Kauppakamarikysely: Yritysten suhdanneodotukset heikentyneet, mutta eivät romahtaneet

Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia. Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia. Kuva: Adobe Stock

Kauppakamarien tekemän kyselyn mukaan yritysten arviot toimialansa tunnelmista ovat edelleen hieman heikentyneet kaikilla toimialoilla. Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia.

Hyvä työllisyys kannattelee jossain määrin taloutta, mutta kipupisteenä on pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso sekä yritysten rekrytointivaikeudet. Kauppakamarikysely tehtiin 5.–7. syyskuuta ja siihen vastasi reilut 2 600 yritystä. Varsinais-Suomesta kyselyyn vastasi 269 Turun kauppakamarin jäsenyritystä.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan kyselytulokset eivät toistaiseksi tue tulkintaa ainakaan syvemmästä taantumasta.

– Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet selvästi, mutta romahduksesta ei voi puhua. Liikevaihdon ja työllisyyden kohtalaisen hyvään kehitykseen riittää edelleen luottoa useimmissa yrityksissä. Suhdanneodotuksia koskevat arviot ovat silti kyselyn kaikilla osa-alueilla vaisumpia verrattuna kolme kuukautta sitten tehtyyn edelliseen kyselyyn, sanoo Appelqvist.

Tunnelmat ovat synkimmät kaupan toimialalla ja rakentamisessa. Molemmilla toimialoilla selvästi yli puolet vastaajista luonnehti oman toimialan tunnelmaa pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi.

Kyselyn mukaan yritysten näkymät työllisyyden kehityksestä olivat edelleen kuitenkin melko myönteisiä. Varsinais-Suomen alueella vastanneista yrityksistä vain 11,2 prosenttia ennakoi työntekijämääränsä laskevan hieman tai merkittävästi seuraavan kuuden kuukauden aikana. Reilu neljännes uskoi työntekijämäärän kasvavan ja loput ennakoivat sen pysyvän ennallaan.

Appelqvistin mukaan hyvä työllisyys on valopilkku, joka kannattelee jossain määrin taloutta. Työmarkkinoiden suurin kipupiste on kuitenkin pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso ja hidas aleneminen työvoiman vahvasta kysynnästä huolimatta.

Kyselyssä hieman yli puolet vastaajista arvioi investointiensa olevan samalla tasolla kuin viime vuonna. Vastaajista 27 prosenttia odotti investointiensa supistuvan ja 22 prosenttia vastaajista uskoi investointiensa kasvavan.

Appelqvist huomauttaa, että muuttuneen toimintaympäristön haasteet tuskin heijastuvat vielä kuluvan vuoden investointilukuihin täysimääräisesti.

– Jatkossa myös korkojen nousu tulee heikentämään yritysten intoa investointien toteuttamiseen ja kiristyvän rahapolitiikan sekä heikkenevän suhdannetilanteen myötä myös rahoituksen saatavuus vaikeutuu, arvioi Appelqvist.

Kyselyssä vain viidennes teollisuusyritysten vastaajista arvioi oman tilauskantansa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Tilanne on valtakunnallisesti heikentynyt selvästi kesäkuusta.

– Venäjän-kaupan romahduksen jälkeen uusien vientimarkkinoiden voittaminen on Suomelle keskimääräistä tärkeämpää. Korvaavien markkinoiden valloittamisen näkökulmasta avaintekijänä on pitää vientiteollisuuden hintakilpailukyvystä kiinni.

– Tulokset eivät toistaiseksi tue tulkintaa ainakaan syvemmästä taantumasta. Suomen taloudesta löytyy edelleen myös tukipilareita, kuten kohtalaisen hyvät tilauskannat ja edelleen voimakkaana jatkuva työvoiman kysyntä, sanoo Appelqvist.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

TPS antoi Tintti Johanssonille potkut, uusi päävalmentaja nimetään maanantaina

Jonatan Johansson.

TPS Jalkapallon taustayhtiö FC TPS Turku Oy on antanut Jonatan ”Tintti” Johanssonille potkut päävalmentajan tehtävästä. Johanssonilla oli TPS:n kanssa kuluvan kauden kattava valmentajasopimus.

Sibelius-museo laajentaa profiiliaan lanseeraamalla konserttisarjan Fredagar på Sibbe

Sibelius-museo lanseeraa uuden konserttisarjan Fredagar på Sibbe. Valmistumisvuodesta 1968 asti museossa on järjestetty kamarimusiikkipainotteinen keskiviikkokonserttisarja, joka tänä päivänä tunnetaan nimellä Sibbe Live! Tätä täydentävä uusi sarja tarjoaa 7. lokakuuta alkaen kuusi konserttia kiehtovilla ja ajankohtaisilla esiintyjillä.

