Liikun Turussa kävellen, pyörällä, bussilla ja omalla autolla. Liikennettä tulee siten seurattua monelta kantilta. Suurin ongelma autoilijoilla on ajaminen päin punaisia (ja todella vanhoja keltaisia) ja varsinkin neljänkympin alueilla liika nopeus. Punaisia päin ajaminen on erittäin vaarallista ja kun sitä tekevät jatkuvasti myös bussit ja muut ammattiautoilijat niin ei voi ymmärtää. Eikö mistään opita mitään!

Jos ajan neljänkympin alueella 45–46 kilometriä tunnissa, niin suurin osa huristelee ohi, esimerkkinä Martinkatu Myllytunneliin ajettaessa.

Suuri osa pyöräilijöistä ei valitettavasti tunne liikennesääntöjä tai eivät välitä niistä, valot puuttuvat. Kevyen liikenteen väylät ovat myös yhtä sekamelskaa, olen antanut niistä parikin palautetta, mutta kunnollista vastausta en ole saanut.

Monella tieosuudella risteyksen jälkeen kävely/pyöräilyväylät yhtäkkiä muuttuvat. Ensin on eroteltu maalauksella ko. väylät ja opastettu myös liikennemerkillä (jota harva muistaa katsoa) ja risteyksen jälkeen puuttuukin maalaukset ja liikennemerkillä osoitetaankin että väylä on ”yhteinen”. Lisäksi on erilaisella laatoituksella kivettyjä kävelyteitä ja vierellä on asfaltoitu pyörätie. Vain paljasjalkainen turkulainen voi ymmärtää mitä se tarkoittaa tai sitten ei. Tätä on vähän vaikea selittää, pitää käydä pyöräilemässä ja ihmettelemässä.

Joskus pyörätiet loppuvat kuin seinään.

Käykääpä myös katsomassa miten Aurakadulla torin kohdalla olevat suojatiet on kivetty, on isoja rakoja ja jopa raudoituksia paistaa läpi. Kutosen ja seiskan pysäkki paviljongin edessä on painunut kiharalle.

Mervi Heikkilä