Kysely: Valtaosa suomalaisista luottaa valtionhallintoon

Kyselytutkimuksessa selvitettiin kansalaisten mielipiteitä valtionhallinnon arvojen tärkeydestä ja niiden toteutumisesta virkamiesten toiminnassa. Kyselyyn vastasi 1 018 henkilöä, jotka edustavat Suomen 15–79-vuotiasta väestöä.

Suomalaisista 62 prosenttia luottaa valtionhallintoon ja sen virkamiesten toimintaan. Luottamus on kasvanut viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2016, jolloin kysely viimeksi toteutettiin.

– Kansalaisten luottamus julkiseen hallintoon korostuu kriisiaikoina. Tulokset osoittavat, että olemme onnistuneet varsin hyvin. Silti tehtävämme on jatkuvasti vahvistaa luottamusta, demokratiaa ja osallisuutta niin valtion, kuntien kuin hyvinvointialueiden toiminnassa, sanoo hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Susanna Huovinen.

Yli puolet vastaajista, 57 prosenttia, arvioi virkamiesetiikan ja -moraalin tilan erittäin tai melko hyväksi. Erittäin huonoksi tilanteen arvioi kolme prosenttia vastanneista ja joka kymmenes piti tilannetta melko huonona. Korkeasti koulutetut antoivat muita todennäköisemmin hyvän arvion virkamiesetiikalle.

– Tällaisena aikana kansainvälisestikin hyvin korkea luottamus viranomaistoiminnan eettiseen kestävyyteen on elintärkeätä. Silti kehitettävää ja paremmin varmistettavaa aina on. Neuvottelukunta on mukana tässä työssä, toteaa valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Vihervuori.

Kansalaiset pitivät erittäin tärkeinä valtionhallinnon arvoina asiantuntemusta, luottamusta, puolueettomuutta ja riippumattomuutta, laillisuusperiaatetta ja vastuullisuutta, avoimuutta, tasa-arvoa sekä palveluperiaatetta. Samat arvot nousivat tärkeimpien arvojen joukkoon myös vuonna 2016. Toiminnan taloudellisuutta pidetään nyt hieman tärkeämpänä kuin aikaisemmin.

Kansalaiset arvioivat arvojen toteutuvan käytännössä kohtalaisen hyvin. Laillisuusperiaatteen ja vastuullisuuden nähtiin toteutuvan arvoista parhaiten: 60 prosenttia arvioi sen toteutuvan joko erittäin tai melko hyvin, viidesosa melko tai erittäin huonosti. Myös virkamiesten asiantuntemuksen ja tasa-arvon arvioitiin toteutuvan erittäin tai melko hyvin. Heikoiten virkamiesten toiminnassa nähtiin toteutuvan toiminnan taloudellisuus, innovatiivisuus, tuloksellisuus ja avoimuus.

Kansalaiset olivat eniten huolestuneita turhasta byrokratiasta. 69 prosenttia arvioi hallinnossa esiintyvän asioiden tarpeettoman monimutkaista käsittelyä, 53 prosenttia viivyttelyä, 61 prosenttia vaikeaa virkakieltä sekä 58 prosenttia tehottomuutta. Yli puolet myös epäili, että samaa puoluekantaa olevien henkilöiden suosimista tapahtuu valtionhallinnossa. Kansalaisista vain harva arvioi valtionhallinnossa esiintyvän virkamiesten lahjontaa.

Tutkimuksen toteutti valtiovarainministeriön tilauksesta Kantar Public. Kansalaiskysely uusitaan viiden vuoden välein. Valtiovarainministeriö toteuttaa tämän vuoden aikana myös valtion henkilöstölle suunnatun virkamieskyselyn.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ammattioikeutensa takaisin saaneiden määrä nousi viime vuonna

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä hieman useampi sai viime vuonna menetettyjä ammattioikeuksiaan takaisin verrattuna edelliseen vuoteen. Valvira palautti ammattioikeuksia kokonaan tai osittain 33 hakijalle. Kaikkiaan valvontalautakunta ratkaisi viime vuonna 76 asiaa, joissa ammattihenkilö haki oikeuksiaan takaisin.

Pihi kuski tarkastaa sekä rengaspaineet että ajonopeuden

Yli kolmasosa autoilijoista ei ole katsonut tarpeelliseksi vähentää polttoaineen kulutusta ajonopeutta laskemalla.

Yksi parhaimmista tavoista säästää polttoainetta on alentaa ajonopeutta. Liikenneturvan kyselyn mukaan kuitenkin yli kolmasosa autoilijoista ei ole katsonut tarpeelliseksi vähentää polttoaineen kulutusta ajonopeutta laskemalla. Liikenneturva muistuttaa, että ajonopeuden lasku lisää sekä autoilun turvallisuutta että taloudellisuutta. Rengaspaineisiin keskitytään useammin kuin ajonopeuteen.

