Sinilevähavainnot lisääntyneet sisävesillä, merellä tilanne rauhallinen

Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on lisääntynyt hieman viime viikosta. Merialueilla viileä vesi pitää sinilevän määrän vielä melko vähäisenä. Juhannukselle ennustettu lämmin sää todennäköisesti lisää sinileväkukintojen määrää tulevina viikkoina. Tilanne on ajankohdalle tyypillinen, vaikka paikoitellen sinilevähavaintoja on tehty tavallista enemmän.

Sisävesillä sinilevähavainnot lisääntyneet

Sisävesien sinilevähavainnot ovat lisääntyneet jonkin verran viime viikosta. Eniten havaintoja sinileväkukinnoista on tullut Etelä-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan ja Itä-Suomen vesistöiltä. Runsaasti sinilevää on havaittu kolmella valtakunnallisella havaintopaikalla, ja hieman levää yhteensä 18 havaintopaikalla. Lisäksi kansalaisilta on tullut 11 havaintoa sinileväkukinnoista.

Juhannukselle luvattu helteinen sää todennäköisesti kiihdyttää sinilevien kasvua ja lisää sinileväkukintoja. Mikäli lämmin sää jatkuu pitkään, järvien sinileväriski kasvaa.

Järvien pintalämpötilat ovat koko maassa pitkänajan keskiarvon tuntumassa. Etelä-Suomessa pintavesien lämpötila on 17–19 astetta, Keski-Suomessa 14–17 astetta ja aivan pohjoisimmassa Suomessa enimmäkseen 11–14 astetta.

Sinilevätilanne on Suomen merialueilla alkukesälle tyypillisesti rauhallinen, sillä merivesi on vielä viileää. Toistaiseksi sinilevää on havaittu merellä vain vähäisiä määriä. Saaristomeren sekä läntisen Suomenlahden rannikoilta on kuitenkin tehty yksittäisiä sinilevähavaintoja. Laajemmat sinileväesiintymät tavataan tyypillisesti vasta vesien lämmettyä kunnolla heinä-elokuussa.

Satelliittihavainnoissa Suomen merialueilla ei ole havaittu vielä sinilevää. Avomerialueilla Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Gotlannin ympäristössä sinilevää on sekoittuneena pinnanalaisiin vesikerroksiin, mutta pintakukintoja ei ole vielä havaittu. Pintakukinta vaati kehittyäkseen yleensä ainakin parin viikon lämpimät, tyynet ja aurinkoiset olosuhteet.

Siitepölyä esiintyy edelleen paikoin, ja etenkin männyn siitepöly voi muistuttaa erehdyttävästi sinilevää. Kaikkiin veden värjäymiin tulee suhtautua varovaisuudella, koska sinilevän voi erottaa siitepölystä varmasti vain mikroskooppitutkimuksella.

Aamuset-kaupunki media (AKM)

Huoltamaton ilmalämpöpumppu voi aiheuttaa tuhansien eurojen vahingon hellekesänä

Huoltamaton tai väärin asennettu ilmalämpöpumppu saattaa tuottaa suuren vahingon erityisesti kesäaikaan. LähiTapiolan asiantuntijan mukaan ilmalämpöpumpuista on aiheutunut satoja vuotovahinkoja.

Kesäjuhlat – Ota nämä asiat huomioon, kun suunnittelet juhlia

Kesä voi parhaassa tapauksessa olla yhtä juhlaa. Monella on tiedossa kesän aikana valmistujaisia, rippijuhlia, syntymäpäiviä, häät sekä kenties rapujuhlat. Vieraana oleminen on mukavaa eikä mietittävänä ole muuta kuin sopiva lahja, mutta jos olet järjestämässä juhlia, on muistilista hiukan pidempi.

Borreliabakteereiden keino väistää ihmisen immuunipuolustusta paljastui

Komplementin aktivaatiota säätelevä proteiinikompleksi Borrelia-bakteerin pinnalla.

Helsingin yliopiston tutkijat löysivät uuden mekanismin, jolla punkkien levittämät borreliabakteerit väistävät ihmisten immuunipuolustusta.

Kuluttaja-asiamies esittää miljoonan euron seuraamusmaksua Maskun Kalustetalolle harhaanjohtavasta alennusmarkkinoinnista

Kuluttaja-asiamiehen selvityksen perusteella Maskun Kalustetalo johtaa markkinoinnissaan kuluttajia harhaan. Yritys luo kuluttajille kalusteiden markkinoinnissa mielikuvia suurista alennuksista käyttämällä myyntihinnan yhteydessä vertailuhintoja, alennusprosentteja tai muita alennuksiin viittaavia ilmaisuja, jotka eivät anna totuudenmukaista kuvaa Maskun Kalustetalon todellisesta hintatasosta.