Digita tekee huoltotöitä Turun radio- ja tv-asemalla, huoltotöistä aiheutuu katkokset tv-lähetyksiin Turussa ja lähipaikkakunnilla

Digita tekee huoltotöitä Turun radio- ja tv-asemalla tiistaina 27. syyskuuta kello 9–15 välisenä aikana. Työturvallisuuden takaamiseksi asemalta välitettäville tv-lähetyksille aiheutuu katkoksia huoltotyön aikana. Huoltotyön aikana lähetetään radio- ja tv-palveluita alennetulla teholla. Tämän vuoksi peittoalueen reunamilla voi aiheutua häiriöitä palveluiden vastaanotossa.

Petra Ollin painikiertue saapuu Alfaan

Petra Olli.

Petra Ollin painikiertue on kiertänyt Suomea yhdeksällä eri paikkakunnalla. Se saapuu keskiviikkona 28. syyskuuta kello 17 Turkuun Liikuntakeskus Alfan painisaliin. Olli vetää salissa harjoitukset.

Team Rynkeby keräsi yli 912 000 euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi

Suomen Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue onnistui koronaviruspandemian ja epävarman taloustilanteen aiheuttamista haasteista huolimatta keräämään huiman 912 463,70 euron lahjoituspotin, joka jaettiin Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle.

Joonas Jormalainen ja Mervi Uusitalo-Heikkinen jatkavat Turun Vasemmistoliiton johdossa

Mervi Uusitalo-heikkinen ja Joonas Jormalainen.

Turun Vasemmistoliitto piti syyskokouksensa sunnuntaina 25. syyskuuta. Kokouksessa valittiin puheenjohtajat sekä uusi kunnallistoimikunta vuodelle 2023. Puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle yksimielisesti Joonas Jormalainen ja varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle yksimielisesti Mervi Uusitalo-Heikkinen .

Pirtusota koetteli myös Turun rannikkoseutua

Pirtulaiva Madonian miehistö ennen Pohjanlahdelle lähtöä.  Laiva pidätettiin takaa-ajon jälkeen Ahvenanmerellä ja tuotiin Maarianhaminaan. Kirjan kuvitusta.

Uusimpaan tutkimustietoon perustuva historiateos kumoaa vanhoja käsityksiä ja nostaa uusia näkökulmia kieltolain ajasta Suomessa. Kirjan Pirtusota ja salakuljettajat – Pohjanlahden tuntematon historia ennakkoesittely ja sen keskeisiin väittämiin syventyvä kaikille avoin esitelmätilaisuus järjestetään Forum Marinumin auditoriossa torstaina 29. syyskuuta kello 17.30.

Päällystystyöt keskittyvät ensi viikolla Piikkiöön

Päällystystyöt jatkuvat Varsinais-Suomen maanteillä. Ensi viikolla alkaa useita uusia päällystyskohteita.

Runokaksikko julkaisee proosaa

Mika Kivelä ja Tapani Kinnunen.

Tuplajulkkareissa juhlitaan 27. syyskuuta kello 18 Bar Ö:ssä syksyn uutuuskirjoja. Runoudestaan tunnetut Tapani Kinnunen ja Mika Kivelä taitavat myös betoninkovan proosan.

Loton potti nousee 2,4 miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 38/2022 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on 2,4 miljoonaa euroa.

Vesivoimaa yhä käyttämättä

Paimion Askalan vesivoimala.

Suomessa on vesivoimaa käyttämättä vaikka kuinka paljon! Sähköä riittää, kunhan otetaan käyttöön ne monet kymmenet pienvoimalat, jotka on otettu pois tuotannosta 90-luvun puolivälissä.

Työeläkkeet avioero-osituksen unohdettu varallisuuserä

Avioerotilanteessa puolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus jaetaan lähtökohtaisesti tasan. Työeläkeoikeudet muodostavat kuitenkin merkittävän poikkeuksen tähän pääsääntöön – osituksessa niitä ei huomioida, vaikka ne ovatkin taloudellisesti merkittävä varallisuuserä.

Viherluodon sävelet valloittavat Raision Martinsalin

Kilpailun tunnuskuva on säveltäjän oma piirros vanhan nuottikirjan kannesta.

Pentti Viherluodon nimeä kantava laulukilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Tapahtumapaikka viikonloppuna 8.–9. lokakuuta on Raision Martinsali, ja musiikki soi kumpanakin päivänä kello 14 alkaen alkuiltaan asti. Osallistujia saapuu eri puolilta Suomea. Kaikkia laulajia säestää Elina Ukkonen Band.

Näin vaikutat kotisi sähkölaskuun

Asuntojen sähkönkulutukseen vaikuttavat monet asiat, kuten lämmitysmuoto, kodin koko, asukkaiden määrä ja kodinkoneiden ikä ja kunto. Suurin sähkölämmitteisen omakotitalon, rivitalon ja paritalon sähkönkulutusta kasvattava asia on kodin lämmitys kylminä vuodenaikoina. Kerrostalossa sähkövastuksilla toimiva lattialämmitys voi kuluttaa yllättävän paljon sähköä.

Sairaalaklovnit kohtaavat muistisairaita

Klovnit Miuku Marjaana ja Ulla Alviina Emmi-kodissa.

