Valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttely Turun Taidehallissa ja Taiteen talossa
NYTT 2023 -näyttely Turun Taidehallin Iso Gallerian ja Taiteen talon tiloissa esittelee 10.3.–2.4. Turun AMK:n Taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden uunituoretta nykytaidetta.
Turun AMK:n Taideakatemian opinnäytetyönäyttelyyn osallistuu 23 taiteilijaa, joista kullakin on oma näkemyksensä ja työskentelytapansa. Tekniikoita on läsnä laajasti pronssiveistoksista maalauksen kautta valokuviin, animaatioihin ja installaatioihin.
Materiaaleina on käytetty puun, metallin, öljy- ja akryylivärien lisäksi luonnonmateriaaleja, rakennustyömaajätteitä ja sienivärejä. Näyttelyllä ei ole yhtä sovittua teemaa vaan se esittelee vastavalmistuvien nykytaiteilijoiden monipuolista työskentelyä. Nyt valmistuva vuosikurssi on opiskellut läpi pandemian ja muiden poikkeusaikojen. Näyttelyn teoksissa korostuukin ihmisyyden ja läsnäolon teemat eri muodoissaan. Teokset ottavat kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin mutta käsittelevät monella tavalla myös elämän merkitystä, rakkautta ja kuolemaa.
– Taiteellisen työskentelyn monimuotoisuus ilahduttaa ja tuottaa joka vuosi omanlaisensa kokonaisuuden. Nyt valmistuvan ryhmän vahva yhteishenki on ollut voimavara, joka välittyy niin työskentelyyn kuin valmiisiin teoksiinkin. Opinnäytetyönäyttelyssä on nähtävissä suuntaus tilalliseen työskentelyyn, materiaalisia ja eri tekniikoita yhdistävä kokeilullinen asenne, sekä samaan aikaan tarkka viimeistely, tiivistävät taiteellisten opinnäytetöiden ohjaajat Henna-Riikka Halonen ja Ismo Luukkonen.
Avajaiset järjestetään 9. maaliskuuta porrastetusti kello 17–19 Taiteen talossa ja kello 18–20 Turun Taidehallin Iso Galleriassa. Tilat ovat lähekkäin ja siirtyminen näiden välillä on helppoa.
Turun Taidehallin Iso Gallerian taiteilijat ovat Johanna Juupaluoma, Matleena Korhonen, Emmi-Vieno Lemmenhelmi, Veera Rajamo, Aino Reiman, Veera Tamminen, Jose Salminen ja Alila Syrjä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)