Tutkimus: Paperittomien sosiaalisten oikeuksien toteutumisessa valtakunnallisesti suurta vaihtelua

Tuore tutkimus osoittaa, että paperittomien henkilöiden sosiaalisten oikeuksien toteutuminen Suomessa vaihtelee suuresti eri kuntien ja alueiden välillä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisena paperittomuus näkyy julkisessa sosiaalihuollon palvelujärjestelmässä sekä sitä, mitä ratkaisuehdotuksia sosiaalihuollon keskeisiin haasteisiin on löydettävissä kartoitetun tilannekuvan perusteella.

Penkkareita juhlitaan torstaina

Penkkariajot nähdään keskikaupungilla 9. helmikuuta.

Penkkariajot järjestetään Turussa torstaina 9. helmikuuta kello 13–14, kun penkkarit palaavat vanhalle ajankohdalle. Yleisöä muistutetaan liikenneturvallisesta seuraamisesta.

Työelämägallup: Puolet työllisistä on sitä mieltä, että Suomessa tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa

Puolet työelämässä olevista on sitä mieltä, että Suomessa tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, osoittaa Suomen Yrittäjien teettämä Työelämägallup. Oleskelulupaprosessin sujuvoittaminen ja työkalut työpaikalle kotimaisten kielten kehittämiseksi ovat vastaajien mielestä tärkeimmät keinot ulkomaisen työvoiman sijoittumiseksi työyhteisöön. Yrittäjät peräänkuuluttaa konkreettisia tekoja työperäisen maahanmuuton kirittämiseksi, kuten verovähennyksiä kansainvälisten osaajien maahanmuuttokustannuksiin.

Digitalisaatio etenee peruskoulussa pienin askelin

Digilaitteet eivät selitä oppimistulosten laskua, vaan teknologiaa käytetään kouluissa erityisesti eriyttämisen välineenä.

Osaamistulosten heikkenemisestä on toisinaan syytetty digitaalisten laitteiden tuloa kouluihin. Tutkimus osoittaa, että digilaitteet eivät selitä oppimistulosten laskua, vaan teknologiaa käytetään kouluissa erityisesti eriyttämisen välineenä.

Kaahari päästetty vapaaksi, poliisi pyytää yleisöltä videoita

Lounais-Suomen poliisi jatkaa perjantaina Varsinais-Suomessa tapahtuneen kaahaustapauksen selvittämistä. Poliisi pyytää asianomistajia ilmoittautumaan sekä yleisöltä videomateriaalia esitutkinnan tueksi.

Keskusta valitsee presidenttiehdokkaansa ylimääräisessä puoluekokouksessa Turussa

Keskustan puoluehallitus on päättänyt tulevista puoluekokouspaikoista. Keskusta päättää presidenttiehdokkaasta sääntöjensä mukaisesti ylimääräisessä puoluekokouksessa, joka järjestetään Turun messukeskuksessa 23. syyskuuta.

Kelan maksaman kuntoutusrahan saajamäärä kasvoi viime vuonna

Kuntoutusrahan saajien määrä kasvoi viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Eniten kuntoutusrahaa maksettiin Kelan järjestämän kuntoutuksen perusteella ja toiseksi eniten nuoren kuntoutusrahana.

Kustavintien ylikulkusillasta tehdään suunnitelma Turku–Uusikaupunki-ratahankkeessa

Kustavintien (mt 192) eteläpuolelle on päätetty Ramboll Oy:n esiselvityksen perusteella suunnitella radan ylittävä silta. Silta korvaisi nykyisen tasoristeyksen Maskussa. Esiselvitys on osa Turku–Uusikaupunki-ratasuunnitelmaa.

Kaukolämpötyö jatkuu Koulukadulla perjantaihin asti

Kaukolämpöputken korjaustyö jatkuu Koulukadulla Eerikinkadun risteyksen jälkeen. Oikeanpuoleinen ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Korjaustyön arvioidaan kestävän perjantaihin 10. helmikuuta asti.

Monitilatoimistolla voi olla pitkäaikaisia hyvinvointivaikutuksia

Työntekijöiden välillä on suuria yksilöllisiä eroja siinä, miten monitilatoimistoja hyödynnetään. Esimerkiksi ikä, sukupuoli ja työkyky vaikuttavat siihen, miten tiloja käytetään. Monitilatoimistoon siirryttäessä on tärkeää huomioida yksilölliset erot ja seurata henkilöstön hyvinvointia. Monitilatoimistoilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia henkilöstön hyvinvointiin.

Energiaremontit kiinnostavat aiempaa enemmän

Yhä useammassa taloyhtiössä suunnitellaan energiatehokkuuden parantamista lähivuosina, selviää Isännöintiliiton Energiabarometrista. Lisääntynyt kiinnostus muun muassa maalämpöhankkeita, aurinkoenergian hyödyntämistä sekä lämmön talteenottoa kohtaan näkyy tuloksissa. Samaan aikaan tulokset kuitenkin osoittavat, että kiinnostuksesta huolimatta hankkeet uhkaavat monin paikoin jäädä taloudellisista syistä toteutumatta. ARA:n energia-avustusten kannustava vaikutus hankkeiden käynnistämiseen on yllättävänkin suuri.