Sairaalaklovnit ovat käynnistäneet säännölliset viikoittaiset vierailut tehostetun palveluasumisen yksiköissä kohdaten muistisairaita ikäihmisiä. Tavoitteena on parantaa usein marginaaliin jäävien potilasryhmien osallisuutta taide- ja kulttuurilähtöisiin hyvinvointipalveluihin ja edistää ammattimaisen taidetoiminnan vakiinnuttamista osaksi vanhustyön hoitoyksiköitä.

Vastuu palovaroittimista esitetään siirrettäväksi asukkaalta rakennuksen omistajalle

Asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovellisuutta ehdotetaan siirrettäväksi asukkaalta rakennuksen omistajalle.

Hallitus esittää useita muutoksia pelastuslakiin ja Pelastusopistosta annettuun lakiin. Esimerkiksi asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovellisuutta ehdotetaan siirrettäväksi asukkaalta rakennuksen omistajalle.

Suomalaisten unelma omakotitalosta luonnon lähellä elää edelleen

Korkeasta sähköhinnasta tai kalliista polttoaineesta huolimatta suomalaisten unelmien koti säilyy ennallaan. Suomalaisten mielestä unelmien koti on käytännöllinen ja hyvin toimiva omakotitalo, joka on lähellä luontoa ja jonka ympäristö on rauhallinen. Kulkuyhteydet unelmakodista ovat hyvät kaikkialle, etenkin tarvittaviin palveluihin ja harrastusmahdollisuuksiin.

Liedon Säästöpankin isännistö hyväksyi yksimielisesti Liedon Säästöpankin ja Oma Säästöpankin yhdistymisen

Liedon Säästöpankki yhdistyy Oma Säästöpankin kanssa.

Liedon Säästöpankin isännistö hyväksyi yksimielisesti Liedon Säästöpankin ja Oma Säästöpankin yritysjärjestelyt torstai-iltana 22. syyskuuta pitämässään isännistön kokouksessa Liedossa. Konttorit vaihtavat Oma Säästöpankin nimen alle ensi vuoden alkupuoliskolla.

Urheilu

TPS antoi Tintti Johanssonille potkut, uusi päävalmentaja nimetään maanantaina

Jonatan Johansson.

TPS Jalkapallon taustayhtiö FC TPS Turku Oy on antanut Jonatan ”Tintti” Johanssonille potkut päävalmentajan tehtävästä. Johanssonilla oli TPS:n kanssa kuluvan kauden kattava valmentajasopimus.

Petra Ollin painikiertue saapuu Alfaan

Petra Olli.

Petra Ollin painikiertue on kiertänyt Suomea yhdeksällä eri paikkakunnalla. Se saapuu keskiviikkona 28. syyskuuta kello 17 Turkuun Liikuntakeskus Alfan painisaliin. Olli vetää salissa harjoitukset.

Otteluanalyysi: Suora nousu karkaa TPS:lta

Jonatan Johansson oli pettynyt mies pelin jälkeen.

Tämä on nähty ennenkin. Syksy saapuu ja TPS:n tulokset romahtavat. Jaro tuli ja haki vierasvoiton Kupittaalta. Miesten Ykkösessä eletään kauden tärkeintä aikaa ja TPS kärsi nyt toisen perättäisen tappion. Joukkue näyttää sulavan kuten viimekin vuonna ja suora nousu on karkaamassa tai ei ainakaan ole enää omissa käsissä, sillä noususarjassa pelejä on jäljellä enää kaksi ja KTP on jo neljän pisteen karkumatkalla.

Jose Ikonen uskoo TPK:n sitoutumisen näkyvän Futsal-liigassa

TPK lähtee Futsal-liigaan uudessa tilanteessa. Sekä Jose Ikonen että Marko Laaksonen ovat alkavalla kaudella kentän sijasta penkillä. Ikonen on päävalmentaja, Laaksonen jatkaa TPK:ssa nuoremman polven maalivahtien valmentajana.

Viime kaudeksi Futsal-liigaan noussut TPK säilytti kauden päätteeksi sarjapaikkansa ilman karsintoja, kiitos hyvin sujuneen loppukauden. Alkavalla kaudella joukkue ei tavoittele kuuta taivaalta, mutta halu on saavuttaa muutakin kuin niukin naukin selviäminen.

Jarkko Wiss Interin päävalmentajaksi kauden jälkeen

Jarrko Wiss oli pitkään mukana poikamaajoukkueiden valmennuksessa.

Inter on tehnyt päävalmentajasopimuksen Jarkko Wissin kanssa kausista 2023 ja 2024. Sopimus sisältää myös yhden lisäkauden seuran optiolla.

Puukkokatsomo: Tepsin huikeita huipennuksia

TPS:n juhlakausi on huipentumassa sekä miehissä että naisissa todellisiin jännitysnäytelmiin. Miehissä TPS:llä on ylemmässä jatkosarjassa kolme ottelua ja ero Ykkösen kärjessä olevaan KTP:hen on yksi vaivainen piste. Edessä on vielä kaksi kotiottelua Jaroa ja KPV:tä vastaan, jonka jälkeen 8. lokakuuta jatkosarja päättyy vieraissa juuri KTP:ta vastaan.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.