Aira Ehrlund täyttää helmikuussa sata vuotta, mutta ei ole jättänyt parturinhommia taka-alalle, vaan jatkaa yhä osa-aikaisena kampaamoalan yrittäjänä. Ehrlund saapui 17-vuotiaana evakkoretken päätteeksi äitinsä kanssa Turkuun vuonna 1940, ja ihastui kaupunkiin heti. Samana vuonna äiti osti parturiliikkeen Turusta, ja Erhlund aloitti kolmivuotisen parturikoulun työn ohessa.

Hän muistelee, kuinka he äitinsä kanssa ihailivat Kaskenmäen varrella kasvavia kukkia. Lisäksi sen ajan raitiovainut loivat tuttuuden tunnetta, sillä Viipurissakin oli ollut raitiovaunuja.

– Olen kotoisin Karjalasta, Viipurin läänissä sijaitsevasta Vahvialan kylästä. Isäni oli kansankoulunopettaja ja äiti perusti sinne sekatavarakaupan. Isäni menehtyi jo ennen sotaa, ja äitini oli tottunut olemaan vahva nainen. Kun tulimme Turkuun, niin pian hän osti minulle parturiliikkeen täältä, Ehrlund muistelee.

Lähtö evakkoon tuli niin nopeasti, että tärkeä kristallimaljakkokin jäi pöydälle, kun heidän piti ottaa evakkojuna ja paeta Viipurin talvisodan pommituksia ensin kohti Luumäkeä ja sitten eri paikkakuntien väliaikaismajoituksissa asuen kohti Turkua.

Ehrlundin muisti on ehtymätön, ja hänellä on kerrottavanaan paljon tarinoita hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan Karjalassa. Sodan aikana paikkoja kuitenkin tuhottiin, ja myöhemmin kotitalosta ei ollut jäljellä kuin rauniot.

– Minulla oli Karjalassa oikein onnellinen lapsuus. Olin aika vilkas ja iloinen lapsi täynnä energiaa ,kepposiakin tuli tehtyä. Muutettuamme Turkuun opin pian puhumaan kuin täälläpäin tapana, ja jätin mien ja sien käytöstä. Mutta olen aina ollut ylpeä karjalaisista juuristani. Olen aina pitänyt myös turkulaisista, ja minulla on ollut hyvä olla täällä.

Kaskenmäenkadulla sijaitsevat parturin tilat on ollut Ehrlundin omistuksessa jo vuodesta 1962, ja ne perustettiin vastarakennettuun rakennuksen katutasoon, mutta viidennestä kerroksesta ostettiin myös asunto. Sisään astuessaan voi aistia 60- ja 70-lukujen tunnelman säilyneen aidolla tavalla.

– Tässä oli alun perin hyvä asua lähellä, sillä meillä oli mieheni kanssa kolme lasta, ja näin perhe sekä työ oli helppoa yhdistää. Myös nyt työpaikka on minua lähellä.

Töitä Erhlund jatkaa vielä, koska se pitää hänen mielensä virkeänä. Hänen poikansa Jyrki Ehrlund auttaa äitinsä joka arkipäivä aamulla töihin ja takaisin kotiin.

– Ei kukaan minun tuttavista pääse kulkemaan tuonne ylös asuntoon, mutta täällä katutasossa moni tulee moikkaamaan. Minusta on ihanaa, että on seuraa, ja täällä tapaamme sitten ihmisten kanssa. En enää leikkaa kuin iäkkäämpien hiuksia. Enkä tee tätä työtä rahasta, vaan kaipaan sosiaalista elämää puheliaana ihmisenä.

Ehrlundilta on moni kysellyt pitkän iän salaisuutta. Hän ei tiedä mistä se johtuu, mutta miettii voisiko positiivisella suhtautumisella elämään olla vaikutusta. Hän kertookin jutustellessamme pilke silmä kulmassa mielellään tarinoita, joita hyvä huumori ja nauru siivittävät.

– Olen vaikeidenkin hetkien aikana pyrkinyt aina löytämään tien iloon.

Marianne Rovio