Tapahtumien vapaaehtoispankki helpottaa tapahtumien järjestämistä Turussa

Turun kaupungin tapahtumapalveluiden perustama tapahtumien vapaaehtoispankki tuo tapahtumajärjestäjät ja vapaaehtoiset yhteen. Vapaaehtoispankki helpottaa tapahtumien järjestämistä ja tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia vapaaehtoisille.

TPS:lle kaksi uutta pakkia

Taneli Ronkainen siirtyy TPS:aan Kärpistä.

Turun Palloseuran rivit kasvavat kahdella puolustajalla. TPS:n riveihin liittyivät maanantaina uusina kasvoina Taneli Ronkainen sekä Olli Vanttaja .

Verohallinto erityisen kiinnostunut sote-alan lisäksi ravintola-alan yritysten verojen maksusta sekä henkilöasiakkaiden virtuaalivaluutoista ja sometuloista

Sote-alan lisäksi Verohallinto on tänä vuonna erityisen kiinnostunut ravintola-alan yritysten verojen maksusta sekä henkilöasiakkaiden virtuaalivaluutoista, sometuloista sekä erilaisten alustojen kautta saaduista tuloista. Valvonnan tavoitteena on varmistaa, että verotus tapahtuu oikeudenmukaisesti ja että kaikki ilmoittavat ja maksavat veronsa tasapuolisesti.

Turku isännöi Swan European Regattaa kesällä

Swan-purjeveneitä Aurajoessa. Kuva on vuodelta 2016.

Joka toinen vuosi järjestettävä Swan European Regatta saapuu jälleen Turkuun. Purjehduskilpailu järjestetään 19.–23. heinäkuuta Airistolla. Regatan satama- ja yleisötapahtuma-alueena toimii Merikeskus Forum Marinumin alue.

Raisiolaisilta toivotaan kommentteja kaupungin ympäristöohjelmaan

Raision kaupunki valmistelee ympäristöohjelmaa, joka kokoaa yhteen kaikki kaupungin keskeisimmät ilmastotoimenpiteet. Ohjelma on ollut lausuntokierroksella ja nyt asukkailta halutaan näkemystä ohjelman sisältöön ja toimenpiteisiin. Kommentoida voi helmikuun loppuun asti.

Urheilu

TPS:lle kaksi uutta pakkia

Taneli Ronkainen siirtyy TPS:aan Kärpistä.

Turun Palloseuran rivit kasvavat kahdella puolustajalla. TPS:n riveihin liittyivät maanantaina uusina kasvoina Taneli Ronkainen sekä Olli Vanttaja .

FBC Turun yllätys suli taas pelin lopussa

FBC:n johto suli jälleen kerran. Kuva on paikallisottelusta tammikuulta.

F-liigan jumbo FBC Turku koki taas kerran kovia, kun se johti Happeen vieraana pelin puolivälissä 5–1 mutta joutui tyhjin käsin kotimatkalle Happeen noustua 6–5-voittoon.

Walesilainen UFC-haaste Makwan Amirkhanille

Vapaaottelija Makwan Amirkhanin ura UFC:ssä jatkuu 18. maaliskuuta. Tuolloin Amirkhani kohtaa Lontoossa UFC 286 -illassa walesilaisen Jack Shoren . Shore lähtee uransa seitsemänteen UFC-otteluun suosikkina, vaikka hävisikin edellisen ottelunsa viime heinäkuussa. Shore on otellut urallaan 17 ottelua, joista on voittanut 16. Amirkhani puolestaan on hävinnyt viidestä edellisestä ottelustaan neljä.

KrP löi kahden maalin takaa nousseen TPS:n rangaistuslaukauksilla

F-liigassa pelattiin perjantaina kärkiottelu, kun Nokian KrP kaatoi Turussa TPS:n rangaistuslaukauksilla 6–5. Sarjakärjen lohduksi jäi piste, joka tuli nousemalla ilman maalivahtia kahden maalin tappioasemasta tasoihin.

Riku Riski palaa TPS-paitaan

Riku Riski.

Jalkapallon Miesten Ykkösen kauteen valmistautuva Turun Palloseura vahvistuu kovan tason paluumuuttajalla, kun laitahyökkääjä Riku Riski palaa TPS:ään 2+1-vuotisella sopimuksella. Riski aloitti aikanaan ammattilaisuransa juuri TPS:ssä. Hän pelasi seurassa vuodet 2006–10, jonka jälkeen tie vei ulkomaan kentille ja A-maajoukkueeseen. Viimeiset viisi vuotta Riski on edustanut Helsingin Jalkapalloklubia.

Muodostelmaluistelun junioreiden MM-kisapaikat ratkotaan viikonvaihteessa Kupittaalla

Kupittaan jäähallissa kisataan helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna, 4.–5. helmikuuta, muodostelmaluistelukisat. Kisat toimivat kansallisten sarjojen toisena valintakilpailuna ja SM-junioreiden kolmantena ja ratkaisevana valintakilpailuna. Kupittaalla siis selviää, mitkä juniorijoukkueet lähtevät edustamaan Suomea maaliskuussa Ranskassa käytäviin MM-kisoihin.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.