Mattias Gestranius huippuerotuomarien valmentajaksi

Mattias Gestraniuksen (kesk.) ura erotuomarina päättyy keväällä. Hän siirtyy huippuerotuomarien valmentajaksi. Mattias Gestraniuksen (kesk.) ura erotuomarina päättyy keväällä. Hän siirtyy huippuerotuomarien valmentajaksi. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Erotuomaripäällikkönä aloittava Johan Holmqvist ottaa kokonaisvastuun suomalaisen erotuomaritoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Mattias Gestraniuksen tehtävä huippuerotuomarien valmentajana on Palloliitossa uusi. Rekrytointien tavoitteena on suomalaisen erotuomaritoiminnan kehittäminen, erotuomareiden määrän kasvattaminen ja erotuomareiden työn arvostuksen kehittäminen.

Huippuerotuomari Mattias Gestranius, 43, aloittaa huippuerotuomareiden valmentajana kokopäiväisessä ja määräaikaisessa työsuhteessa (14.2.2022–31.12.2024).

Gestraniuksen tehtävänä on suomalaisen huippuerotuomaritoimintaan liittyvien tukitoimien organisointi. Tavoitteena on huippuerotuomareiden laadun kehittäminen ja varmistaa että suomalaisella jalkapallolla on käytettävissään riittävä määrä erotuomareita, joiden arvostus kehittyy myönteisesti ja he kokevat viihtyvänsä työssään.

Gestranius on palkittu kuudesti vuoden erotuomarina. Hän on tuominnut noin 250 Veikkausliigan ottelua ja on ensimmäinen VAR-koulutettu suomalainen erotuomari.

Gestraniuksen upea ura kansainvälisen tason huippuerotuomarina päättyy tänä keväänä. Hän tuomitsee viimeisen kansainvälisen ottelunsa maaliskuussa ja päätösottelu kotimaan kentillä on edessä Veikkausliigan avauskierroksella huhtikuussa.

– Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Tuntuu mahtavalta tarttua uuteen haasteeseen. Tulen suoraan jalkapallokentältä töihin, ja tuon varmasti sellaista omatoimista kokemusta huippuerotuomaritoiminnasta sekä kansallisesti että kansainvälisesti, josta on paljon hyötyä ja joka täydentää erotuomaritoimintoa mainiosti.

– Työ tulee olemaan monimuotoista ja ihmisläheistä. Kokemukseni myötä pystyn varmasti auttamaan suomalaisia huippuerotuomareita kehittymään, Gestranius sanoo.

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande muistuttaa, että erotuomarit ovat keskeinen osa peliä.

– Ilman erotuomareita ei ole peliä. Olen todella iloinen, että saimme tehtäviin rekrytoitua näin kokeneet ja myös kentällä korkealle arvostetut henkilöt. Emme ole onnistuneet riittävän hyvin erotuomareiden työn arvostuksen edistämisessä.

– Meidän tulee kitkeä kaikilla tasoilla erotuomareihin kohdistuvaa epäasiallista käytöstä. Holmqvist ja Gestranius ovat sitoutuneet vahvasti siihen työhön. Erotuomarit kuuluvat pelin keskiöön siinä missä joukkueetkin, Casagrande sanoo.

Jalkapalloerotuomarien peruskoulutuksessa vuonna 2022 otetaan käyttöön uusi, joustavampi malli. Peruskoulutus koostuu omakohtaisesta itseopiskelusta, etäkoulutuksesta (3 h), varsinaisesta lähikoulutuksesta (6–8 h) sekä näihin liittyvistä tutustumisotteluista, joissa mukana on kokeneempi erotuomari tai erotuomaritarkkailija.

Johan Holmqvist aloittaa Palloliiton erotuomaripäällikkönä 14. helmikuuta alkaen vakituisessa työsuhteessa. Holmqvist seuraa tehtävässä Jouni Hyytiää, joka siirtyi syksyllä Venäjän jalkapalloliiton apulaispäälliköksi.