Hakkuut nousivat 76 miljoonaan kuutiometriin viime vuonna

Hakatun runkopuun kokonaismäärä kasvoi edellisestä vuodesta 11 prosenttia ja ylitti viiden edellisen vuoden keskimääräiset hakkuut viidellä prosentilla. Vuonna 2021 hakattiin tukkia 29, kuitupuuta 37 ja energiapuuta kymmenen miljoonaa kuutiometriä.

Joka kymmenes koti saa toimeentulotukea

Kelassa tehdään vuosittain lähes kaksi miljoonaa perustoimeentulotuen päätöstä. Toukokuussa perustoimeentulotukea maksettiin lähes 197 000 henkilölle eli noin 3,5 prosentille väestöstä.

Ennätysmäärä puutarhoja mukana Avoimet Puutarhat -tapahtumassa

Hyötypuutarhat alkavat tuottaa satoa elokuussa.

Elokuisten puutarhojen täyteläisyyttä ja runsautta pääsee ihastelemaan 800 puutarhassa ympäri Suomea sunnuntaina 7. elokuuta kello 12–17. Tapahtumassa on mukana pari sataa uutta kohdetta viime vuoteen verrattuna ja kokonaisuudessaan tapahtuman osallistujamäärä on ennätyksellisen suuri.

Vedenpinnat pääosin tyypillisillä kesätasoilla

Vedenpinnat ovat koko maassa pääsääntöisesti lähellä ajankohdan keskimääräistä tasoa ja hitaassa laskussa. Kuluvalla viikolla sää hieman viilenee ja sateet lisääntyvät, mutta tämä ei juuri näy vedenpinnoissa. Maaperä on kuivaa varsinkin maan etelä- ja keskiosissa.

Booktori laajenee viisipäiväiseksi

Booktori pidetään Sairashuoneenpuiston viereisellä parkkialueella jokirannassa.

Booktori-tapahtuma laajenee viisipäiväiseksi ja tarjoaa antikvariaattien aarteita jo keskiviikosta alkaen aina sunnuntaille asti eli 13.–17. heinäkuuta. Paikkana jo kolmannen kerran Sairashuoneenpuiston viereinen parkkialue jokirannassa (Läntinen rantakatu 37). Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kasvatetun kalan tuotantomäärä laski viime vuonna, mutta tuotannon arvo nousi

Kalankasvattajat tuottivat vuonna 2021 yhteensä 14,4 miljoonaa kiloa ruokakalaa myyntiin. Tuotannon määrä oli pienempi kuin kahtena edellisenä vuonna, jolloin markkinoille tuotettiin runsaat 15 miljoonaa kiloa ruokakalaa. Ruokakalan tuotantoa säätelee pitkälti kalankasvatuslaitoksille myönnetyt ympäristöluvat, jolloin eri vuosien tuotanto on yleensä suhteellisen samansuuruinen, jos uusia lupia ei myönnetä.

Sähköpotkulautojakaan ei saa virittää

Vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat ovat tarkoitettu yhden henkilön ajettaviksi – matkustajia niillä ei saa kuljettaa.

Sähköpotkulauta, jonka rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h, luokitellaan kevyeksi sähköajoneuvoksi. Nimensä mukaisesti kyseessä on ajoneuvo, jota ei saa virittää. Liikenneturvan kyselyssä kolme neljästä tiesi tämän. Saman verran vastanneita tiesi myös sen, ettei lastakaan saa sähköpotkulaudalla kuljettaa.

Kevytyrittäjistä yli puolet toivoo yrittäjän eläkevakuutukseen uutta vaihtoehtoa

Yli puolet (59 %) prosenttia kevytyrittäjästä katsoo, että yrittäjän eläkevakuutuksen tulisi perustua toteutuneisiin ansioihin ja YEL-maksu tulisi pidättää suoraan palkanmaksun yhteydessä. Suurinta kannatus on yli 58-vuotiaiden keskuudessa, joista 64 prosenttia kannattaa ajatusta. Nykyisellään YEL-vakuutus perustuu työtuloon, joka tarkoittaa yrittäjätoiminnalle annetun työpanoksen arvoa.

Naantalin Satama laajenee Luonnonmaalla

Jussi Mälkiä ja Pasi Haarala.

Naantalin satama Oy on ostanut Luonnonmaalla sijaitsevan satama-alueen Meriaura Groupiin kuuluvalta VG-Port Oy:ltä. Kauppa käsittää 2,7 hehtaarin kokoisen varastokentän ja kaksi uutta laituria, sekä vesialuetta noin kaksi hehtaaria. Alue sijaitsee Naantalin sataman Luonnonmaan varastoalueiden pohjoispuolella, Naviren teollisuusalueen välittömässä läheisyydessä.

Ruisrock palaa kolmen vuoden tauolta

Ruisrock järjestettiin viimeksi kesällä 2019.

