Loimu hankki amerikkalaisen keskipelaajan
Lentopallon Mestaruusliigaa johtava Raision Loimu leventää kokoonpanoaan hankkimalla riveihinsä yhdysvaltalaiskeskipelaaja Seth Golleherin. Arizonan osavaltioista kotoisin oleva 23-vuotias ja 208-senttinen pelimies on pelannut aiemmin kotimaansa yliopistojen NCAA:ssa sekä muun muassa monien ex-loimulaisten tavoin maan pääsarjassa eli VLA:ssa (Volleyball League of America).
Loimun argentiinalaispelaaja Joaquin Layus on pystynyt pelaamaan alaraajavammansa vuoksi vain yhden ottelun viimeisen kuukauden aikana. Hänen tilalleen aloitusseitsikkoon on noussut Aatu Vihola, mutta hänen varusmiespalveluksensa on sujunut niin hyvin, että hän on tulevat kuukaudet enimmäkseen kiinni Reserviupseerikoulussa Haminassa. Sekä Vihola että Layus jatkavat edelleen Loimun joukkueessa.
– Sethin mukana saadaan laajuutta meidän keskariosastolle. Ulottuva pelaaja antaa meille mahdollisuuksia myös taktisiin vaihtoehtoihin keskialueella. Uskon hänen tulevan kovalla asenteella ryhmäämme mukaan, ennakoi Mika Rantanen tyytyväisenä.
Golleherin pelilupa saataneen kuntoon jo sunnuntaina Raisiossa pelattavaan Karelian Hurmos -otteluun mennessä ja mies päässee heti debytoimaan uuden joukkueensa riveissä kotiyleisön edessä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)