Joulun aika saapuu Raisioon torstaina
Raision keskustassa avataan joulun aika torstaina 8. joulukuuta kello 14–19. Joulutapahtumaa edeltää normaali toritorstai, joten torilla tapahtuu koko päivän. Tapahtuma noudattaa aika pitkälti aiempia perinteitä, mutta tapahtumalavan paikka on uusi, sillä se on niin sanotun pikkutorin puolella Tasalan Kamarin ja Raision Näkökulman edustalla.
Yleisö pystyy seuraamaan lavatapahtumia myös katetusta tilasta MeiCinTin lipan alla. Seurakunnan Tasalan Kamari palvelee lavan vieressä koko tapahtuman ajan tarjoten myytävien ja lämpimän sisätilan lisäksi myös tapahtuman WC-tilat.
Tapahtumalavalla on Raisiokeskuksen, kaupungin ja seurakunnan tervehdysten lisäksi mukavaa musiikillista ohjelmaa, josta vastaavat niin koululaiset kuin myös tapahtuman juontava TV:stä tuttu (Syksyn Sävel -laulukilpailu) ”joulumuori” Reija Kortet. Lavan eteen esiintymään saapuvat myös raisiolainen UVKH Dance sekä tulishow-ryhmä Liekki.
Lapsille hupia tuovat Raision MLL:n väki, joka järjestää touhuja ja leikkejä joulukuusen lähelle tulevalla ”raisiolaisella jäävuorella”. Makarlan Tallin ponit vierailevat tapahtumassa kello 16–17.30 ja kyydittävät lapsia ilmaiseksi. Joulupukki on luvannut vierailla tapahtumassa kello 15–18. Tapahtuman viimeisenä tuntina kello 18–19 jaetaan jälleen OP Turun Seudun tarjoamaa ja sotaveteraanien valmistamaa joulupuuroa noin 500 annosta.
Joulumyyjäisissä torilla on tarjolla kaikenlaista käsitöistä suuhun pantaviin herkkuihin. Paikalla ovat myös puolueet raisiolaisine kunnallispoliitikkoineen ihmisiä tapaamassa ja jututtamassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)