Väitös: Ilmoitukset paenneista orjista tuttu näky 1700- ja 1800-luvun amerikkalaisissa sanomalehdissä

Susanna Mäkinen. Susanna Mäkinen. Kuva: Turun yliopisto

Amerikkalaiset sanomalehdet sisälsivät 1700- ja 1800-luvuilla kymmeniä tuhansia ilmoituksia, joiden avulla orjanomistajat pyrkivät saamaan kiinni heiltä paenneita henkilöitä. FM Susanna Mäkinen tutki englannin kielen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan näiden ilmoitusten kieltä ja rakennetta. Tutkimus osoitti, että vaikka ilmoitusten peruspiirteet säilyivät melko muuttumattomina, eri alueiden välisiä eroja ja muutoksia ajan kuluessa oli löydettävissä. Monet ilmoitusten sanavalinnoista tukivat odotetusti orjuusinstituutiota ja orjanomistajien näkökulmaa.

Pohjois-Amerikassa ensimmäiset sanomalehdet aloittivat toimintansa 1700-luvun alkupuolella. Alusta lähtien lehtien ilmoituspalstoilla julkaistiin tekstejä, joiden avulla ilmoitusten kirjoittajat pyrkivät saamaan kiinni heidän palveluksestaan karanneita henkilöitä: palvelijoita, oppipoikia ja etenkin orjia. Näitä ilmoituksia tutki Susanna Mäkinen väitöskirjassaan Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865. Orjia koskevat ilmoitukset olivat tavanomainen näky amerikkalaisissa sanomalehdissä Yhdysvaltain sisällissodan päättymiseen saakka.

– Tyypillisen ilmoituksen perusrakenne säilyi samana vuosikymmenten läpi. Alkuun ilmoitettiin, että pako on tapahtunut, sen jälkeen henkilöä kuvailtiin ja lopuksi luvattiin palkkio kiinniottajalle. Myös monet sanavalinnat toistuivat identtisinä ilmoituksesta toiseen, Mäkinen kuvailee.

Joitakin muutoksia kuitenkin tapahtui vuosien saatossa. Esimerkiksi palkkiosummaa mainostavat otsikot ilmestyivät ilmoitusten vakio-osasiksi 1700-luvun loppupuolella. Eri alueiden välillä oli myös havaittavissa eroja joissakin ilmoitusten piirteissä: esimerkiksi louisianalaiset ilmoitukset viittasivat karkuriin sanalla ”orja” huomattavasti useammin kuin ilmoitukset muilta alueilta.

– Paosta ilmoittamisen ja palkkion lupaamisen lisäksi kirjoittajat pystyivät tekemään ilmoituksillaan muutakin. Esimerkiksi varoitukset lukijoille olla auttamasta paennutta orjaa olivat melko yleisiä. Jotkut kirjoittajista jopa kohdistivat osan viestistä karkulaiselle itselleen, luvaten ”anteeksiantoa”, jos hän palaisi vapaaehtoisesti takaisin. Joskus ilmoitus saattoi myös sisältää ohjeistuksen muille sanomalehdille kopioida teksti, Mäkinen kertoo.

Koska ilmoitukset olivat orjanomistajien laatimia, niiden kieli heijasti monin tavoin heidän maailmankuvaansa. Usein ilmenevät uhkailut lakitoimilla karkulaista auttavia vastaan muistuttivat lukijoille lain olevan orjanomistajan puolella. Epäiltyjä karkulaisen auttajia kuvailtiin useassa ilmoituksessa muun muassa ”pahantahtoisiksi”.

Tutkimus paljasti, että ilmoitusten laatijat poikkesivat tarpeen vaatiessa tavanomaisesta mallista huomattavastikin. Jotkut kirjoittajat tiivistivät viestinsä yhteen virkkeeseen, kun taas toiset tuottivat monisatasanaisia ilmoituksia. Pieni osa kirjoittajista tavoitteli lukijoiden huomiota tunteiden värittämin vetoomuksin. Useimmiten kirjoittajat eivät kuitenkaan tuhlanneet sanoja suostutellakseen yleisöä nappaamaan karkulaisen, vaan pelkkä ilmoitus paosta ja palkkion lupaaminen nähtiin riittävänä.

