Ilkan valinta: Juurimuusikon vapaapäivä
Teksasilainen The Band of Heathens tuo etäisesti mieleen The Bandin. Toki kyseessä ei ole yhtä kova kokoonpano, mutta soittamisen tämäkin monialaisesti musiikkia tarkasteleva bändi hallitsee. 2005 perustettu kokoonpano on hakenut mausteita juurevaan ilmaisuunsa muun muassa americanasta, soulista ja rockista.
Uudella Remote Transmisions vol. 1 -levyllä soittamisen kyvykkyys tulee esiin, vaikka bändi kulkeekin tällä kertaa covereiden maailmassa. Covereita tekemässä on ollut myös joukko vierailevia muusikoita.
Bändi on valinnut coveroitavaksi isoja hittejä. Kaikki ovat bändin huomioiden luontevia valintoja, mutta saavat miettimään, kuinka tarpeellisia coverit ovat.
Parhaimmillaan bändi on hieman yllättävimpien biisien kohdalla. Papa was a Rollin’ Stonesta texasilaiset ovat vääntäneet hienosti rullaavan version.
Kenelle: Klassikoiden ystäville.
Arvio: Soittajilla on taatusti ollut kivaa. Kuuntelijakin viihtyy tutun ja turvallisen parissa.
Ilkka Lappi