Raision uimaranta on valmiina kesään
Hahdenniemen hiekkarannalla Raisiossa voi nyt pulikoida ja nauttia kesäpäivistä. Raision satamaan avautuu myös uusi rantaravintola.
Raision satamassa voi viettää kesäpäivää aiempaa monipuolisemmin. Kevään aikana Hahdenniemen uimarantaa on laajennettu, viety uutta hiekkaa ja veden laatu on tarkastettu. Uudella laiturinjatkeella voi nauttia auringosta vaikka auringonlaskuun asti.
– Uusi grillipaikka valmistui rannalle jo vapuksi ja toinen grillipaikka valmistuu heti juhannuksen jälkeen. Alkukesästä olemme kunnostaneet rannan laituria ja lisänneet laituriin jatkeen, mistä pääsee jatkossa mukavasti myös uimaan. Kesän aikana satamaan tulee uimareiden ja veneilijöiden käyttöön sauna- ja suihkukontit. Satama-alueen kehittäminen on nyt päässyt vauhtiin, mutta kaikkia asukkaiden toiveita ei voitu toteuttaa tälle kesäkaudelle, kertoo Raision kaupungin tekninen johtaja Timo Oja.
LähiTapiola ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto lahjoittavat alueelle kaksi pelastusrengasta 23. kesäkuuta. Uimaranta on valvomaton.
Hiekkarannan sijainti Turun telakkaa vastapäätä tekee rantakokemuksesta elämyksellisen. Elämyksiä ja erilaisia aktiviteetteja tarjoilee myös lauantaina 25. kesäkuuta avautuva uusi rantaravintola Playa Del Raisio. Ravintolassa yrittäjänä toimii keittiömestari Jesse Söderlund. Satama-alueella toimii myös laivaravintola Bruno.
Raision satama on Lounas-Suomen suurin pienvenesatama. Satama-alueen monipuolinen kehittäminen on yksi Raision kaupungin strategisista toimenpiteistä. Tavoitteena on palvella aiempaa monipuolisemmin veneilijöitä, matkailijoita ja asukkaita.
Kaupunki juhlii rannan avajaisia 8. heinäkuuta kello 14. Tilaisuudessa tarjotaan jäätelöt sadalle ensimmäiselle. Asukkaiden on mahdollista kuulla sataman ja Raision kehittämisestä ja jutella kaupunginjohtaja Eero Vainion ja muiden kaupungin asiantuntijoiden kanssa. Tapahtuma järjestetään säävarauksella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)