Tenori Jyrki Anttila tulkitsee Mauno Kuusiston ja Tapio Rautavaaran lauluja
Tenori Jyrki Anttila tulkitsee Mauno Kuusiston ja Tapio Rautavaaran tutuksi tuomia lauluja Turun konserttitalolla sunnuntaina 5. helmikuuta kello 14. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Anttila piti ensikonserttinsa Kajaanissa Kaukametsän salissa. Anttila juhlistaa vuotta useilla eri konserteilla ja opereteilla koko vuoden ajan.
Niistä ensimmäisenä on vuorossa Kertokaa se hänelle -konsertti, jossa Anttila tulkitsee Mauno Kuusiston ja Tapio Rautavaaran tutuksi tuomia lauluja. Nämä kaksi laulajaa merkitsivät hyvin paljon Anttilalle lapsuudessa ja nuoruudessa. He olivat hänen kaksi suosikkilaulajaansa ja heidän laulustaan hän halusi ottaa mallia.
Rautavaaran metallikkaasti kalskahtava ääni miellyttää Anttilaa vieläkin todella paljon. Anttila ihailee hänen konstailematonta esitystyyliään. Laulu ja musiikki riittää ilman savuja ja tulia.
Anttila ehti tutustua Mauno Kuusistoon uransa alkuvaiheessa.
– Mauno kävi useasti konserteissani ja tavattiin sitten konserttien jälkeen. Hänen kanssaan oli mahtavaa keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Niinpä pääsin Mauno Kuusiston 80-vuotiskiertueelle mukaan nuorena tenorina. Kiersimme Suomea ja kahdessa konsertissa itse Maunokin tuli lavalle laulamaan kanssani Kertokaa se hänelle -kappaletta. Tulipa siinä nuorelle laulajalle lämmin ja sykähdyttävä olo laulaa tuon kokeneen mestarin vieressä. Sitä en unohda koskaan.
Anttilan konsertissa kuullaan myös hänen omia suosikkilaulujaan uransa varrelta. Rautavaaran ja Kuusiston kappaleista ovat mukana muun muassa Kulkuri ja joutsen, Rakovalkealla, En päivääkään vaihtaisi pois, Mun kaunis kotimaani, Anema e core, Kertokaa se hänelle. Kun Mauno Kuusisto levytti singlen nimeltä Kertokaa se hänelle vuonna 1959, niin siitä tulikin kaikkien aikojen myydyin single Suomessa. Anttilan omasta repertuaarista tulee mukaan muun muassa Jussi Rasinkankaan säveltämä Oot kaunis niin, I te vurria vasa, Granada.
– Konsertin puolivälissä piipahdetaan myös suuresti ihailemani Olavi Virran lauluissa: Sinun silmiesi tähden ja Carmen Conchita ovat kivana välipalana.
Konsertin pianistina on Maija Anttila. Mukana on myös harmonikkataiteilija Petri Ikkelä.
Anttilan oma laulajaura alkoi 22-vuotiaana Kajaanissa. Anttila aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa vuonna 1995 ja oli ensin Anssi Hirvosen oppilaan ja sen jälkeen Jaakko Ryhäsen oppilaan.
Suomen kansallisoopperan solistikuntaan Anttila sai kiinnityksen vuonna 1998. Hän eläköityi sieltä viime heinäkuussa.
Anttila on vieraillut Suomessa maakuntaoopperoissa, Ilmajoen musiikkijuhlilla ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Anttila on vieraillut myös Leipzigin oopperatalossa, Bernin oopperatalossa, Rigan oopperatalossa, Vilnan oopperatalossa, Moskovan Bolshoi ja Pietarin Marinskissa.
Anttila oli Tallinnassa kolme vuotta vierailijana. Konsertteja on ollut Australiassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Anttila on oopperan puolella Wagner-rooleihin erikoistunut laulaja.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)