– Vapauttaan tavoitelleet miehet ja naiset aiheuttivat orjanomistajille jatkuvan ongelman, joten harvat ilmoitusten kirjoittajista tarttuivat kovin omaperäisiin sanamuotoihin ilmoituksissaan. Ilmoitusten kaavamaisuus onkin osoitus näiden tekstien arkisuudesta laatijoilleen. Nykylukijoille nämä tekstit kuitenkin tarjoavat arvokkaan ikkunan orjuutta paenneiden henkilöiden elämään, Mäkinen toteaa.

Mäkinen esittää väitöskirjansa Stability and variation in the genre of runaway slave notices in American newspapers 1704–1865 julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 20. toukokuuta kello 12.15 (Turun yliopisto, päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Turku).

Vastaväittäjänä on professori Terry Walker (Mittuniversitetet, Ruotsi) ja kustoksena professori Matti Peikola (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on englannin kieli.

Väitös on katsottavissa Echossa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tavaroiden tuonti- ja vientipakotteet koskevat myös itärajan ylittäviä yksityishenkilöitä

EU on määrännyt Venäjälle laajoja pakotteita Ukrainaan hyökkäyksen vuoksi. Pakotteet koskevat myös monia kuluttajatuotteita. Esimerkiksi ylimääräistä polttoainetta ei saa tuoda Venäjältä Suomeen. Venäjältä maanteitse Suomeen saapuvien sekä Venäjälle matkustavien on syytä tarkistaa etukäteen rajoitukset ja kiellot.

Kesäjuhlat – Ota nämä asiat huomioon, kun suunnittelet juhlia

Kesä voi parhaassa tapauksessa olla yhtä juhlaa. Monella on tiedossa kesän aikana valmistujaisia, rippijuhlia, syntymäpäiviä, häät sekä kenties rapujuhlat. Vieraana oleminen on mukavaa eikä mietittävänä ole muuta kuin sopiva lahja, mutta jos olet järjestämässä juhlia, on muistilista hiukan pidempi.

Suomalaiset luottavat omiin remonttitaitoihinsa

Monien suomalaisten kesälomaan kuuluu erilaisia rakennusprojekteja kotona tai kesämökillä. Lähes 40 prosenttia suomalaisista kertoo remontoivansa itse tai perheen, sukulaisten ja kavereiden avustuksella. Kaikki eivät kuitenkaan luota omiin remonttitaitoihinsa, vaan turvautuvat mieluummin ammattilaisten apuun. Tämä selviää Starkin toukokuussa teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -kyselystä.

Huoltamaton ilmalämpöpumppu voi aiheuttaa tuhansien eurojen vahingon hellekesänä

Huoltamaton tai väärin asennettu ilmalämpöpumppu saattaa tuottaa suuren vahingon erityisesti kesäaikaan. LähiTapiolan asiantuntijan mukaan ilmalämpöpumpuista on aiheutunut satoja vuotovahinkoja.

Borreliabakteereiden keino väistää ihmisen immuunipuolustusta paljastui

Komplementin aktivaatiota säätelevä proteiinikompleksi Borrelia-bakteerin pinnalla.

Helsingin yliopiston tutkijat löysivät uuden mekanismin, jolla punkkien levittämät borreliabakteerit väistävät ihmisten immuunipuolustusta.

Kuluttaja-asiamies esittää miljoonan euron seuraamusmaksua Maskun Kalustetalolle harhaanjohtavasta alennusmarkkinoinnista

Kuluttaja-asiamiehen selvityksen perusteella Maskun Kalustetalo johtaa markkinoinnissaan kuluttajia harhaan. Yritys luo kuluttajille kalusteiden markkinoinnissa mielikuvia suurista alennuksista käyttämällä myyntihinnan yhteydessä vertailuhintoja, alennusprosentteja tai muita alennuksiin viittaavia ilmaisuja, jotka eivät anna totuudenmukaista kuvaa Maskun Kalustetalon todellisesta hintatasosta.

Hakkuut nousivat 76 miljoonaan kuutiometriin viime vuonna

Hakatun runkopuun kokonaismäärä kasvoi edellisestä vuodesta 11 prosenttia ja ylitti viiden edellisen vuoden keskimääräiset hakkuut viidellä prosentilla. Vuonna 2021 hakattiin tukkia 29, kuitupuuta 37 ja energiapuuta kymmenen miljoonaa kuutiometriä.

