Jose Ikonen uskoo TPK:n sitoutumisen näkyvän Futsal-liigassa
Viime kaudeksi Futsal-liigaan noussut TPK säilytti kauden päätteeksi sarjapaikkansa ilman karsintoja, kiitos hyvin sujuneen loppukauden. Alkavalla kaudella joukkue ei tavoittele kuuta taivaalta, mutta halu on saavuttaa muutakin kuin niukin naukin selviäminen.
– Emme ole puhuneet sijoituksista juurikaan. Olen alusta asti sanonut, että sitoutuminen näkyy sarjataulukossa. Olemme pystyneet treenaamaan aiempaa enemmän ja olemme pystyneet keskittymään myös fysiikkaharjoitteluun, mikä antaa edellytykset menestyä viime kautta paremmin, toteaa TPK:n päävalmentaja Jose Ikonen.
Viime kaudella TPK vältti karsinnat paremman maalieron turvin. Nousijajoukkueelle varsinkin kauden alku oli vaikea. Avauskierroksella irronneen voiton jälkeen seuraava voitto tuli vasta maaliskuun puolivälissä. Tällä kaudella lähtökohdat ovat paremmat kuin viime kauden alla.
– Pelaajat tietävät tähän kauteen lähdettäessä liigan vaatimustason. Vaatimustaso tuli ehkä viime kaudella osalle pelaajista vähän yllätyksenä. Taktinen kypsyys käänsi monta peliä viime kaudella vastustajalle, vaikka pelillisesti oltiin mukana, Ikonen arvioi.
Yleisesti ottaen Ikonen pitää Futsal-liigan ja Futsal-ykkösen välistä eroa suurena.
– Futsal on Suomessa sen verran pieni laji, että kahdelle sarjatasolle ei pelaajamateriaalin leveys oikein riitä. Ykkösessä on paljon pelaajia, joilla on hyvä tausta jalkapallon puolella ja ykköseen se riittää. Liigaan tullessa peli menee taktisempaan suuntaan, mikä oli meillä viime kauden alussa ongelma, toteaa Ikonen.
Alkavalle kaudelle TPK:n kokoonpano on kokenut muutamia muutoksia. Isoimpana yksittäisenä muutoksena on pitkäaikaisen ykkösmaalivahdin seuralegenda Marko Laaksosen lopettaminen. Myös tammikuussa valmentajan pestin vastaan ottanut Ikonen aikoo jatkossa pysyä poissa pelaavasta kokoonpanosta. Uusina pelaajina TPK:n ryhmään on liittynyt muun muassa Matti Nurminen ja Jonne Forsström.
Ikonen myöntää, että pitkän pelaajauran jälkeen kesän aikana on joutunut totuttelemaan ajatukseen, että pelit liigatasolla ovat lähtökohtaisesti ohi. Toki pelaajana Ikonen nähdään vielä TPK:n kakkosjoukkueessa.
– Tuskin olisin vielä lopettanut pelaajauraa, jos en olisi suoraan pystynyt jatkamaan lajin parissa valmentajana. Valmennusuran aloittaminen on ollut uusi haaste, mikä pitää lajissa mukana, toteaa Ikonen.
Ajatus valmentamisesta ehti kypsyä Ikosen mielessä jo muutaman vuoden ajan peliuran aikana.
– Jo peliuran rinnalla valmensin aika nuorena alemmilla sarjatasoilla. Olen myös ollut auttamassa valmennusta pelaajana esimerkiksi erikoistilanteiden suhteen.
Ilkka Lappi