Kynällä ja kameralla, kirjasta valkokankaalle
Elokuvajuliste on elokuvan markkinointiin suunniteltu juliste. Niiden historia ulottuu ensimmäisiin elokuvanäytöksiin asti, jolloin ne olivat teatterin ulkopuolelle asetettuja plakaatteja, joissa luki tarjolla olevien elokuvien näytösajat. 1900-luvun alkupuolella julisteissa alettiin kuvata kuhunkin elokuvaan liittyviä kohtauksia.
Ylistarolaisen Elokuvateatteri Matin-Tuvan holvistossa on yli 20 000 julistetta, joista vanhimmat on painettu 1900-luvun alussa. Julisteiden omistaja Anssi Luoma on kerännyt julisteita kokoelmaansa jo yli 60 vuoden ajan. Vanhoista julisteista on ollut vaihtuvia näyttelyjä elokuvateatteri Matin-Tuvan aulassa.
Kynällä ja kameralla, kirjasta valkokankaalle -elokuvajulistenäyttely on esillä 2.–30. maaliskuuta Kaarina-talon toisessa kerroksessa.
Elokuva-alan järjestöt ja asiantuntijat ovat antaneet kokoelmalle runsaasti tunnustusta. Kokoelman julisteista on ollut näyttelyjä Sodankylän ja Tampereen elokuvajuhlilla. Marilyn Monroen elokuvajulisteista koostuva näyttely Marilyn – nainen roolien takana oli esillä museokeskus Vapriikissa Tampereella vuonna 2018. Julistenäyttelyjä on ollut myös Ylistaron, Nurmon, Peräseinäjoen, Törnävän ja Vaasan kirjastoissa vuosina 2018–20.
Uusin, vuonna 2020 kiertämään lähtenyt Kynällä ja kameralla –kirjasta valkokankaalle -elokuvajulisteiden näyttely on koottu Suomen kirjastomuseo-yhdistyksen tilauksesta. Julistenäyttely koostuu kirjasta tehtyyn elokuvaan. Julisteet on koottu eri vuosikymmeniltä, vanhimmat vuodelta 1939 ja uusimmat vuodelta 2000. Julisteita on sekä kotimaisista että ulkomaisista elokuvista unohtamatta lasten elokuvia. Näyttelyn kokoamisessa on otettu huomioon myös historia ja nykyaika.
Näyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen on saatu Pohjanmaan liiton avustus.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)