Joonas Jormalainen ja Mervi Uusitalo-Heikkinen jatkavat Turun Vasemmistoliiton johdossa
Turun Vasemmistoliitto piti syyskokouksensa sunnuntaina 25. syyskuuta. Kokouksessa valittiin puheenjohtajat sekä uusi kunnallistoimikunta vuodelle 2023. Puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle yksimielisesti Joonas Jormalainen ja varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle yksimielisesti Mervi Uusitalo-Heikkinen.
Kunnallistoimikunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Paco Diop, Tauno Hovirinta, Jenni Jäntti, Seppo Koski, Katja Niemi, Rauni Niinimäki, Risto Rinne, Milla Ryytty, Marianne Uusaho ja Mikko Waltari sekä varajäseniksi Tero Ahlgren, Laura Lindholm, Taimi Linna, Veli-Matti Saajala ja Joel Törrönen.
– Olen iloinen, että saan jatkaa Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajana. Olemme Mervi Uusitalo-Heikkisen kanssa tehneet hienoa yhteistyötä, ja koska kaikkea ei ole saatu valmiiksi, on ilo jatkaa työtä aktiivisen, eteenpäin katsovan ja dynaamisen vasemmistolaisen toiminnan eteen, sanoo puheenjohtaja Joonas Jormalainen.
– Mediassa on laajalti arvioitu seuraavan hallituksen olevan oikeistohallitus. Me Turun Vasemmistoliitossa olemme kuitenkin vahvasti eri mieltä ja meidän tulee käydä kaikin voimin kampanjoimaan, jotta saamme ensi kaudellakin jatkaa toimivaa työskentelyä kansanrintamahallituksessa. Kentän ja paikallistason vahva tuki ovat avaimia kevään vaalivoittoon, toteaa varapuheenjohtaja Mervi Uusitalo-Heikkinen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)