Uusi tilapäishoito Turun alueen erityislapsiperheiden jaksamisen tueksi

Pienryhmäkoti Nanna ja Knutin sekä tilapäishoitoa tarjoavan Juniori-Fridan yhteisellä piha-alueella on tilaa leikkiä ja viettää yhdessä aikaa.
Pienryhmäkoti Nanna ja Knutin sekä tilapäishoitoa tarjoavan Juniori-Fridan yhteisellä piha-alueella on tilaa leikkiä ja viettää yhdessä aikaa. Kuva: Rinnekoti

Diakonissalaitokseen kuuluvan Rinnekodin lapsi- ja perhepalvelujen uudet pienryhmäkodit Turussa ovat valmistumassa ja toiminta käynnistyy alkuvuodesta. Rinnekoti avaa kolme uutta yksikköä, jotka tarjoavat uudenlaista palvelua Turun alueen kehitysvammaisille ja autismikirjon lapsille ja nuorille.

Pienryhmäkoti Nanna ja Knut tarjoavat ympärivuorokautista, pitkäaikaista asumispalvelua. Juniori-Frida puolestaan tarjoaa tilapäishoitoa erityislapsiperheiden tarpeiden mukaisesti. Tilapäishoito on tärkeä palvelu erityislapsiperheille esimerkiksi omaishoidon vapaiden aikana.

Rinnekodilla on erityislapsille tilapäishoidon palveluja ollut aikaisemmin tarjolla Helsingissä ja Espoossa. Vuoden 2022 alkupuolella tilapäishoidon palvelut laajenevat Turkuun, kun Juniori-Frida avaa ovensa Turussa Pulmussuontiellä. Tilapäishoito on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille, joilla on esimerkiksi kehitysvamma- tai autismikirjoin diagnoosi, ja asuvat vielä lapsuudenkodissaan.

– Tilapäishoito tukee erityislasten vanhempien jaksamista, tästä meillä on erittäin hyvät kokemukset Helsingin ja Espoon yksiköistä. Monet perheet käyttävät palveluitamme säännöllisesti esimerkiksi omaishoidon vapaiden aikana, osa myös itsemaksavina asiakkaina, kertoo palvelualuejohtaja Tarja Siivonen.

Tilapäishoidon kesto sovitaan jokaisen lapsen kohdalla yksilöllisesti. Se voi olla säännöllistä tai silloin tällöin toteutuvaa. Tilapäishoitoa voidaan järjestää myös äkillisiin tarpeisiin, jolloin lapsen tai nuoren asuminen kotona ei ole mahdollista. Tilapäishoidon asiakkaaksi on mahdollista päästä oman sosiaalityöntekijän kautta.

Ruohelan perheen poika on tilapäishoidossa pari kertaa kuukaudessa, yhden, kahden yön jaksoja, Juniori-Viikarissa Espoossa.

– Meille vanhemmille Junnu Viikarin hoitojaksot ovat pieniä hengähdystaukoja energisestä erityisestämme. Silloin lataamme akkuja kotona hiljaisuudesta nauttien tai teemme jotain sellaista, mitä olisi vaikeaa tehdä hänen kanssaan, perheen äiti Elisa Ruohela pohtii.

Tilapäishoito on tärkeä myös lapselle itselleen sekä hänen siskolleen. Tilapäishoito mahdollistaa perheen yhteistä aikaa siskon harrastuksille luistelun- ja purjehduksen parissa sekä kisareissuille. Samaan aikaan poikamme oppii siellä tulemaan toimeen ilman vanhempiaan ja harjoittelee samalla jo vähän sitä, kun ei enää aikuisena asu kotona vanhempiensa kanssa. Lisäksi siellä on seuraa ja kivaa yhteistä tekemistä, Ruohela kertoo.

– Pienryhmäkodeissa hyvä arki rakentuu lapsen ja nuoren yksilöllisten tarpeiden ympärille. Vaikka kyse on asumispalvelusta, niin me luomme tästä lapselle lämpimän ja turvallisen kodin, kertoo yksikönjohtaja Kirsi Enne-Määttänen.

– Meille on tärkeää, että jokainen lapsi tulee kuulluksi ja pääsee osalliseksi kodin askareisiin. Tuemme jokaisen lapsen ja nuoren kommunikointia hänelle ominaisella tavalla. Käytössämme on esimerkiksi kuvakommunikaatio, sosiaaliset tarinat, tukiviittomat ja lapsen omat kommunikaatiovälineet.