Joka kymmenes koti saa toimeentulotukea

Kelassa tehdään vuosittain lähes kaksi miljoonaa perustoimeentulotuen päätöstä. Toukokuussa perustoimeentulotukea maksettiin lähes 197 000 henkilölle eli noin 3,5 prosentille väestöstä.

Ennätysmäärä puutarhoja mukana Avoimet Puutarhat -tapahtumassa

Hyötypuutarhat alkavat tuottaa satoa elokuussa.

Elokuisten puutarhojen täyteläisyyttä ja runsautta pääsee ihastelemaan 800 puutarhassa ympäri Suomea sunnuntaina 7. elokuuta kello 12–17. Tapahtumassa on mukana pari sataa uutta kohdetta viime vuoteen verrattuna ja kokonaisuudessaan tapahtuman osallistujamäärä on ennätyksellisen suuri.

Vedenpinnat pääosin tyypillisillä kesätasoilla

Vedenpinnat ovat koko maassa pääsääntöisesti lähellä ajankohdan keskimääräistä tasoa ja hitaassa laskussa. Kuluvalla viikolla sää hieman viilenee ja sateet lisääntyvät, mutta tämä ei juuri näy vedenpinnoissa. Maaperä on kuivaa varsinkin maan etelä- ja keskiosissa.

Booktori laajenee viisipäiväiseksi

Booktori pidetään Sairashuoneenpuiston viereisellä parkkialueella jokirannassa.

Booktori-tapahtuma laajenee viisipäiväiseksi ja tarjoaa antikvariaattien aarteita jo keskiviikosta alkaen aina sunnuntaille asti eli 13.–17. heinäkuuta. Paikkana jo kolmannen kerran Sairashuoneenpuiston viereinen parkkialue jokirannassa (Läntinen rantakatu 37). Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kasvatetun kalan tuotantomäärä laski viime vuonna, mutta tuotannon arvo nousi

Kalankasvattajat tuottivat vuonna 2021 yhteensä 14,4 miljoonaa kiloa ruokakalaa myyntiin. Tuotannon määrä oli pienempi kuin kahtena edellisenä vuonna, jolloin markkinoille tuotettiin runsaat 15 miljoonaa kiloa ruokakalaa. Ruokakalan tuotantoa säätelee pitkälti kalankasvatuslaitoksille myönnetyt ympäristöluvat, jolloin eri vuosien tuotanto on yleensä suhteellisen samansuuruinen, jos uusia lupia ei myönnetä.

Sähköpotkulautojakaan ei saa virittää

Vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat ovat tarkoitettu yhden henkilön ajettaviksi – matkustajia niillä ei saa kuljettaa.

Sähköpotkulauta, jonka rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h, luokitellaan kevyeksi sähköajoneuvoksi. Nimensä mukaisesti kyseessä on ajoneuvo, jota ei saa virittää. Liikenneturvan kyselyssä kolme neljästä tiesi tämän. Saman verran vastanneita tiesi myös sen, ettei lastakaan saa sähköpotkulaudalla kuljettaa.

Kevytyrittäjistä yli puolet toivoo yrittäjän eläkevakuutukseen uutta vaihtoehtoa

Yli puolet (59 %) prosenttia kevytyrittäjästä katsoo, että yrittäjän eläkevakuutuksen tulisi perustua toteutuneisiin ansioihin ja YEL-maksu tulisi pidättää suoraan palkanmaksun yhteydessä. Suurinta kannatus on yli 58-vuotiaiden keskuudessa, joista 64 prosenttia kannattaa ajatusta. Nykyisellään YEL-vakuutus perustuu työtuloon, joka tarkoittaa yrittäjätoiminnalle annetun työpanoksen arvoa.

Naantalin Satama laajenee Luonnonmaalla

Jussi Mälkiä ja Pasi Haarala.

Naantalin satama Oy on ostanut Luonnonmaalla sijaitsevan satama-alueen Meriaura Groupiin kuuluvalta VG-Port Oy:ltä. Kauppa käsittää 2,7 hehtaarin kokoisen varastokentän ja kaksi uutta laituria, sekä vesialuetta noin kaksi hehtaaria. Alue sijaitsee Naantalin sataman Luonnonmaan varastoalueiden pohjoispuolella, Naviren teollisuusalueen välittömässä läheisyydessä.

