Parkin kentän kaava jäi pöydälle
Parkin kentän kaavamuutos jäi maanantaina kaupunginvaltuustossa pöydälle eli sitä käsitellään uudestaan seuraavassa kokouksessa. Pöytäämistä esitti Jarmo Laivoranta (kesk.). Esitys sai tuekseen 26 valtuutettua, mikä riitti asian ensimmäisessä käsittelyssä.
Asemakaavamuutoksella mahdollistettaisiin täydennysrakentaminen Aninkaisten alueella. Asemakaavan kokonaisrakennusoikeus on noin 17 900 kerrosneliömetriä. Kaavan toteuttamisesta aiheutuviksi infrakustannuksiksi on arvioitu 2,7 miljoonaa euroa. Kupittaan korvaavan kentän ja Parkin kentän peruskorjauksen kustannuksiksi arvioidaan 4,3 miljoonaa euroa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)