Äitien yksinäisyys ennustaa tyttöjen, isien yksinäisyys poikien pitkäaikaista sosiaalista yksinäisyyttä, paljastuu kasvatustieteiden maisteri Anne-Elina Salon Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta.

– On tärkeää varmistaa, että jokainen vanhempi voi kokea kyvykkyyttä vanhemmuudessaan, ja että yksikään vanhempi ei koe jäävänsä yksin. Tämä edistää vanhempien hyvinvointia ja mahdollistaa parhaimmillaan myös ylisukupolvisten haavoittuvuuden polkujen katkaisemisen, Salo toteaa.

Salo tutki väitöstyössään haavoittuvuutta varhaisnuoruudessa ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen kiinnittyvänä ilmiönä. Salo lähestyi haavoittuvuutta moniulotteisesti: varhaisnuorten kokemana sosiaalisena ja emotionaalisena yksinäisyytenä, heikkoina valmiuksina saavuttaa merkityksellisiä sosiaalisia tavoitteita, motivationaalisina haasteina myönteisen ja sinnikkään oppimiseen suuntautumisen muodostamisessa ja ylläpitämisessä sekä lukemisen vaikeuksina.

– Haavoittuvuustilanteessa tuen tarpeet ja tuki eivät kohtaa vuorovaikutuksessa ja ihmissuhteiden osalta riittävästi. Arjen resilienssi eli mahdollisuus ja kyky hyödyntää joustavasti moninaisia voimavaroja myös kuormittavissa tilanteissa ulottuu yksilöä laajemmalti. Varhaisnuoren eri kasvuympäristöjen voimavarat, vastavuoroiset ja merkitykselliset ihmissuhteet ja vuorovaikutuksessa tuen tarpeisiin sensitiivisesti sovitettu tuki ovat keskeisessä asemassa hyvinvoinnin ja arjen resilienssin edistämisessä, Salo kertoo.

Perhekontekstissa riskeinä varhaisnuoren ihmissuhteisiin liittyvälle haavoittuvuudelle näyttäytyivät vanhempien yksinäisyys ja matala vanhemmuuden minäpystyvyys.

– Yksinäisyys satuttaa, ja se voi tehdä niin myös ylisukupolvisesti. Äitien yksinäisyys ennusti tyttöjen, ja isien yksinäisyys ennusti poikien, pitkäaikaista sosiaalista yksinäisyyttä. Lisäksi merkityksellisenä näyttäytyi äitien ja isien vanhemmuuden minäpystyvyys, eli luottamus kykyyn vaikuttaa varhaisnuoren kehitykseen ja kasvuun myönteisesti, Salo sanoo.

Perheissä, joissa vanhemmilla oli matala luottamus kykyynsä selviytyä vanhemmuuden haasteista ja tukea varhaisnuoren kehitystä sekä äideillä, isillä että varhaisnuorilla oli eniten sosiaalista ja emotionaalista yksinäisyyttä, perheen vuorovaikutus oli vanhempien arvioimana vähiten avointa ja vanhemmat, opettajat ja ikätoverit arvioivat varhaisnuorten sosiaaliset valmiudet heikommaksi yhteistyötaitojen ja empatiakyvyn osalta.

Valtaosa suomalaisista varhaisnuorista voi hyvin, mutta kasvava eriarvoisuus ja haavoittuvuustilanteiden kasautuminen herättävät huolta. Jokaisella on perustavanlaatuinen tarve kuulua joukkoon ja muodostaa merkityksellisiä ja läheisiä ihmissuhteita.

– On tärkeää, että jokainen varhaisnuori voi tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Yksilön korjaamisen sijaan huomion tulee kohdistua merkityksellisten ihmissuhteiden ja myönteisen, kehitystä tukevan, vuorovaikutuksen vahvistamiseen, Salo sanoo.

Koulukontekstissa väitöstutkimus antaa viitteitä tunnetuen merkityksestä arjen resilienssin vahvistamisessa kun oppilailla on eriasteista sosiaalista ja motivationaalista haavoittuvuutta sekä lukemisen vaikeuksia. Tunnetukea havainnoitiin erikseen opettaja–oppilasparivuorovaikutuksessa sekä oppilasparien vertaisvuorovaikutuksessa kolme lukukautta kestäneen intervention aikana.

– Korkeatasoinen tunnetuki mahdollisti jaettua iloa, mielekästä ja turvallista osallistumista ja onnistumisen kokemuksia. Oppilaiden yhteistyötaitojen ja oppimiseen suuntautuvan myönteisyyden ja sinnikkyyden vahvistamisen kannalta keskeisenä näyttäytyi opettajan taito havainnoida herkästi oppilasparien tuen tarpeita ja näkökulmia, vastata niihin sensitiivisesti, sekä mallintaa ja hyväksyä erilaisia, toista kunnioittavia ja myönteisiä tapoja toimia tilanteissa, Salo kertoo.

Tunnetuen sovittaminen oppilaiden moninaisiin tuen tarpeisiin ei ollut kuitenkaan aina opettajille helppoa. Salo havaitsikin tutkimuksensa aikana tunnetuen toteutumisessa vaihtelua oppilasparien ja oppituntien välillä.

– Jotta jokaisen oppilaan tuen tarpeet tulisivat nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi – myös haastavissa tilanteissa – on tärkeää, että opettajat reflektoivat sensitiivisesti oppilaista ja heidän tuen tarpeistaan tekemiään tulkintoja sekä tilanteiden itsessään herättämiä tunteita. Opettajankoulutuksessa tuleekin kiinnittää erityistä huomiota opettajien tunne- ja vuorovaikutusosaamisen vahvistamiseen, Salo sanoo.

Perheet ja koulut eivät toimi muusta yhteiskunnasta irrallisina. Eriarvoisuuden vähentämiseksi ja haavoittuvuuden lievittämiseksi on Salon mukaan tärkeä varmistaa, että kaikille varhaisnuorille, vanhemmille ja opettajille turvataan mielekkäät, saavutettavissa ja hyödynnettävissä olevat voimavarat usealla eri tasolla ja erilaisissa tilanteissa.

– Tämä tarkoittaa, että rakenteellisten muutosten lisäksi meidän jokaisen tulee tarkastella sitä, kuinka kohtaamme toisemme, Salo sanoo.

Salo esittää väitöskirjansa The dynamic layers of socially embedded vulnerability in preadolescence: How can support meet needs in family and school contexts? julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 13. tammikuuta kello 12 (Turun yliopisto, Educarium, Edu2 -luentosali, Assistentinkatu 5, Turku). Väitöstä voi seurata myös netissä.

Vastaväittäjänä on apulaisprofessori Joana Cadima (Porton yliopisto, Portugali) ja kustoksena professori emerita Marja Vauras (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on kasvatustiede.

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)