Riikka Wesamaan maalauksia Taidekappelissa
Riikka Wesamaan maalauksia on esillä Taidekappelissa 3.–31. maaliskuuta. Näyttelyn maalaukset sitoutuvat luontokokemuksiin ja aiempaan työskentelyyn suurissa maisemissa. Lähtökohtia ovat havainto, tilakokemus ja idea maailman läheisyydestä.
Selittämätön, luontoyhteys, kaipaus ja tunnistaminen ovat merkityksiä, jotka vaikuttavat Wesamaan maalaustyöskentelyn taustalla. Maalaamisessa on tärkeää läsnäolo ja kosketuksen tuntu.
Maalauksessa hän käyttää temperatekniikkaa, jossa maalin sideaineena on kananmunan keltuainen.
– Maalin yksinkertainen rakenne – keltuainen, vettä ja väripigmentti – sekä sen värivoima ja tekniikan hitaus tukevat pyrkimyksiäni maalauksessa. Ajattelen hiljaisuutta, ajan ja liikkeen elementtejä, värin sisäistä säteilyä, taiteilija kuvaa.
Wesamaan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus (korona-apuraha). Wesamaa (s.1970) on helsinkiläinen taidemaalari. Hän on valmistunut Vapaasta Taidekoulusta 1996. Hän on opiskellut myös Teknillisessä korkeakoulussa, Kungliga Konsthögskolanissa Tukholmassa sekä Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa.
Hän on esittänyt maalauksiaan useissa yksityis-, ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä vuodesta 1995 lähtien. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt ovat olleet Galleria Uusikuvassa Kotkassa viime vuonna, Galleria Huudossa Helsingissä vuonna 2021 ja Galleria Beckerissä Jyväskylässä vuonna 2021. Teoksia on Sara Hildenin, Valtion Taideteostoimikunnan ja Suomen Taideyhdistyksen kokoelmissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)