Ruisrock palaa kolmen vuoden tauolta

Ruisrock järjestettiin viimeksi kesällä 2019.

Ruisrock järjestetään Turussa 8.–10. heinäkuuta kolmen vuoden tauon jälkeen. Festivaalin 110 esiintyjästä koostuva ohjelmakattaus on laajempi kuin koskaan. Festivaaliviikon kynnyksellä ohjelmaa kasvatettiin uusilla nimillä. Ohjelmiston lisäksi Ruissalo täyttyy taiteesta, elämyksistä ja yli 100 000 ihmisestä.

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Maskussa

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa täysin maanantain ja tiistain välisenä yönä Maskussa Kammikujalla. Jälkisammutustyö jatkuu vielä ainakin parin tunnin ajan. Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Kaskis sai Michelin-tähden ensimmäisenä ravintolana Helsingin ulkopuolella

Kaskenmäen päällä kerrostalon alakerrassa sijaitseva Ravintola Kaskis palkittiin yhdellä Michelin-tähdellä.

Turkulainen Kaskis on saanut Michelin-tähden ensimmäisenä ravintola Suomessa Helsingin ulkopuolella. Kokit Erik Mansikka ja Simo Raisio ovat perustelujen mukaan luoneet maistelumenun, jossa on rohkeita makuja sekä värejä ja hienoja, herkullisia yhdistelmiä.

Urheilu

Puukkokatsomo: Kannu tulee Turkuun

Kun Colorado Avalance varmisti Stanley Cupin voiton, päättyi myös yksi ajanjakso turkulaisessa kiekkoilussa. Ennen Artturi Lehkosta (kuvassa) ja Mikko Rantasta nimittäin yksikään turkulaisen kiekkokoulun kasvatti ei ole pelaajana saanut nimeään Stanley Cupin kylkeen.

Otteluanalyysi: TPS sortui puolustusvirheisiin, KTP vei kärkikamppailun

Kasper Hämäläinen johti TPS:n hyökkäyspeliä mutta ei onnistunut maalinteossa.

TPS:lle tarjottiin mahdollisuutta karkumatkaan jalkapalloilun Ykkösessä, kun vastaan asettui kärkikamppailussa KTP Kotkasta. TPS ei tarttunut mahdollisuuteensa, vaan voitto lähti vieraiden matkaan maalein 1-3.

Dominikaanisen tasavallan maajoukkuepelaaja Loimuun

Wilfrido Hernandez.

Raision Loimu on solminut pelaajasopimuksen Dominikaanisen tasavallan maajoukkueen ykkösyleispelaaja Wilfrido Hernandezin kanssa. San Juan de la Maguanassa syntynyt pelimies tuo 32-vuotiaana pelaajana Loimun nuoreen joukkueeseen tarvittavaa kokemusta. Pituutta Hernandezilla on 201 senttiä.

Inter kohtaa HIFK:n Helsingissä Suomen Cupin välierässä

Inter kohtaa HIFK:n cupin välierissä. Joukkueet kohtasivat Turussa toukokuussa.

Jalkapalloilun miesten Suomen Cupissa on edetty välierävaiheeseen ja välieräparit sekä finaalin kotijoukkue on arvottu. Välierissä kohtaavat Lahdessa FC Lahti ja KuPS sekä Helsingissä HIFK ja FC Inter. Välierien runkopelipäivä on 31. elokuuta.

Henri Ruoste tyytyväinen MM-viimeistelyyn

Aachenin Grand Prix vapaaohjelma musiikilla oli kouluratsastuksen juhlaa. Aachenin viiden lajin tapahtuma houkuttelee vuosittain noin 350 000 kävijää, ja parhaat kouluratsukot pääsivät esiintymään täpötäyden areenan keskellä. Tanskalainen Cathrine Dufour ja 10-vuotias lahjakkuus Vamos Amigos olivat voittamattomia myös vapaaohjelmassa. Tulos oli huikea 88,375 prosenttia maksimipisteistä.

Luisteluguru Tiia Hurme kehuu Varissuon jäähallin uutta jäädytystekniikkaa

Varissuon jäähallissa on uudella jäädytystekniikalla tehty jää. Uuden jäädytystekniikan tavoitteena on entistä parempi jään laatu. Jäädytystekniikalla tavoitteellaan sitkeää, liukasta, kirkasta sekä energiatehokasta jäätä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.