Jan-Erik Anderssonin näyttely Andersson x Ars Nova on esillä 24.2–4.6. Ars Novan ensimmäisessä näyttelykerros.

Turkulaisella kuvataiteilija Jan-Erik Anderssonilla (s. 1954) ja Aboa Vetus Ars Nova -museolla on paljon yhteistä historiaa. Yhteys Anderssonin ja museon välille syntyi 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin museon taidekokoelmaa kartutettiin vauhdikkaasti. Tuolloin Andersson oli kolmikymppinen taiteilija, joka teki jo omaa baby-retrospektiivinäyttelyään (Porin taidemuseo ja Turun Taidemuseo, 1990) ollakseen tulevaisuudessa vapaa tekemään ”mitä ikinä huvittaa”.

Anderssonin eetos on aseista riisuva ja raikkaan optimistinen.

– Haluan levittää positiivista energiaa, mielikuvitusta ja väririkkautta, sekä auttaa ihmisiä kommunikoimaan paremmin. Taideteoksieni ”hauskan” pinnan alta löytyy monesti vakaviakin aiheita. Taustani änkyttäjänä on auttanut minua huomaamaan miten paljon ympäristö vaikuttaa elämäniloomme. Taide voi tässä olla suureksi avuksi.

1900-luvun loppupuolen taidesuuntaus postmodernismi avasi länsimaisen taiteen monimuotoisuudelle. Se kritikoi modernismin universaaleja ihanteita ja suuria vakiintuneita kertomuksia sekä purki taiteen ja populaarikulttuurin välistä hierarkiaa. Lähestymistapaan kuuluivat intertekstuaaliset viittaukset, taidehistoriallinen pastissi sekä leikillinen ja subjektiivinen lähestymistapa. Perinteisten taidemuotojen (kuvataide, veistos ja arkkitehtuuri) väliin ja liepeille ilmestyi uusia taidemuotoja, kuten performanssi, installaatio, mediataide, käsitetaide, multimedia ja assemblaasi. Vaikka nykytaide on jälkimodernia, vain osa siitä on postmodernia. Vaikuttaa siltä, että vaikka postmodernismi oli eräänlainen ”nykytaiteen alkuräjähdys”, sen olemus on ytimeltään käsitetaidetta taiteen historiasta.

Museon taidekokoelmissa on useita Anderssonin varhaisempia erilaisista materiaaleista koostettuja assemblaasi-veistoksia, kuten vaikkapa Goethen alppiuni (1989), Goethen pilvi (1990) ja Jeesus metsänlaidassa (1991), jotka ovat esillä näyttelyssä.

Anderssonin työskentely on poikkeuksellisen laaja-alaista ja tuotteliasta. Se on yhdistelmä kiivasta teoretisointia ja monimediaalista käsittelytapaa digitaalisesta video- ja kuvataiteesta ympäristötaideteoksiin. 1980-luvulta lähtien hän on pitänyt säännöllisesti näyttelyitä, toteuttanut lukuisia julkisia taideteoksia, väitellyt kuvataiteen tohtoriksi (2008), suunnitellut ja rakentanut kaksi taloa (Life on a Leaf, 2009; Kuusi-o, 2023). Merkittävän osan hänen työskentelystään muodostaa kansainvälinen tieteen- ja taiteenvälinen yhteistyö sekä monenlaiset osallistavat ja performatiiviset teokset.

Andersson on työskennellyt lähes koko uransa ajan digitaalisen median parissa. Jo 1990-luvun teoksissa käytettiin internetiä ja kuvankäsittelyohjelmia. Uusimmat teokset Naval Battle on Waves 103–309 Hz ja The Unanswered Question. America ovat suurikokoisia digitaalisia piirustuskollaaseja. Esillä on myös videoteos The Destruction of Beauty (2011), joka dokumentoi Puistokadun jugend-talon purkamista.

Näyttelyssä on mukana useita teoksia turkulaisilta taiteilijoilta, kuten Otto Mäkilältä, Kimmo Ojasalolta, Mikko Paakkolalta ja IC-98:lta. Mukana on myös Kari Juutilainen, Anderssonin läheinen taiteilijakollega, jonka kanssa hän on tehnyt lukuisia Edible Finns -performansseja (yhdessä Pertti Toikkasen kanssa).

Leikkisyydestä huolimatta Anderssonin taideteosten omaleimainen ja ekspressiivinen tyyli ei ole pinnallista, se on kaukana siitä. Postmoderniksi leimattu taide on osoittautunut monimutkaisemmaksi, kuin se alun perin haluttiin ymmärtää. Esteettisten valintojen takana on syväluotaava analyyttinen ote, jolla pyritään ymmärtämään historiaa ja paikan ja ajan henkeä. Anderssonin teosten viittauskohteet ovat runsaita: aiheita löytyy filosofiasta, taideteoriasta, kirjallisuudesta ja arkkitehtuurista. Hän käy keskustelua taiteen tyylisuuntien kanssa ja debatoi erityisesti modernin taiteen neutraaleiksi koettuja ihanteita. Koko hänen uransa ajan, taiteen tekemisen ytimessä on ollut ympäristöön liittyvät ekologiset aiheet.

Näyttelyssä on esillä Anderssonin taideteoksia lähes 40 vuoden ajalta sekä kokoelmaan liitettyjä muiden taiteilijoiden teoksia. Museon taidekokoelma käsittää noin 650 teosta ja sen painopiste on modernissa taiteessa ja nykytaiteessa. Kokoelman kartuttamistapa on ollut postmodernistisen ’eklektinen’ eli monimuotoinen. Näyttelyn teosvalinnat noudattelevat tätä samaa ideaa rinnastaen kokoelmateoksia humoristisesti, temaattisesti ja formalistisesti Anderssonin teosten kanssa.

Andersson sai valtion taiteilijaeläkkeen 2015, mutta työt jatkuvat edelleen. Vuonna 2022 näyttelyitä oli runsaasti: Pohjanmaan museossa Vaasassa, Galleria Pictorissa, osana Upsalan taidemuseon Resonating Bodies -näyttelyä sekä Söderlångvikissa. Parhaillaan hän on tekemässä isoa neljäosaista julkista työtä Pääskyvuoren uuteen koulurakennukseen Turussa, joka valmistuu syksyllä 2023. Hän on myös postdoc-tutkijana Kuvataideakatemiassa (Taideyliopisto, Helsinki) aiheena uusi Kuusi-o-talo, jota hän rakentamaa Hirvensaloon. Myös Pietarsaaren uuteen Oxhamnin kouluun on keväällä 2023 tulossa julkinen teos, joka on tehty yhteistyössä oppilaiden kanssa.

Näyttelyn ovat kuratoineet Jan-Erik Andersson ja näyttelyamanuenssi Niina Tanskanen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)