Holmqvistin tehtäviin kuuluu operatiivinen kokonaisvastuu suomalaisesta erotuomaritoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä.

Holmqvist, 41, on kokenut erotuomari, erotuomaritarkkailija ja erotuomarikouluttaja. Hän on työskennellyt Palloliiton erotuomaripäällikkönä 2010–17.

– Hienoa palata Palloliittoon työskentelemään erotuomaritoiminnan ja suomalaisen jalkapallon edistämiseksi. Tässä on iso joukko ammattilaisia työni tukena, joiden kanssa tiiviissä yhteistyössä lähdemme kehittämään suomalaista erotuomaritoimintaa edelleen.

– Keskeinen työni tavoite on saada lisää erotuomareita mukaan toimintaan ja edistää erotuomareiden yhteisöllisyyden kokemusta. Haluan vahvistaa ajatusta ja käytäntöjä, joissa erotuomaritoiminto ja erotuomareiden kunnioitus koetaan ja nähdään keskeiseksi osaksi peliä, Holmqvist sanoo.

Palloliiton erotuomaripäällikkönä vuodesta 2017 lähtien toiminut Jouni Hyytiä siirtyy kansainvälisiin tehtäviin Venäjän jalkapalloliiton erotuomaritoiminnon apulaispäälliköksi.

Hyytiälle on myönnetty Palloliitosta työvapaa heinäkuun loppuun. Hyytiä siirtyy uuteen tehtäväänsä lokakuun alussa.

Erotuomarinuransa Hyytiä aloitti vuonna 1992 ja tuomitsi pääsarjaotteluita vuodesta 1996 lähtien. FIFA-erotuomarina hän toimi vuodesta 1997 lähtien. Saavutettuaan yläikärajan kansainvälisissä ja pääsarjatehtävissä 2013, Hyytiä toimi Palloliiton erotuomarivaliokunnan jäsenenä ennen nimitystään erotuomaripäälliköksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Berliinin filharmonikkojen Europakonzert esitetään Fuugassa vappuna 2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1. toukokuuta 2027.

Tutkimus: Turun telakan taloudellinen merkitys maakunnalle kasvaa edelleen

Icon-sarjan kolmas alus on Legend of the Seas.

Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.

Naantali myönsi tapahtumatukea 11 tapahtumalle

Trumputtajat kuuluvat Naantalin kesään.

Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa. Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Turun Vanhakaupunki juhlii jälleen lauantaina

Turun Vanhakaupunki juhlii 13. kesäkuuta. Historiallisiin kortteleihin, puistoihin ja kulttuuritiloihin levittäytyvä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ohjelmakokonaisuuden kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Turku Energia vastaa kasvavaan jäähdytystarpeeseen lisäämällä Biolaakson tuotantokapasiteettia

Turku Energia investoi kaukojäähdytyksen tuotantoon lisäämällä tuotantokapasiteettia Biolaakson olemassa olevaan jäähdytyskeskukseen. Investointi vastaa kysynnän aiheuttamaan kaukojäähdytyksen tuotannon lisäystarpeeseen. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön kesä–heinäkuussa 2026. Kaukojäähdytyksen tuotannossa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää kaukolämpönä.

Turun uusi urbaani uimaranta yhdistää merimaisemat ja historiallisen ympäristön

Kaarle Knuutinpojan uimaranta kutsuu kaupunkilaiset viettämään kesäpäiviä ainutlaatuisessa ympäristössä Aurajoen suulla. Virkistäytymisestä rannalla voi nauttia turvallisesti, mutta uimareiden tulee huomioida veden syvyyserot, virtaukset ja veneväylä. Näistä syistä uimarantaa ei suositella lapsiperheille.

Robokuljetukset laajenevat kesällä useaan Turun Osuuskaupan myymälään

Turun Osuuskauppa jatkaa ruoan verkkokaupan kehittämistä ja laajentaa robokuljetuksia entisestään. Touko-kesäkuussa robokuljetukset otetaan käyttöön yhteensä 12 myymälässä.