Pienryhmäkodissa jokaisella lapsella ja nuorella on oma huone, jonka he voivat sisustaa vanhempiensa kanssa haluamallaan tavalla.

– Tuemme lasta koulunkäynnissä ja osa voi vielä käydä päiväkodissakin. Pyrimme siihen, että lapsella on mahdollisimman samanlainen arki koulunkäynteineen ja harrastuksineen, kuin biologisten vanhempiensa kanssa asuvilla lapsilla.”

Jokaiselle lapselle tai nuorelle nimetään omaohjaaja tai omaohjaajapari. Joiden tehtävänä on ottaa kokonaisvaltainen vastuu lapsen tai nuoren asioiden hoitamisessa. Omaohjaaja osallistuu myös hoito- ja kasvatussuunnitelmien tekoon ja palavereihin.

– Omaohjaaja pitää myös yhteyttä lapsen tai nuoren läheisiin, hänen asioiden hoitamisessa, täsmentää Enne-Määttänen.

Side vanhempiin ei katkea, vaikka lapsi asuisikin pienryhmäkodissa. Monelle lapselle lapsuudenkodissa asuminen ei ole mahdollista ja siksi pienryhmäkoti tarjoaa perheille mieleisen vaihtoehdon.

– Lapsen vanhemmilla ja muilla läheisillä on mahdollista vierailla meillä ja tehdä myös sovitusti myös lapselle mieleisiä asioita yhdessä, jatkaa Enne-Määttänen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaupan liikevaihto kasvoi 10,5 prosenttia marraskuussa

Koko kaupan (G) työpäiväkorjatun liikevaihdon ja myynnin määrän vuosimuutos, %.

Tilastokeskuksen mukaan koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi marraskuussa 10,5 prosenttia vuoden 2020 marraskuusta. Koko kaupan työpäiväkorjattu myynnin määrä, josta hintojen muutoksen vaikutus on poistettu, laski 0,6 prosenttia. Liikevaihto kasvoi kaikilla kaupan päätoimialoilla.

Näkemyserot esiin - keinoja mielikuvien sijaan!

Lupaukset paremmasta ja mielikuvapolitiikka ovat vain sanoja. Ne eivät anna oikeaa tietoa millaisia ratkaisuja kukin kannattaa. Erot selviävät vasta kun keskustellaan keinoista, miten asiat hoidetaan. Siksi nyt pitää keskittyä keinoihin. Laivoranta vaatii.

Laivoranta haastaa keskustelemaan keinoista, joilla muutetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen suunta parempaan. Merkittävin este paremmalle on luottamusta rapauttava mielikuvapolitiikka. Mikään ei muutu kilpailemalla suosiosta lupauksilla, tai vastustamalla uudistuksia. Pelkät hyvät tavoitteetkaan eivät toteudu ilman tarvittavia keinoja. Turun tilanne on esimerkki tästä. Eripura ja kiistely keinoista johtaa siihen, ettei hyvään lopputulokseen päästä.

Noin 8 000 litraa kevyttä polttoöljyä säiliöstä valuma-altaaseen Piispanristintiellä

Noin 8 000 litraa kevyttä polttoöljyä pääsi vuotamaan säiliöstä valuma-altaaseen Piispanristintiellä Kaarinassa sunnuntaina iltapäivällä.

UMO Helsinki Jazz Orchestra konsertoi Great Voices -sarjallaan myös Turussa

Ola Onabulé.

UMO Helsinki Jazz Orchestran Great Voices -konserttisarja jatkuu ja saapuu myös Turkuun. UMOn solistina vierailee brittiläis-nigerialainen soullaulaja ja lauluntekijä Ola Onabulé . Konsertti on torstaina 24. maaliskuuta kello 19 Logomon Teatro-salissa.

Vakuudeton laina heti - Kilpailuta vakuudettomat lainat

Laina ilman vakuuksia tai takaajia auttaa tilanteessa, jossa ulkopuoliselle rahoitukselle on tarvetta, mutta vakuuksia tai takaajia ei ole saatavana. Vakuudeton laina voi tulla kyseeseen missä tahansa elämänvaiheessa tai -tilanteessa. Voit hakea vakuudetonta lainaa tarvitsemallesi summalle. Muista kuitenkin ottaa huomioon oma elämäntilanteesi. Ennen lainan ottamista luottoja kannattaa vertailla, sillä eri lainanmyöntäjien ehdot vaihtelevat ja kilpailuttamalla voit löytää mahdollisimman edullisen lainan omiin tarpeisiisi.

