Joka kymmenes koti saa toimeentulotukea
Kelassa tehdään vuosittain lähes kaksi miljoonaa perustoimeentulotuen päätöstä. Toukokuussa perustoimeentulotukea maksettiin lähes 197 000 henkilölle eli noin 3,5 prosentille väestöstä.
Suurimmalle osalle saajista toimeentulotuki on pelkkää taloudellista tukea, joka täydentää perusturvaa. Vaikeassa elämäntilanteessa olevien asiakkaiden tarpeisiin tämänhetkinen toimeentulotukijärjestelmä vastaa kuitenkin heikosti. Nämä asiakkaat tarvitsevat etuuden lisäksi sosiaalipalveluja, ja toimeentulotuen tarpeen taustalla on moninaisia elämänhallinnan haasteita.
Vaikeassa elämäntilanteessa toimeentulotuen tarve yleensä pitkittyy. Toukokuussa perustoimeentulotukea saaneista kolmasosa oli saanut etuutta yhtäjaksoisesti yli vuoden. Kelan näkökulmasta lainsäädäntöä olisi kehitettävä, jotta erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien asiakkaiden tarpeisiin voidaan vastata nykyistä paremmin.
– Jotta ihmisten toimeentulo pystyttäisiin turvaamaan nykyistä yksilöllisemmin, täytyy toimeentulotukilakia muuttaa nykyistä selkeämmäksi. Esimerkiksi vanhentunut perhekäsite pitäisi uudistaa ja viranomaisten tiedonsaantioikeutta parantaa. Toimeentulotuen perusosassa ja muissa perusmenoissa täytyisi ottaa huomioon asiakkaan todelliset olosuhteet, ja tuen tulisi tarvittaessa myös joustaa. Uudistus helpottaisi asiakkaille viestimistä, hakemusten käsittelyä ja Kelan ja hyvinvointialueiden työnjakoa, toteaa Kelan pääjohtaja Outi Antila.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)