Fantasiamusikaali Tähkäpää ensi-iltaan Paimiossa
Fantasiamusikaali Tähkäpää on musiikilla väritetty seikkailukertomus taianomaisesta tytöstä. Näytelmässä seikkaillaan kääkmetsästä kuninkaanlinnaan sekä persilijapeltojen kautta yksinäiseen Tähkäpään torniin.
Paimiolainen kulttuurialan moniosaaja Hanna Marjaana on käsikirjoittanut tarinan alkuperäisen Tähkäpää-sadun pohjalta. Tarinaa on työstetty myös nuorten kanssa työpajoissa.
– Halusin antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden luoda omanlaisensa kertomus lasten voimasta ja voimaantumisesta, kertoo Marjaana.
Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut Paimion teatterille aiemmin näytelmän Peter Pan.
Tähkäpään tarina ei ole tavanomainen prinsessasatu ainoastaan prinsessoille.
– Näytelmästä löytyy pureksittavaa vanhemmuudesta, joukkoon kuulumisesta, yksinäisyydestä ja roolimalleista. Tätä näytelmää voi ehdottomasti tulla katsomaan vaikkei prinsessatouhut kiinnosta laisinkaan, vinkkaa ohjaaja Mira Lattu.
Lattu on yksi Paimion teatterin kantavista voimista. Lattu on aiemmin ohjannut Paimion lapsi- ja nuorisoteatterille näytelmät Pako Päiväkodista sekä Rölli ja metsänhenki. Latulle on tärkeää luoda lapsille ja nuorille turvallinen ilmapiiri ja nostaa jokaisen tekijän osaamista esiin.
– Jo näytelmän tekovaiheessa jokaiselle taiteilijalle etsittiin se oma juttu ja niistä omista jutuista kehkeytyi meille kaikille yhteinen, ihana perhe, kertoo Lattu.
Paimion teatterin kantaesityksessä kuullaan Merita Seppälän säveltämää musiikkia, jossa tanssitaan ilkikuristen peikkojen tahtiin sekä tunnelmoidaan mahtipontisten balladien parissa.
– Tässä on todella paljon musiikkia ja haastavia stemmakulkuja. En osaa itse tehdä nuotteja, joten näyttelijöiden kanssa on keksitty luovia ratkaisuja laulujen harjoitteluun, naurahtaa Seppälä, joka on säveltämisen ja taustanauhojen lisäksi myös harjoituttanut laulut.
Lavalla nähdään 24-päinen ensemble. Koreografiat on suunnitellut Paimion lapsi- ja nuorisoteatterin kasvatti Esteri Seppälä.
Fantasiamusikaali Tähkäpää sopii koko perheelle aina 3–4-vuotiaista ylöspäin.
Tähkäpää saa ensi-iltansa 23. syyskuuta. Alkuperäinen ensi-ilta olisi ollut huhtikuussa 2020, mutta ensimmäinen koronasulku perui suunnitelmat. Epävarmat ajat meinasivat jo haudata koko musikaalin, mutta osittain
uusiutunut työryhmä tarttui ohjaksiin.
– Tähkäpää jäi isosti maailman tilanteen jalkoihin, mutta nyt on meidän hetkemme, kiteyttää Lattu.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)