16-vuotias Niilo Puustinen Interiin pitkällä sopimuksella

Inter on tehnyt kolmivuotisen pelaajasopimuksen vuonna 2005 syntyneen Niilo Puustisen kanssa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyy sinimustiin MuSasta.

Kansantalouden tuotanto kasvoi marraskuussa

Tuotannon työpäiväkorjattu muutos edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta, %.

Työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi marraskuussa 4,2 prosenttia vuodentakaisesta. Marraskuun kausitasoitettu tuotanto nousi 0,3 prosenttia edelliskuukaudesta. Lokakuun työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 4,7 prosenttia (aiemmin 4,3 prosenttia) edellisvuoden lokakuusta.

Turku kysyy asukkailtaan arvioita viimeistelyvaiheessa olevan kaupunkistrategian hyvinvointivaikutuksista

Turun kaupunki on julkaissut kyselyn, jolla haastetaan kaupunkilaisia miettimään, millaisia hyvinvointivaikutuksia päivitetyllä strategialla tulee olemaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun strategiavalmistelun yhteydessä tehdään päätösten vaikutusten ennakkoarviointi yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Kyselyn vastausaikaa on jatkettu ja siihen voi vastata Kerro kantasi -verkkopalvelussa 30. tammikuuta asti.

Aboa Vetus Ars Nova kehitti ja toteutti etäpalveluita

Osmo Rauhalan laaja yksityisnäyttely Muista unohtaa kaikki esittelee taiteilijan 2010-luvun tuotantoa.

Arkeologian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus Ars Nova oli koronapandemian vuoksi alkuvuodesta suljettuna neljä ja puoli kuukautta – melko tarkalleen yhtä monta päivää kuin edeltäneenäkin vuonna. Vuoden aikana museokäyntejä museon arkeologiselle puolelle Aboa Vetukseen tehtiin 29 449 ja nykytaiteen puolelle Ars Novaan 26 033.

Loton potti nousee kymmeneen miljoonaan euroon, Piikkiöön 40 000 euron voitto Jokerista

Lotosta ei löytynyt kierroksella 2/2022 yhtään täysosumaa. Ensi viikolla potissa on kymmenen miljoonaa euroa.

Täyttä asiaa: Ilotulitusten aika on todellakin ohi

Suhtautuminen ilotulituksiin jakaa mielipiteitä.

Omikron-viruksen levitessä pitäisi muistaa aikaisempia koronasuosituksia, eli mennä kauppaan yksin. Usein näkee lasten juoksevan kaupassa ilman maskia jopa aivastelevan.

Palkkasumma kasvoi loppuvuonna 5,4 prosenttia

Palkkasumman kolmen kuukauden vuosimuutos, % (TOL 2008).

Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli syys-marraskuussa 5,4 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Marraskuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 5,5 prosenttia edellisvuodesta. Vuosi sitten syys-marraskuussa koko talouden palkkasumma kasvoi 0,2 prosenttia.

THL: Lasten koronarokotukset pääsemässä vauhtiin koulujen alettua

Suomessa on aloitettu 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli joulukuussa 2021 rokotuksia ikäryhmän lapsille, joilla on perustaudin hoidon tai muun syyn vuoksi suurentunut riski sairastua vakavaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Lisäksi rokotuksia suositeltiin 5–11-vuotiaille, joiden lähipiirissä on voimakkaasti immuunipuutteinen henkilö.

Kirjaston ja museoiden yleisötapahtumat peruttu, yksilöliikuntatiloja avataan Turussa

Turun pääkirjaston yleisötapahtumat on peruttu.

Aluehallintoviraston 14. tammikuuta tekemä päätös jatkaa rajoituksia Turun kaupungin vapaa-aikapalveluissa.  Käyttäjiä muistutetaan edelleen, että kulttuuri- ja liikuntapalveluihin ei saa mennä sairaana, flunssaisena tai karanteenin aikana. Kaikissa palveluissa edellytetään kasvomaskin käyttöä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluista kerätään mielipiteitä kyselyllä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sotepalvelujen strategian valmistelu etenee. Kaikille varsinaissuomalaisille on avattu avoin kysely. Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseksi halutaan kuulla tulevan hyvinvointialueen asukkaita.