Nostotyö alkaa Puistokadulla tiistai-keskiviikkoyönä

Puistokadulla Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen kohdalla tehdään nostotyötä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 8.–9. kesäkuuta. Työt alkavat tiistai-iltana kello 21 ja päättyvät keskiviikkoaamuna kello 06:een mennessä.

Oireettomuus haasteena seksitautien torjunnassa Varsinais-Suomessa

Seksitauteja esiintyy Suomessa edelleen paljon, ja niiden hoitoon liittyvät käyntimäärät ovat lisääntyneet Tyksin seksitautien poliklinikalla. Erityisesti tippuri on yleistynyt viime vuosina, kun taas klamydiatapaukset ovat hieman vähentyneet, kerrotaan Varhan tiedotteessa.

Uimari autettiin ylös Aurajoesta maanantain vastaisena yönä

Pelastuslaitoksen pintapelastajat avustivat uimaan lähteneen henkilön pois Läntisen Rantakadun kohdalta Aurajoesta maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea. Ensihoito tarkasti uimarin kunnon.

Wojciechin mammuttilevy ilmestyi tiiviinä ytimenä

Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.

Kuusitoista vuotta on pitkä aika. Vielä pidempi se on musiikissa. Niin pitkään otti kuitenkin turkulaisen Wojciechin Olipa kerran kevät valmistuminen. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia vaiheita, mutta toukokuun lopussa albumi viimein julkaistiin.

Varsinais-Suomessa lisätään tukea rikosnuorten auttamiseen

Syksyllä 2026 käynnistyvän Varto-hankkeen (Varhan rikoserityinen tuki ja ohjaus) tavoitteena on vähentää nuorisorikollisuutta ja rikosten uusimista, ehkäistä jengiytymistä sekä vahvistaa moniammatillista yhteistyötä koko Varsinais-Suomen alueella. Hanke rakentuu aiemman Rokki-toiminnan kokemuksille ja täydentää jo vakiintunutta Ankkuri-toimintaa tuomalla uusia toimintamalleja vakavasti rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskentelyyn.

Ulkomaisen työvoiman käytön valvonnassa näkyy valeyrittäjyys

Työsuojeluviranomainen teki vuonna 2025 yli 1 800 tarkastusta ulkomaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin. Työsuhteen vähimmäisehdoissa, kuten palkkauksessa ja työaikakirjanpidossa, havaittiin paljon puutteita. Työsuhteen naamioiminen yrittäjyydeksi on yleistynyt. Nämä tiedot selviävät tuoreesta raportista Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2025.

Lastensuojelulain uudistus uhkaa jättää tuhannet lapset ilman apua

Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia tiedotteessa.

Vain neljännes uskoo kotinsa arvon nousevan

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 31 prosenttia asunnonomistajista arvioi kotinsa arvon olevan viiden vuoden kuluttua nykyistä matalampi. Yhtä moni uskoo arvon pysyvän ennallaan, ja 26 prosenttia odottaa arvonnousua. Näkemykset jakautuvat jyrkästi tulojen mukaan: 20 000–35 000 euroa vuodessa ansaitsevissa kotitalouksissa puolet odottaa laskua, kun yli 85 000 euroa ansaitsevissa laskua ennakoi vain noin joka kuudes.

Näköislehti

Kaupunki
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.
Naantalilaisen Nicolas Badean taideteos syntyy spontaanisti sitä mukaa, kun sivellin liikkuu.
Urheilu

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.

Lukas Wernblom jatkaa TPS:ssä ensi kaudella

TPS ja hyökkääjä Lukas Wernblom ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen, jonka myötä ruotsalaishyökkääjä jatkaa mustavalkoisissa myös kaudella 2026–2027. Tuleva kausi on Wernblomille jo neljäs, kun hän pukee TPS-paidan ylleen. Vasemmalta laukova 25-vuotias Wernblom siirtyi joukkueeseen kesken kauden 2023–2024 Ruotsin SHL-seura Malmö Redhawksista.