Ruisrock järjestetään Turussa 8.–10. heinäkuuta kolmen vuoden tauon jälkeen. Festivaalin 110 esiintyjästä koostuva ohjelmakattaus on laajempi kuin koskaan. Festivaaliviikon kynnyksellä ohjelmaa kasvatettiin uusilla nimillä. Ohjelmiston lisäksi Ruissalo täyttyy taiteesta, elämyksistä ja yli 100 000 ihmisestä.

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Maskussa

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa täysin maanantain ja tiistain välisenä yönä Maskussa Kammikujalla. Jälkisammutustyö jatkuu vielä ainakin parin tunnin ajan. Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Kaskis sai Michelin-tähden ensimmäisenä ravintolana Helsingin ulkopuolella

Kaskenmäen päällä kerrostalon alakerrassa sijaitseva Ravintola Kaskis palkittiin yhdellä Michelin-tähdellä.

Turkulainen Kaskis on saanut Michelin-tähden ensimmäisenä ravintola Suomessa Helsingin ulkopuolella. Kokit Erik Mansikka ja Simo Raisio ovat perustelujen mukaan luoneet maistelumenun, jossa on rohkeita makuja sekä värejä ja hienoja, herkullisia yhdistelmiä.

Ravintoloiden valvonnassa löytynyt viidessä vuodessa 19,5 miljoonaa euroa maksamattomia veroja

Ensi vuoden alussa tehostuvassa valvonnassa tarkastetaan satoja ruokaravintoloita. Asiakkaan kannattaa ravintolassa välttää käteisellä maksamista ja varmistaa, että kuitissa on tiedot ostetuista tuotteista.

Jyrsintä- ja päällystystyö Puutarhakadulla ja Ratavahdinrinteessä sulkee ajokaistan

Jyrsintä- ja päällystystyötä tehdään 5.–8. heinäkuuta Puutarhakadulla ja Ratavahdinrinteessä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Urheilu

Puukkokatsomo: Kannu tulee Turkuun

Kun Colorado Avalance varmisti Stanley Cupin voiton, päättyi myös yksi ajanjakso turkulaisessa kiekkoilussa. Ennen Artturi Lehkosta (kuvassa) ja Mikko Rantasta nimittäin yksikään turkulaisen kiekkokoulun kasvatti ei ole pelaajana saanut nimeään Stanley Cupin kylkeen.

Otteluanalyysi: TPS sortui puolustusvirheisiin, KTP vei kärkikamppailun

Kasper Hämäläinen johti TPS:n hyökkäyspeliä mutta ei onnistunut maalinteossa.

TPS:lle tarjottiin mahdollisuutta karkumatkaan jalkapalloilun Ykkösessä, kun vastaan asettui kärkikamppailussa KTP Kotkasta. TPS ei tarttunut mahdollisuuteensa, vaan voitto lähti vieraiden matkaan maalein 1-3.

Dominikaanisen tasavallan maajoukkuepelaaja Loimuun

Wilfrido Hernandez.

Raision Loimu on solminut pelaajasopimuksen Dominikaanisen tasavallan maajoukkueen ykkösyleispelaaja Wilfrido Hernandezin kanssa. San Juan de la Maguanassa syntynyt pelimies tuo 32-vuotiaana pelaajana Loimun nuoreen joukkueeseen tarvittavaa kokemusta. Pituutta Hernandezilla on 201 senttiä.

Inter kohtaa HIFK:n Helsingissä Suomen Cupin välierässä

Inter kohtaa HIFK:n cupin välierissä. Joukkueet kohtasivat Turussa toukokuussa.

Jalkapalloilun miesten Suomen Cupissa on edetty välierävaiheeseen ja välieräparit sekä finaalin kotijoukkue on arvottu. Välierissä kohtaavat Lahdessa FC Lahti ja KuPS sekä Helsingissä HIFK ja FC Inter. Välierien runkopelipäivä on 31. elokuuta.

Henri Ruoste tyytyväinen MM-viimeistelyyn

Aachenin Grand Prix vapaaohjelma musiikilla oli kouluratsastuksen juhlaa. Aachenin viiden lajin tapahtuma houkuttelee vuosittain noin 350 000 kävijää, ja parhaat kouluratsukot pääsivät esiintymään täpötäyden areenan keskellä. Tanskalainen Cathrine Dufour ja 10-vuotias lahjakkuus Vamos Amigos olivat voittamattomia myös vapaaohjelmassa. Tulos oli huikea 88,375 prosenttia maksimipisteistä.

Luisteluguru Tiia Hurme kehuu Varissuon jäähallin uutta jäädytystekniikkaa

Varissuon jäähallissa on uudella jäädytystekniikalla tehty jää. Uuden jäädytystekniikan tavoitteena on entistä parempi jään laatu. Jäädytystekniikalla tavoitteellaan sitkeää, liukasta, kirkasta sekä energiatehokasta jäätä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.