Åbo Svenska Teater peruu kaikki esitykset tammikuun loppuun asti

Baskerville - aito Sherlock Holmes -arvoitus -näytelmän ensi-ilta siirtyy jälleen. Daniela Franzell (vas.), Amanda Nymanilla ja Samuel Karlsson.

Åbo Svenska Teater joutuu jälleen perumaan kaikki esitykset tammikuun loppuun asti. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uuden päätöksen (14.1.) rajoituksista covid-19 tartuntojen leviämisen taltuttamiseksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Rajoitukset ovat voimassa 28. tammikuuta asti. Valtioneuvoston asetus koronapassin hyllyttämisestä on voimassa 31. tammikuuta asti ja siksi teatteri ei käytännössä voi avata oviaan ennen 1. helmikuuta.

Sibelius-museon kävijämäärät nousivat hieman edellisvuodesta

Jouko Keto kuvasi ensimmäisessä Ruisrockissa ihmisiä ja festaritunnelmaa.

Sibelius-museo oli viime vuonna koronapandemian takia oli suljettuna yhteensä noin viiden kuukauden aikana. Tämän lisäksi aukioloajat pysyivät toista vuotta perättäin supistettuina ja keskimääräinen aukioloaika oli vuoden 2021 aikana vain noin 16 tuntia viikossa.

Rajoituksia jatketaan Naantalissa 28. tammikuuta saakka, lasten ja nuorten harrastustoiminta saa jatkua

Varsinais-Suomen huonontuneen koronatilanteen vuoksi on tarpeen jatkaa rajoitusten voimassaoloa Lounais-Suomen aluehallintoviraston 14. tammikuuta tekemän päätöksen mukaisesti. Rajoitukset ovat voimassa 16.–28. tammikuuta.

Urheilu

16-vuotias Niilo Puustinen Interiin pitkällä sopimuksella

Inter on tehnyt kolmivuotisen pelaajasopimuksen vuonna 2005 syntyneen Niilo Puustisen kanssa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyy sinimustiin MuSasta.

Aati Marttinen vahvistaa TPS:n maalivahtiosastoa

Aati Marttinen.

TPS on tehnyt kauden 2022 kattavan pelaajasopimuksen maalivahti Aati Marttisen kanssa. 24-vuotias Marttinen siirtyy TPS:ään kasvattajaseurastaan Interistä, jossa pelasi 20 liigaottelua kausilla 2016–21. Marttinen täydentää TPS:n maalivahtiosastoa, jota tähdittää jo ennestään Ykkösen viime kauden parhaaksi maalivahdiksi valittu Jere Koponen .

Åboraakkeli: Kova palloilukevät (taas)

Jos ja kun omikron jyllää alkuvuodesta eri puolilla Suomea, on urheilu muun yhteiskunnan tavoin, jälleen kerran, melkoisen sekamelskan kynnyksellä. Alkuvuodesta on jo saatu epätoivottu uusintakierros vanhasta näytelmästä ”siirtoja, perumisia ja tyhjiä katsomoita”.

TPS:lle uusi ottelusiirto

TPS:n pelit jatkuvat ensi viikolla.

Alkuperäisen otteluohjelman mukaan TPS olisi kohdannut Mikkelissä Jukurit keskiviikkona 19. tammikuuta, mutta ottelu siirtyy pelattavaksi 8. maaliskuuta kello 18.30.

Johan Kotavuolle 700 syöttöä

Johan Kotavuo.

Turun Kristikan takamies Johan Kotavuo on ylittänyt 700 koriin johtaneen syötön rajan koripallon miesten 1. divisioona A:ssa. Rajapyykin ylittämisen myötä forssalaislähtöinen Kotavuo on myös sarjan kaikkien aikojen eniten koriin johtaneita syöttöjä antanut pelaaja. 25-vuotias Kotavuo on ehtinyt tahkota Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa kaudesta 2013–14 lähtien. Kristikassa hän on pelannut syksystä 2020 lähtien.

Noin 500 000 suomalaista tekee vuosittain vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun parissa

Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.

Urheiluseuratoiminnassa vapaaehtoistyö on harrastuksena liki yhtä yleinen kuin varsinainen liikunnan harrastaminen. Noin 500 000 suomalaista tekee vuosittain vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun parissa. Rekisteröityneitä liikunnan harrastajia on suomalaisten urheiluseurojen piirissä noin 550 000 ihmistä. Salibandyssä yhden kauden aikana otteluissa on noin 600 000 yksittäistä roolia, jotka vapaaehtoistyöntekijät tekevät.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.