Sepelin poisto aloitetaan tärkeimmiltä pääpyöräreiteiltä heti kelien salliessa
Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on meneillään kokeilu liukkaudentorjuntaan käytetyn sepelin kevätharjausten aikaistamisesta Turun, Porin ja Rauman kaupunkiseuduilla tärkeimmillä pääpyöräilyreiteillä. Kokeilussa harjaukset pyritään tekemään määritellyillä väylillä maaliskuun loppuun mennessä. Toistaiseksi kelit ovat monin paikoin vielä melko talvisia. Urakoitsijat seuraavat sääennusteita ja ryhtyvät sepelin poistoon heti kelien salliessa.
Normaalisti sepeli poistetaan ja kävely- ja pyöräilyväylillä tehdään kevätharjaukset 15. huhtikuuta mennessä tai sulan kauden vakiinnuttua huhtikuun aikana. Etenkin leutoina talvina lumi ja jää sulaa jo paljon tätä aikaisemmin. ELY-keskus on saanut säännöllisesti keväisin palautetta siitä, että pyöräilyväylät ovat ehtineet olla jo pitkään kuivina ja sulina ennen kuin sepelit harjataan pois.
ELY-keskus pyrkii vastaamaan kävelyn ja pyöräilyn tarpeisiin ja poistamaan hiekoitussepelin tärkeimmiltä väyliltä ajoissa. Jäättömällä ja lumettomalla asfaltilla oleva sepeli on pyöräilijälle myös liikenneturvallisuusriski, sillä sepeli toimii pyörän renkaan alla kuulalaakerin tavoin ja on etenkin mutkissa vaarallinen.
Eri vuosina kevään sääolot vaihtelevat. Tänä vuonna maaliskuun loppupuolella keliolosuhteet ovat monin paikoin vielä melko talvisia. Lähtökohtana on, että sepelin harjaaminen aloitetaan, kun lämpötila on pysyvästi plussan puolella myös öisin. Pitkään jatkuvat yöpakkaset saattavat siten hidastaa sepelin puhdistusta. Urakoitsijat seuraavat sääennusteita ja ryhtyvät sepelin poistoon heti kelien salliessa.
Sepelin poiston aikaistuksen riskinä on, että huhtikuussa on vielä yöpakkasia tai sataa lunta. Jalankulku- ja pyöräilyväylän reunoilla saattaa myös olla vielä jäätä. Jos sepeli on poistettu pyöräilyväylältä ja tie jäätyy uudelleen, sen uudelleen levittäminen kestää aina oman aikansa ja liukas väylä on liikenneturvallisuusriski.
Kävelijöiden ja pyöräilijöiden kannattaa huomioida tämä, jos kelit muuttuvat uudelleen talviseksi ja hiekoitussepeli on jo ehditty poistaa väylältä. Myös harjaus joudutaan tekemään myöhemmin uudelleen, eikä sitä välttämättä ehditä tehdä heti olosuhteiden parannuttua.
Mahdollisesta uudelleen harjauksesta aiheutuu jonkin verran lisäkustannuksia. Isompi asia on kuitenkin liikenneturvallisuuden varmistaminen sekä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden ja sujuvuuden parantaminen. Menettelyllä pyritään minimoimaan niin sepelin sulalla ja kuivalla asfaltilla aiheuttama vierintävaikutus kuin jään aiheuttaman liukkauden muodostama liikenneturvallisuusriski.
Kokeilua jatketaan kunkin urakan hoitosopimuksen loppuun asti ja solmittaessa uusia urakkasopimuksia tehdään päätökset kevätharjausten ajankohdista kokeiluista saatujen kokemusten perusteella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)