Turun sellokilpailut siirtyvät loppukesään, kisaa ei järjestetä ilman yleisöä
Turun sellokilpailut siirretään helmikuulta loppukesään. Uusi ajankohta on 26.8.–2.9. Syynä on koronavirustilanne. Lounais-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuusrajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa 29. tammikuuta asti. Yleisötilaisuudet on kielletty. Kilpailun järjestämisen kannalta päätös siirtämisestä on tehtävä kuitenkin nyt, alle kuukausi ennen kilpailun suunniteltua alkamisajankohtaa.
Yleisön mukana oleminen on kilpailun järjestämiselle ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä kilpailua ei suunnitella toteutettavaksi ilman yleisöä striimaustoteutuksena.
– Kilpailun siirtäminen on tietysti ikävää, mutta olemme iloisia ja kiitollisia kaikille yhteistyökumppaneillemme siitä, että uusi ajankohta pystyttiin löytämään. Kilpailijat pääsevät nyt rauhassa valmistautumaan, toteaa Turun sellokilpailujen kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Erkki Lahesmaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)