ruutukaava-alueella johdetaan paikoin kaupungin katujärjestelmien hulevesiä jätevesiviemäriin.
Tulvien jälkeen tehtiin laajoja selvityksiä vahingoista ilmoittaneissa kiinteistöissä. Kiinteistöjen padotuskorkeuksien mittauksissa ja tonttijohtojen kuvauksissa selvisi, että tonttijohdot ovat pääosin ehjiä. Kiinteistöjen viemäriverkoston savututkimuksissa todettiin, että joillain kiinteistöillä hulevesiä johdetaan jätevesiviemäreihin, mikä lisää vesimäärää. Kiinteistöjen kattovesiä johdetaan kadulle eikä hulevesiviemäriin. Tämä lisää huleveden virtausta kadulla. Kadulta vesi kulkeutuu pääosin hulevesiviemäriin ja osin jätevesiviemäriin.
Viemäriverkoston hydraulisen mallinnuksen avulla saatiin selville, että tulvat johtuivat eri syistä eri kohteissa. Jätevesiviemäriin kulkeutuvasta tai johdetusta hulevedestä, jonka määrää poikkeuksellinen rankkasade lisäsi sekä aiemmin tunnistamattomasta esteestä puhdistamon yhdyskaivossa. Mallinnustuloksien johdosta jatkettiin viemärikuvauksia.
Robottikameralla toteutetuissa viemärikuvauksissa selvisi, että puhdistamon yhdyskaivon sulkuluukku oli osittain kiinni. Sulkuluukku avattiin välittömästi. Aiemmin sukeltajan toteuttamissa kuvauksissa luukkua ei pystytty havaitsemaan, koska työturvallisuussyistä sukeltaja ei voinut mennä riittävän pitkälle havaitakseen sulkuluukun. Alueen runkoviemärit ovat ehjiä.
Viemäritulvien vahingoilta voi välttyä varmistamalla, että kiinteistön hulevedet ei ole johdettu jätevesiviemäriin, ja että kiinteistön alimman viemäröinnin (alin lattiakaivo) korkeus on padotuskorkeuden yläpuolella.
Hulevesitulvien vahingoilta voi välttyä varmistamalla, että talon seinärakenteet ovat asianmukaiset ja vedenkestävät, pihan kaltevuudet ovat kiinteistöstä poispäin sekä huolehtimalla kiinteistön salaojien ja hulevesijärjestelmän kunnosta.
Kellarillisten rakennusten kuivatusvesien viemäröintiin suositellaan hulevesipumppaamoa (perusvesipumppaamo) tilanteissa, joissa korkeusero hulevesiviemärilinjan pohjaan on vähäinen. Myös hulevesiviemärillä on padotuskorkeus. Kovilla rankkasateilla veden pinta saa nousta kymmenen senttiä katutason yläpuolelle.
Port Arthurin asukkaille 30. maaliskuuta järjestetyssä infotilaisuudessa esiteltiin asukkaille tulvimisen syitä, tehtyjä selvityksiä, toimenpiteitä sekä vahinkojen korvausperusteita.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)