Arto Noraksen yli 40-vuotinen kausi Naantalin musiikkijuhlilla päättyi
Arto Noraksen ennätykselliset 42 vuotta kestänyt taiteellisen johtajan kausi päättyi ja huipentui lauantaina 18. kesäkuuta Naantalin kirkossa järjestettyyn Kahdentoista sellon finaali -konserttiin. Konsertin päättyessä Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen kiitti Norasta konserttiyleisön edessä tämän pitkästä ja merkittävästä työstä Naantalin Musiikkijuhlien hyväksi, ja luovutti laajan yhteistyökumppanijoukon puolesta hänelle lahjaksi Kirkkopuistossa sijaitsevan nimikkotammen valaisun. Näin Arto Noras jää Naantalissa ikuiseen valokeilaan, vaikka taiteellisen johtajan tehtävästä nyt luopuukin. Samalla puun valaisu tuo iloa kaupunkilaisille ja Naantalissa talviaikaan vieraileville.
Festivaali onnistui järjestelyidensä ja korkeatasoisten konserttien osalta erinomaisesti, ja myös Naantalin aurinko paistoi lähes koko tapahtuman ajan.
Festivaali esitteli monia uudistuksia alkaen viestinnästä Naantalin kirkon väliaikatarjoiluun sekä käsiohjelmiin. Yleisön määrässä jäätiin kuitenkin vielä koronaa edeltävien vuosien tasosta.
Kolmesta Naantalin Musiikkijuhlilla taltioidusta konsertista on nyt kuultavissa Yle Areenalla jo kaksi: Pohjoinen ulottuvuus – tribuutti Jaakko Kuusistolle sekä Maestro Penderecki in memoriam. Tommi Hakala & Winterreise kuullaan myöhemmin.
Ensi kesänä festivaalia vietetään 6.–17. kesäkuuta. Konserttiohjelman laatii Naantalin Musiikkijuhlien uusi taiteellinen johtaja Elina Vähälä, jonka johtajakausi on nyt käynnistynyt.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)